9.5.2021

Jenni Rotonen: ”Museoissa koen pääseväni matkalle lähtemättä oikeastaan mihinkään”

Museokortti ja MIELI ry kysyivät tunnetuilta suomalaisilta, mitä taide, kulttuuri ja museot heille merkitsevät. Pupulandia-blogin Jenni Rotonen löytää museoista odottamattomia näkökulmia arkisiin asioihin.

Suosittua Pupulandia-blogia kirjoittava Jenni Rotonen pakenee arjen stressiä museoon.

– Kulttuuri ja taide merkitsevät mulle ensisijaisesti sellaista arjen eskapismia. Se tarjoaa ihan uudenlaisia, erilaisia, odottamattomia näkökulmia sellaisiin ihan tavallisiin arkisiin asioihin tai sitten mahdollisesti sukelluksia johonkin ihan tuntemattomiin maailmoihin.

Museovierailut auttavat Rotosta irrottautumaan hetkestä.

– Museoissa mä koen usein pääseväni matkalle lähtemättä oikeastaan mihinkään. Parhaimmillaan museokäynti voi olla jopa sellainen yhteisöllinenkin jaettu kokemus. Tällaisia hetkiä olen kokenut esimerkiksi joidenkin videoteosten äärellä.

Rotonen kertoo Museokortin tehneen museokäynneistä spontaaneimpia.

– Museokortissa mä tykkään erityisesti siitä, että se madaltaa kynnystä mennä museoon. Voi mennä vaikka vaan viideksi minuutiksi tuijottamaan yhtä teosta ja lähteä sitten kotiin ja se voi olla koko päivän kohokohta.

Vuonna 2021 järjestetty Museokortin ja MIELI ry:n Hyvinvointia kulttuurista -kampanja muistutti meitä kaikkia kulttuurin vaikutuksista mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Valtakunnallinen kriisipuhelin: 09 2525 0111

Tarvitsetko tukea tai apua? Kri­isi­pu­he­lin tarjoaa kes­kus­te­lua­pua nu­me­ros­sa 09 2525 0111. Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa.


 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp