Lataa uusi Museokortti-sovellus! Vanha sovellus on poistunut käytöstä. Lue lisää

16.6.2023

Tähtihetkiä ja betoniunelmia


Nostalgian nälkäisille on tarjolla kiinnostavia näyttelyitä, jotka muistuttavat menneistä ajoista.
Lähde aikamatkalle 70-luvun betonilähiöihin tai villiinny vuoden 1983 yleisurheilun MM-kisahuumasta.



Tiina Lillak oli Helsingin 1983 MM-kisojen suuri suomalaistähti.

Yleisurheilun MM83 pop up -näyttely

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO | 27.6.–31.8.2023

Satuitko seuraamaan 40 vuotta sitten televisiosta Tiina Lillakin keihään kultamitaliheittoa tai Arto Bryggaren hopeaan yltänyttä suoritusta 110 metrin aidoissa? Tänä kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta kaikkien aikojen ensimmäisistä yleisurheilun MM-kisoista, jotka järjestettiin Helsingissä elokuussa 1983.

Helsingin Olympiastadionilla käydyt MM-kisat aloittivat uuden aikakauden kansainvälisessä yleisurheilussa, kun Yleisurheilun MM-mitaleista kilvoiteltiin ensimmäistä kertaa omissa arvokisoissaan olympialaisten ulkopuolella. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO juhlistaa MM-kisoja 1983 pop up -näyttelyllä.
Lue lisää >



Arkkitehtuurimuseossa voi nähdä kesällä 70-luvun betoniunelmia ja nostalgiaa. Kuva: Arkkitehtuurimuseo.

Betoniunelmia– ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin

Arkkitehtuurimuseo |17.5.–15.10.2023

Tervetuloa aikamatkalle1970-luvun Suomeen! Arkkitehtuurimuseon kesänäyttely avaa 1970-luvun arkkitehtuuria ja vuosikymmenen ilmiöitä. 70-luvun lähiöissä unelmoitiin talouskasvusta, hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Kaupunkien kasvaminen, aatteet ja hyvinvointivaltion rakentaminen vaikuttivat asuntorakentamiseen ja ajan ilmiöihin, mikä näkyi aikakauden arkkitehtuurissa.

Betoniunelmia kutsuu aistimaan 1970-luvun henkeä esitellen aikakauden helmet: teatterit, kaupungintalot, yliopistorakennukset, kirkot, tehtaat ja vesitornit.
Lue lisää >


Tutustu romantiikan ajan mestarin taiteeseen.

Alexander Lauréus – kohti Roomaa

Sinebrychoffin taidemuseo, 16.2.–20.8.2023

Bulevardin varrella sijaitseva Sinebrychoffin taidemuseo on helmi, jonka kokoelmista löytyvät maamme merkittävimmät vanhojen mestareiden maalaukset. Kesänäyttely tarjoaa uusia näkökulmia avaavan katsauksen Lauréuksen elämään ja taiteeseen. Näyttely tarjoaa kattavan ja uusia näkökulmia avaavan katsauksen Turussa syntyneen romantiikan ajan mestari Alexander Lauréuksen (1783–1823) elämään ja taiteeseen.
Lue lisää >


 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp