6.5.2019

Elinikäisen Museokortin saaneet Alvin (vas.), Edvin ja Fanny ovat vierailleet muun muassa Amos Rexissä, Luonnontieteellisessä museossa ja Muumimuseossa.

"Luonnontieteellisessä olivat ne eläinten kakat parhaita” – lue elinikäisen Museokortin saaneiden 4-vuotiaiden kommentit museovuodestaan

Museokortti juhlisti viime vuonna syntymäpäiväänsä jakamalla elämän mittaisia kulttuurimatkoja samana päivänä syntyneille ikätovereilleen. Nyt 4-vuotisjuhlan kunniaksi kysyimme elinikäisen Museokortin saaneiden lasten Museokortti-kuulumisia.

Tavoitimme vuosi sitten syntymäpäivämme aikaan 128 ikätoveriamme, eli neljä viidestä 5.5.2015 syntyneestä suomalaisesta. Lahjoitimme yhteisen syntymäpäivän kunniaksi jokaiselle määräaikaan ilmoittautuneelle samana päivänä syntyneelle lapselle elinikäisen Museokortin. Juhlasankareiden huoltajille annoimme vuoden voimassa olevan Museokortin.

Halusimme onnitella 4-vuotiaita kanssajuhlijoita myös tänä vuonna ja kysyä, millaisia kokemuksia kulunut vuosi Museokortin kanssa on tuonut.

Näin 4-vuotiaiden ensimmäinen vuosi Museokortin kanssa sujui

Museoissa käyminen on ollut 4-vuotiaiden perheissä hauskaa yhteistä puuhaa, josta ovat nauttineet niin lapset kuin vanhemmatkin. Monen syntymäpäiväsankarin museolistalla on ollut Tampereen suosittu Muumimuseo. Ihmettelemistä on riittänyt myös lentokoneiden, dinosaurusten, autojen ja lelujen parissa.

Helsinkiläisen Edvinin mielestä parasta museovierailuissa on ollut yhteinen aika yhdessä äidin, isän ja pikkuveljen kanssa. Luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa, Amos Rexissä sekä Kansallismuseossa käyneen Edvinin lempimuseoksi on valikoitunut monen lapsen kestosuosikki, Luonnontieteellinen museo.

– Siellä Luonnontieteellisessä olivat ne eläinten kakat parhaita! muistelee Edvin kuluneen museovuoden kohokohtia.

Lisäksi Edvin kertoo oppineensa museovuodensa aikana, että dinosaurukset ovat kuolleet ja museoesineisiin ei saa koskea.

Edvinin äiti Jenny kertoo, kuinka perheen lapset ovat museoissa pysähtyneet ihmettelemään, tutkimaan ja kuuntelemaan.

– Museokortti on meidän perheemme mielestä loistava juttu! Se on madaltanut kynnystä käydä museoissa, ja lapsiperheessä on helpottavaa, kun voi suosiolla jättää jotain koettavaa seuraavaan kertaan, jos lasten jaksaminen ei riitä ihan kaikkeen.

Moneen museoon ennättänyt Riihimäellä asuva Neo on kerennyt käymään niin Suomen lasimuseossa, Suomen Metsästysmuseossa ja Suomen Rautatiemuseossa kuin myös Hämeen linnassa ja Kiasmassa.

Neon äidin Meerin mielestä on mukavaa, kun monessa museossa on lapsille näkemisen lisäksi myös jotain tekemistä.

– Museot eivät ole ollenkaan tylsiä! kertoo museoihin tykästynyt Meeri, joka aikoo jatkaa Museokorttinsa voimassaoloaikaa.

Kun porvoolaiselta Alvinilta kysytään, minkävärinen hänen oma Museokorttinsa on, huudahtaa hän innokkaasti: ”keltainen!” Alvinin ehdoton suosikkimuseo on Suomen Ilmailumuseo, jossa pääsee ihastelemaan lentokoneita. Alvin aikoo käydä siellä vielä uudestaan.

Alvinin äiti Nelli on yllättynyt, miten paljon museoissa onkaan myös lapsille mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

– Joissakin museoissa olemme vierailleet useamman kerran, kun ne ovat olleet niin kivoja! kertoo Nelli yhteisestä Museokortti-vuodesta.

4-vuotias Helsingissä asuva Eino on käynyt tutustumassa Helsingin museoihin, kuten HAM:iin sekä Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Lisäksi hän on ennättänyt Tampereelle vierailemaan Muumimuseossa. Nuori kulttuuriharrastaja katselee, ihmettelee ja kyselee ollessaan museossa. Kun Einolta kysytään, mikä on paras museomuisto, muistaa hän heti Luonnontieteellisen museon dinosaurukset.

– Olemme käyneet museoissa siitä asti, kun Eino oli vauva ja kulki mukana rintarepussa. Meillä on aina tosi kivaa, kun ihmetellään taidetta ja tiedettä yhdessä, muistelee Einon äiti Maija yhteisiä museokokemuksia.

Tamperelainen Fanny on innoissaan muumeista, ja, kuten arvata saattaa, hänen lempimuseonsa on Muumimuseo. Se on tarjonnut monenlaista hauskaa tekemistä grafiikkatyöpajasta muumien tarinaan tutustumiseen. Fanny on päässyt Muumimuseossa niinkin jännittävän taian äärelle kuin kurkistamaan Taikurin hattuun, jossa voi tapahtua taianomaista asioita museokävijällekin.

- Muumimuseossa oli niin kivaa, ja muumit ovat parhaita, kertoo syntymäpäiviäänkin Muumimuseossa juhlistanut Fanny.

Suomen Lelumuseo Hevosenkengän autopesula on helsinkiläisen Saarnin paras museomuisto. Saarnin äiti Satu kertoo Saarnin käyneen lähes kymmenen kertaa autopesussa. Pieni museokävijä jaksaa ihmetellä tarkkaavaisesti museoissa erilaisia asioita – lattian pieniä tuuletusritilöitä unohtamatta.

– 4-vuotiaana kaikki on uutta ja ihmeellistä, muistuttaa Satu.

Satu kokee, että Museokortin myötä yksittäiselle museokäynnille ei lataudu niin paljon odotuksia. Museossa voi vain pistäytyä, mikä on tuntunut Satusta helpottavalta, sillä lapset eivät aina jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin pitkään. Hän kertookin, että Museokortin turvin on voinut huoletta poiketa samassa näyttelyssä useamman kerran.

Uudessakaupungissa asuva 4-vuotias Linda pitää museoissa vierailemisesta ja on suorastaan innostunut museoista.

– Rauman Merimuseossa sai seilata laivalla ja ohjata sitä! kertoo Linda muistiin painautuneesta hauskasta museokokemuksestaan.

Seuraavaksi Linda haluaisi mennä uudestaan Rauman merimuseoon tai museoon, josta löytää leluja. Linda voisikin tykästyä esimerkiksi Suomenlinnan Lelumuseoon tai Suomen Lelumuseo Hevosenkenkään.

Tamperelaisen Cosmon mieleen on jäänyt erityisesti Vapriikin Dracula – vampyyrit Vapriikissa -näyttely. Cosmon äiti Saara kertoo, että heillä on ollut yhteisillä museovierailuilla aina hauskaa. Cosmo on viihtynyt museoympäristössä ja -tunnelmassa. Saara ja Cosmo ovat kiertäneet jo Muumimuseon, Serlachius-museot, Kiasman, Sara Hildénin taidemuseon, Mobilian, Hämeen linnan sekä Vapriikin useampaan otteeseen.

Museokortti mahdollistaa ikimuistoisen kulttuurimatkan kaikenikäisille

Museokortti on pääsylippu lähes 300 museoon Ahvenanmaalta Inariin. Museoista löytyy jokaiselle jotakin: voi sukeltaa taiteiden, tieteen, tekniikan, muotoilun, luonnon, musiikin arkkitehtuurin ja historian pariin. Vuoden ajan voimassa olevalla kortilla voi vierailla museoissa niin monta kertaa kuin haluat.

Museokortteja on valmistettu lähes 240 000, joista käytössä on noin 170 000. Museokortin suosio on jatkanut kasvuaan vuodesta toiseen sen käyttöönotosta lähtien. Museokorttia on käytetty yli kolme miljoonaa kertaa nelivuotisen historiansa aikana.

Toivotamme kaikille Museokortin ikätovereille museoiden täyteistä ja antoisaa elämänmittaista kulttuurimatkaa sekä hauskaa 4-vuotissyntymäpäivää!

Tutustu, millaista museopuuhaa lapsille on tarjolla!

 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp