Museoiden kummitustarinat: Onnettomuuksien uhreja, sisällissodan haamuja ja asemapäällikön lapsi Vantaan kaupunginmuseossa?

Juttusarjan ensimmäisessä osassa lähdetään Vantaan kaupunginmuseoon junaradan kupeeseen. Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee Tikkurilan vanhassa rautatieasemarakennuksessa.

Nykyisin Museossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä Vantaan alueen historiasta. Siellä järjestetään myös opastuksia, työpajoja ja tapahtumia. Museon tiloissa voi myös oleskella ja lukea käsikirjaston kirjoja.

Voi kuitenkin olla, että museossa hiiviskelee ihmisten lisäksi myös jotain tuonpuoleista. Jutun kertomukset ovat niin hurjia, että niitä ei suositella heikkohermoisille.

Näin kertoo Vantaan kaupunginmuseon museoamanuenssi Anni Rissanen.

Onnettomuuksien uhreja, sisällissodan haamuja ja asemapäällikön lapsi Vantaan kaupunginmuseossa?

Usein kummitustarinoita kerrotaan epätavallisista, ympäristöstään erottuvista paikoista, kuten kartanoista. Kun Tikkurilan vanha rautatieasema rakennettiin 1862, se poikkesi ympäristön maalaismaisemasta. Rakennus on todennäköisesti herättänyt kiinnostusta ja kenties lietsonut mielikuvituksellisia tarinoita.

Museohenkilökunta on kokenut museossa jotain omituisuuksia, mutta ei ole törmännyt museon aaveisiin. Erityisen vakuuttunut oli kuitenkin Paranormal Investigations Group -niminen ryhmä, joka kävi museolla tekemässä omia tutkimuksiaan. Heidän mielestään nykyisessä 1. kerroksen näyttelyhuoneessa, entisessä juna-aseman 3. luokan odotussalissa, on paljon yliluonnollista aktiivisuutta.

Asemalla on tapahtunut paljon onnettomuuksia vielä 1900-luvun puolivälissäkin. Ovatko onnettomuuksien uhrit jääneet asemalle kummittelemaan?

Eräänä jouluaaton aattona muuan rouva kiirehti aamulla junaan ehtiäkseen töihin. Hänen jalkansa lipesi junan portailta ja hän putosi raiteille. Hän kuoli heti ja ruhjoutui pahasti. Asemamies Nylund oli silloin työvuorossa ja joutui keräämään rouvan ruumiin kappaleita ämpäriin.

Asemalaiturilta toiselle kuljettiin raiteiden yli. Onnettomuuksia yritettiin estää rautaporteilla: Portit laitettiin kiinni, kun juna tuli, ja avattiin junan mentyä. Kerran eräs Tikkurilan maalitehtaalla työskennellyt nainen meni potkukelkalla radan yli ja palasi takaisin laittamaan porttia kiinni. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ennen kuin juna tuli. Suru-uutinen kulki Tikkurilan maalitehtaalle. Joku oli tunnistanut rouvan saappaat uhrin päälle levitetyn pressun alta. Vuoromestari ilmoitti osastolla, että ennen töiden aloittamista vietetään hiljainen hetki kyseisen rouvan muistoksi, ja lausui: ”Hän ei enää koskaan tule meidän pariimme.” Hämmästys oli suuri, kun rouva aukaisi oven ja sanoi, että kyllä minä vielä tänä aamuna meinaan tulla. Junan alle olikin jäänyt toinen työntekijä.

Kummitteleeko museossa entisen asemapäällikön perhe tai sisällissodan uhrit?

Toinen huone, jossa aavetutkijat ovat kertoneet havainneensa jotain yliluonnollista, on 2. kerroksen nykyinen arkeologin työhuone, joka on entinen asemapäällikön asunnon lastenhuone.

Museolla ei ole tiedossa tarinaa, joka selittäisi mahdollista kummittelua siellä. Onko jonkin entisen asemapäällikön perheessä ollut lapsi, joka olisi kuollut pienenä? Tai asemapäällikön rouva, joka surisi lapsettomuuttaan ja esimerkiksi toistuvia keskenmenoja tyhjässä lastenkamarissa?

Kummittelua voisivat aiheuttaa myös vuoden 1918 tapahtumat, jolloin asema oli punaisten hallussa ja valkoiset yrittivät vallata sitä heiltä. Museon ullakolta on löytynyt noilta ajoilta paperiaineistoa, mm. vuonna 1917 julkaistu Elintarvikekysymyksiä-lehtinen, Rautatieläisen lehti ja Liikemiehen liikeluettavaa. Aleksanterin yliopiston ohjelma lukuvuodelle 1915–1916 näyttää siltä, kuin siihen olisi osunut luoti.

Suomen sisällissota vyöryi Tikkurilan asemalle 12.4.1918. Aamulla asema oli punakaartin hallussa, mutta aamupäivällä sinne hyökkäsivät valkoisten joukkojen avuksi tulleet saksalaiset. Helsingin suunnasta junalla matkustanut punakaartin lääkintämies Viljo Sohkanen joutui keskelle taistelua. Hänen kertoo muistelmissaan näin:

“Juna pysähtyy noin sadan metrin päässä Tikkurilan asemasta, vesitornin taakse suojaan. Hyppään höyrypilven lävitse alas vaunusta. Samassa saapuu myöskin pohjoisesta matkustajajuna. Se pysähtyy viereemme, sillä samalla raiteella on aseman luona panssarijuna, joka ampuu länteen. Luoteja räiskähtelee täälläkin ja pauke on kova. Emme tiedä, mistä ammunta tulee ja ketkä meitä ampuvat. Kiirehdimme suojaan radan itäpuolella oleviin ojiin ja tiilikasojen taakse. Panssarijunan takana on muutamia miehiä. He huomaavat minut, käsivarsinauhani ja reppuni. Huutelevat, että asemarakennuksessa on haavoittuneita.”

Asemarakennuksessa haavoittunutta auttanut Sohkanen jäi saksalaisten vangiksi. Punakaartilaisten lisäksi vangeiksi jäi myös sivullisia, muun muassa vernissatehtaan työntekijöitä ja mylläreitä. Ovatko väkivaltaisesti kuolleiden punakaartilaisten henget jääneet vaeltamaan asemalle?

Silkkihameen kahinaa, itsestään avautuva ovi, vitriinissä siirtyileviä tavaroita ja sähkölaitteiden häiriöitä

Vantaan kaupunginmuseon henkilökunta on tullut hyvin toimeen mahdollisten kummitusten kanssa, vaikka yksin jääminen rakennukseen varsinkin pimeinä talvi-iltoina vähän jännittää.

Kummituksista tai kummittelusta ei ole viime vuosilta konkreettisia havaintoja. Tosin eräs entinen työntekijä kertoi kuulleensa museolla silkkihameen kahinaa. Voiko hameen kahisuttaja olla edesmennyt asemapäällikön rouva vai joku ensimmäisen luokan matkustajista?

Kun museolla näyttelyn sähkölaitteet reistailevat tai esineet siirtyvät vitriineissä, leikillisesti sanotaan, että se on varmaan museon kummitus. Kolmannen kerroksen toimistotiloista rappuun menevä ovi avautuu aina välillä itsekseen. Johtuuko se ilmavirrasta vai kulkeeko ovesta joku näkymätön?

Anni Rissanen
Vantaan kaupunginmuseon museoamanuenssi

Tutustu myös sarjan muihin tarinoihin:

Museokortti itselle tai lahjaksi