30.5.2020

Kotilaisen perheen teos on näytillä 16-metrisessä valotaulussa Los Angelesissa.

Suomalaisen perheen Peruna-karanteenitaideteos heijastettiin Los Angelesin kaduille

Museokortti haastoi huhtikuun alussa suomalaiset osallistumaan huippusuosittuun kansainväliseen taidehaasteeseen. Myös Heidi Kotilainen innostui lapsiensa kanssa haasteesta ja päätyi tekemään tutuista taideteoksista lukuisia versiointeja, joista yksi on nyt näytillä Los Angelesissa asti.

Karanteeniajan taideilmiö toi taideteokset suomalaisten koteihin, kun taideklassikoista alettiin tehdä omia versioita. Lopputuloksena syntyi tuhansittain hulvattomia ja kekseliäitä tuotoksia, jotka ovat ilahduttaneet monen arkea.

Lahdessa asuva valokuvaaja Heidi Kotilainen tarttui haasteeseen yhdessä 19-vuotiaiden kaksospoikiensa Miikka ja Max Kotilaisen kanssa.

– Olimme poikkeuksellisesti kolmistaan kotona yli kuukauden ja teimme yhteensä 23 kolme kuvaa. Kuvien tekeminen oli hauska yhteinen projekti, joka antoi poikkeusarkeen muutakin ajateltavaa kuin arjen ongelmat, Heidi Kotilainen kertoo.

Yksi haastekuvista syntyi Paul Kleen teoksesta Mask of Fear. Kotilaisen perheen versio keräsi sosiaalisessa mediassa suuren määrän tykkäyksiä ja teosta ylistäviä kommentteja.



Kotilaisen perheen versio Paul Kleen teoksesta Mask of Fear nimettiin Perunaksi. Kuva: Heidi Kotilainen

– Kuva otettiin viidessä minuutissa, koska pojilla oli kuuma ja ahdasta ihmispaketissa. Paketin tein niin, että kiedoin molemmat pojat omaan täkkiinsä ja sitten kieputin heidät nippuun isolla ruskealla kankaalla. Silmät askartelin pienistä kakkupapereista leikkaamalla reunarimsut pois. Nenäksi löytyi pätkä narua.

Perunaksi nimetty suosittu karanteenitaideteos huomioitiin Los Angelesissa asti. Digitaalisia monumentteja kehittävä StandardVision päätti esitellä 16-metrisellä valotaulullaan 12 taidehaasteen tuotosta toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Kotilaisen perheen teos valittiin tuhansien kuvien joukosta julkaistavaksi Los Angelesissa.


Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Some of our favorite at-home recreations of famous paintings as part of our #betweenartandquarantine showcase in partnership with @tussenkunstenquarantaine⁠. The iconic artwork recreations are currently playing on #SVLA1 screen at the Courtyard Marriott in DTLA daily through June 13th.⠀ ⠀ Featured Artwork Recreations:⠀ Water Carrier, Francisco de Goya, 1812 by @cartergamberini⠀ Mask Of Fear, Paul Klee, 1932 by @heidi_kotilainen_photography⠀ The Librarian, Giuseppe Arcimboldo, 1562 by @frans_marais⁠⠀ .⠀ .⠀ .⠀ .⠀ .⠀ #dtla #losangeles #happeningindtla #standardvision #led #mediafacade #tussenkunstenquarataine #quarantineartchallenge #ktla #abc #eyewitness #cbsla #nbcla #discoverla #la #kcal #nbc #curbedla #abc7eyewitness #lalive #downtownla #laweekly #usedprops #artchallenge #artenquarantaine #paulklee #franciscodegoya #giuseppearcimboldo

Henkilön StandardVision (@standardvision) jakama julkaisu


StandardVisionin kampanjan laajennuttua suomalainen karanteenitaideteos on nyt esillä myös kahdessa valotaulussa Los Angelesin Koreatown-alueella.



Suomalainen karanteenitaideteos päätyi lopulta kolmelle valotaululle Los Angelesiin.

Alankomaalaiselta Instagram-tililtä lähtöisin oleva haaste on levinnyt ympäri maailman ja tuonut monelle kaivattua iloa ja naurua korona-aikana.

– Karanteenitaidehaasteesta ei voi olla kuin hyvää mieltä. Kuvat ovat olleet kaivattua positiivista ajateltavaa ja tekemistä muuten niin negatiivisessa korona-ajassa. Uskon, että kuvien tekijöillä on ollut hauskaa, kuten meillä, ja niiden katsojia teokset ovat ilahduttaneet. On mahtava nähdä miten ihmiset ovat käyttäneet luovuutta ja kekseliäisyyttä. Karanteenitaiteen suosio osoitaa mielestäni myös sen, että taidetta ja kulttuuria tarvitaan erityisesti kriisiaikana, Kotilainen iloitsee.


Osallistu #Karanteenitaidetta-haasteeseen >

 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp