Lataa uusi Museokortti-sovellus! Vanha sovellus on poistunut käytöstä. Lue lisää

14.7.2020

Museokortti tuplannut museoiden pääsymaksutulot viidessä vuodessa – heinäkuussa rikotaan jälleen ennätyksiä

Museokortin käyttöönoton jälkeen museoiden pääsylipputulot ovat kaksinkertaistuneet. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti

Museoiden pääsymaksutulot ovat kasvaneet Museokortin käyttöönoton jälkeen tasan 100 prosenttia, selviää Museoviraston kesäkuussa julkaisemasta vuoden 2019 museotilastosta. Museokäyntien määrä Suomessa on kasvanut 41 prosenttia viiden vuoden aikana. Ennätystahti jatkuu myös kesäkaudella 2020.

Museoiden kävijämäärät ja pääsymaksutulot ovat vahvassa kasvussa. Museoviraston tilastotietojen mukaan museoiden pääsylipputulot vuonna 2019 olivat 27,9 miljoonaa euroa. Pääsymaksutuloihin lasketaan kertalippujen myyntitulot ja Museokortti-käyntikorvaukset. Edellisestä tilastovuodesta (2018) kasvua on 4 miljoonaa euroa eli noin 17 prosenttia.

Kasvu on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 2015 saakka, jolloin Museokortti-järjestelmä otettiin käyttöön. Vuonna 2014 museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot olivat puolet pienemmät kuin viime vuonna: kasvua on tapahtunut 13,9 miljoonasta viime vuoden 27,9 miljoonaan euroon.

– Tasan 100 prosentin kasvu osoittaa, että Museokortti-järjestelmä on myös taloudellisesti erittäin kannattava museoille. Museokortti on muuttanut museoiden käyttökulttuuria ja tuonut uuden ansaintalogiikan koko alalle, kertoo Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.

Museot ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätyksen neljänä peräkkäisenä vuotena. Vuonna 2016 museoissa vierailtiin 6,6 miljoonaa kertaa, 2017 jo 7 miljoonaa kertaa, 2018 7,1 miljoonaa kertaa ja 2019 vierailuja tehtiin peräti 7,6 miljoonaa. Aiemmin 2000-luvulla museoissa vierailtiin keskimäärin reilut 5 miljoonaa kertaa vuodessa. Kävijämäärät ovat kasvaneet vuoden 2014 jälkeen 41 prosentilla.

Museokortin myyntitulot palautetaan museoille kävijämäärien perusteella. Museot saavat korvauksen jokaisesta Museokortilla maksetusta sisäänpääsystä. Järjestelmällä ei ole museoalan ulkopuolisia edunsaajia.


Kesäkaudella rikotaan aiemmat ennätykset, kotimaanmatkailun suosio näkyy museoissa


Viime vuoden heinäkuu on kaikkien aikojen ennätyskuukausi Museokortti-käyntien määrässä. Kuukaudessa Museokortilla maksettiin 213 000 museovierailua.

Museokortti-käynnit ovat kuluvana kesänä reilun viidenneksen kasvussa vuoden takaiseen verrattuna. Varovaisenkin arvion mukaan kuluvan heinäkuun aikana Museokortilla maksetaan 250 000 museokäyntiä, joten aiempi kuukausiennätys rikotaan kirkkaasti.

– Koronakevään hetkellinen romahdus on enää muisto vain. Museokortin myyntimäärät ovat kesäkaudella hurjassa 50 prosentin kasvussa verrattuna vastaavaan jaksoon viime vuonna, kertoo Honkanen.

Museot ovat turvallisia vierailukohteita, sillä tilat mahdollistavat hyvin turvavälien pitämisen. Museoissa työskennellään myös aktiivisesti turvallisten museokäyntien mahdollistamiseksi. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti siisteyden, hygienian ja turvavälien ylläpitämiseen.

Museotoiminnan rahoituksesta pääsymaksutuotot muodostavat vain osan. Julkisen rahoituksen kehitys säätelee museoiden taloudellisia toimintaedellytyksiä.

Faktat

  • Museokortti käyttöön 5.5.2015
  • Järjestelmässä 300 museota ympäri Suomen, Ahvenanmaalta Inariin. Nähtävää historian, taiteen, tieteen, luonnon, tekniikan tai vaikkapa jääkiekon ystäville
  • 69€ maksava kortti voimassa 12 kk ensimmäisestä museokäynnistä
  • Yli 300 000 valmistettua Museokorttia, voimassa yli 200 000 kpl
  • Museoiden yhteenlasketut pääsylipputulot kasvaneet +100% aikavälillä 2014–2019
  • Museoiden yhteenlasketut kävijämäärät kasvaneet +41% aikavälillä 2014–2019

Lähde: Museoviraston museotilasto

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp