Jälki-näyttelyssä tarkastellaan sekä luonnon kauneutta että ihmisen toiminnan jättämien jälkien rumuutta ja tuhoa. Kuva: Ann Karin Matberg.

Haltian kantaaottava Jälki-näyttely tuo esiin ihmisen luontoon jättämien jälkien tuhoa, mutta antaa toivoa

Luontokeskus Haltian Jälki-näyttelyssä pääsee käsittelemään ympäristöahdistustaan. Felix Siivonen avaa näyttelyarviossaan Jälki-näyttelyn herättämiä ajatuksiaan.

Ympärillämme luonnossa on monenlaisia mittakaavoja. On yötaivaan revontulia, jotka syntyvät auringon pommittaessa hiukkasilla maapallon magneettikenttää. On siitepölyisiä kimalaisia keräämässä kukkien mettä. Jossain näiden välissä on ihminen, jonka olemassaolo ja toiminta näkyvät nykyään käytännössä jokaisessa mittakaavassa planeetallamme.

Kuva: Grethe Lindseth

Espoon Nuuksion kansallispuiston reunamilla sijaitsevan Luontokeskus Haltian Jälki-näyttelyssä luontokuvien tarkennuspisteessä on tällä kertaa ihminen – ei niinkään itse kuvissa vaan kuvaajana, kokijana ja katsojana.

Neljänkymmenen pohjoismaalaisen naisluontokuvaajan yhteistyön lähtökohta on ollut tarkastella sekä luonnon kauneutta että ihmisen toiminnan jättämien jälkien rumuutta ja tuhoa. Ristiriidan synnyttämää ahdistusta, tai omaa ympäristöahdistusta, voi käsitellä yhdessä kuvaajien kanssa.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Jälki-näyttelyssä kuvia ja tietoa on paljon suhteessa Haltian pienehköön vaihtuvien näyttelyiden tilaan. Ripustettavaksi on valittu vain pieni osa. Suurin osa esitetään vaihtuvana projisointina tilan viimeisessä huoneessa. Ainutlaatuista ja ansiokasta näyttelylle onkin sen runsaus ja kuva-aiheiden monipuolisuus. 


Kuva: Eva Frisnes

Vierekkäin ovat esimerkiksi kuvat vanhoista sammaleen peittämistä autonromuista metsässä sekä kutistuvan elinpiirin takia ahdinkoon ajautuneesta ketunpennusta. Monista kuvista löytyy myös absurdeja ja koomisia piirteitä. Kuka heitti vanhoja kenkiä metsään vuosikymmeniä sitten? Miksi?

Monimutkaisempien kysymysten ääreen näyttely pääsee kuitenkin vasta viimeisen huoneen pyörivässä esseemäisessä kuvaesityksessä. Luonnon muuttuminen ei aina ole seurausta ihmisen pahuudesta, vaan jostain, mikä tuntuu meille niin kovin luonnolliselta kehitykseltä.  

Kuva: Anne Øverås

Mieleen jää erityisesti kuva Roxy-hevosesta seisomassa jääräpäisesti moottoritien ylikulkusillalla. Ihmisen rakentamasta tuulisesta sillasta on tullut tienoon ainoa paikka, jossa hyttyset ja kärpäset eivät ole riesana. 

Yhtä moniulotteista ongelmaa käsittelee esimerkiksi kuva kukkulalla seisovasta vanhasta puutalosta ja sen yli kulkevasta voimalinjasta. Kaksi ihmisen tarvitsemaa asiaa, kaksi jälkeä. Toinen niistä kuitenkin hajoaa ajan myötä, toinen ei.

Kuva: Margareta Cortés

Jälki-näyttely ei tarjoa juurikaan uutta tietoa, eikä pelkkä tieto tunnu aina riittävän tunteiden heräämiseen. Ympäristöahdistus on jotain aistittavaa. Jos näyttelyä ennen tai sen jälkeen käy retkellä keskellä Nuuksion kansallispuistoa ja yli lentävän lentokoneen jyrinä rikkoo metsän hiljaisuuden, tuntuvat näyttelyn kysymykset luissa asti.

Sanotaan myös, että tieto voi johtaa toimintaan. Jälki-näyttelyn tärkeä periaate on, että toiminta auttaa ympäristöahdistukseen. Näyttelyn lopussa yksi kokonainen seinä on täytetty erilaisilla vinkeillä, joilla omaa ekologista jälkeään voi pienentää. Seinäteksteistä voi valita itselleen sopivia tapoja ahdistuksen purkamiseen toiminnaksi. Vaikka toteutuksesta tulee mieleen karkkihylly, voi ympäristöahdistustaan kuitenkin helposti lähestyä pienillä ja itselleen sopivilla tavoilla.

Lopussa hauska ja tärkeä yksityiskohta on tilaan rakennettu äänestyskoppi. Siellä voi kirjoittaa viestin toimitettavaksi tuleville kansanedustajille. Toimintaa tarvitaan kaikissa ihmisenkin mittakaavoissa, aina yksilön arjesta valtioiden pitkän ajan kotimaiseen ja kansainväliseen politiikkaan. 

Jälki-näyttely jättää toiveikkaan olon. Ihminen on ja voi olla aktiivinen toimija, ei pelkästään luonnon ja sen muutosten passiivinen tarkkailija.

Kuva: Liv-Randi Lind

Jälki-näyttely

  • 3.11.2018–12.5.2019
  • Luontokeskus Haltia, Espoo
  • Haltia on tuottanut näyttelyn yhteistyössä  BioFoto Finland -yhdistyksen  sekä  ympäristötutkija Panu Pihkalan  kanssa.
  • Haltian jälkeen näyttely lähtee kansainväliselle kiertueelle. 
Kirjoittaja Felix Siivonen työskentelee ympäristökysymysten ja -politiikan sekä luontojärjestöjen parissa vapaana kirjoittajana ja vaikuttajana. 
Juttu on alunperin julkaistu Museo-lehden numerossa 1/2019. Tilaa Suomen ainoa museoalan aikakauslehti kätevästi verkkolomakkeella.  
Museo-lehden tarjous museokorttilaisille:  Tilaa Museo-lehti ja saat edellisen numeron kaupan päälle tarjouskoodilla MKortti. 

Tilaa Museo-lehti tästä!

 
  • Facebook
  • Twitter

Museot.fi 24.4.2019

Facebook-arvioita Museokortista


"Tärkein innovaatio sitten höyrykoneen."


"Kätevä ja helppokäyttöinen avain kulttuurikatselmuksiin!"


"Museokortti on loistava keksintö. Mainio lahja myös ystävälle, jolla on jo kaikkea."


"Innostaa myös kotimaan matkailuun. Ollaan käyty paikoissa joihin ei muuten olis tullut lähdettyä. Antaa sisältöä ja merkitystä elämään."


"Kiva kun mahdollistaa pienetkin piipahtelut: voi palata jatkamaan toisella kertaa – samalla rahalla."


"Museokortti on aivan helmi! Madaltaa kynnystä mennä useampiin museoihin, kuin muuten tulisi mentyä. Avartaa siis maailmankatsomusta ja kulttuurin tuntemusta olemalla vain se pieni keltainen kortti. "

"Reitti maailman ihmettelyyn, oppimiseen, kaikenlaisista ihmeistä ja kauneudesta nauttimiseen
= Museokortti."


"Loistava keksintö, joka innostaa poikkeamaan museoissa."