Museo
Sisäänpääsy Museokortilla

LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenkirjava ja kiehtova elävien kasvien kokoelma.

Helsingin ydinkeskustan tuntumassa Kaisaniemessä sijaitseva kasvitieteellinen vuonna 1829 perustettu puutarha ja sen kasvihuoneet tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä luonnonystäville ympäri vuoden. Huom! Kasvihuoneet ovat remontin takia kiinni 23.6.-14.8. Kesäisin ulkopuutarhassa kaunein osa lienee aistipuutarha yhdessä systemaattisen puutarhan kanssa, lampineen ja kukkivine kasveineen. Sammal- ja jäkäläpuutarhan kautta voi myös kokea jotain aivan ainutlaatuista puutarhavierailullaan. Kasvihuoneissa voi nauttia tropiikin lämmöstä ympäri vuoden.

Kaisaniemen puutarha kuuluu Luonnontieteelliseen keskusmuseoon eli Luomukseen, mikä on Helsingin yliopiston erillinen tutkimuslaitos. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan lisäksi Luomuksen yleisökohteita ovat Luonnontieteellinen museo (myös Museokortti-kohde) ja Kumpulan kasvitieteellinen puutarha.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Tämän museokohteen tiedot saattavat olla vanhentuneita. Tarkistathan tiedot esimerkiksi museon omilta kotisivuilta.

Museon yhteystiedot

LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Kaisaniemenranta 2, 00170 Helsinki

02941 24455

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

9/6/4,50/0

Maksutavat

käteinen, pankkikortti (Debit), luottokortti (VISA ja MasterCard), VisaElectron, Smartum VISA, Smartum 5 € kulttuuri- ja liikuntaseteli, lasku (laskutuslisä 8 €).

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Helsingin observatorio
     
     

    Helsingin observatorio

     
  • Helsingin Taidehalli
     
     

    Helsingin Taidehalli

    Nykytaidetta ja designia Helsingin kauneimmassa näyttelytilassa.

     
  • Suomen valokuvataiteen museo
     
     

    Suomen valokuvataiteen museo

    Suomen valokuvataiteen museo esittää näyttelyissään kotimaista ja kansainvälistä nykyvalokuvausta sekä tuo...

     
  • HAM Helsingin taidemuseo
     
     

    HAM Helsingin taidemuseo

     
  • Nykytaiteen museo Kiasma
     
     

    Nykytaiteen museo Kiasma

    Kiasma on nykytaiteen koti, jonne kaikki ovat tervetulleita.

     
  • Sinebrychoffin taidemuseo
     
     

    Sinebrychoffin taidemuseo

    Sinebrychoffin taidemuseo on erikoistunut vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen.

     
  • Kansallismuseo
     
     

    Kansallismuseo

    Suomen esihistoriaa, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehitystä esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

     
  • Arkkitehtuurimuseo
     
     

    Arkkitehtuurimuseo

    Arkkitehtuurimuseo herättää rakennusten tarinat henkiin.

     
  • Temppeliaukion kirkko
     
     

    Temppeliaukion kirkko

     
  • Mannerheim-museo
     
     

    Mannerheim-museo

     
  • Hotelli- ja ravintolamuseo
     
     

    Hotelli- ja ravintolamuseo

    Hotelli- ja ravintolamuseo on suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja...

     
  • Ateneumin taidemuseo
     
     

    Ateneumin taidemuseo

    Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti.

     
  • LUOMUS Luonnontieteellinen museo
     
     

    LUOMUS Luonnontieteellinen museo

    Luonnontieteellisen museon näyttelyt kertovat Suomen ja muun maailman monimuotoisesta luonnosta.