Nappaa 20 menovinkkiä kesään – listasimme odotetuimmat näyttelyt ympäri Suomen

Kesän kiinnostavimmat näyttelyt vievät tänä vuonna Fingerporin huumorista maailmankuulun nykytaiteilija Anish Kapoorin installaatioihin sekä Reidar Särestöniemen hehkuviin maisemiin. Kokosimme 20 näyttelyä, joiden vuoksi kannattaa lähteä kesäretkelle ympäri Suomen.
Museokesä tarjoaa tänä vuonna poikkeuksellisen monipuolisen kattauksen taidetta, designia, historiaa ja elämyksiä.
Helsingissä pääsee sukeltamaan koristeellisista tekstiileistä ja tapeteista tunnetun William Morrisin maailmaan sekä keskelle Puolan tunnetuimman taiteilijan Magdalena Abakanowiczin valtavaa, kudottua tekstiilien metsikköä. Tarjolla on myös Aaltojen arkkitehtuuria ja muotoilua. Mitä annettavaa klassikoilla on ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvoinnin muotoilusta?
Mäntässä kulttuurin ystäviä hemmotellaan kansainvälisen nykytaiteen jättiläisen Anish Kapoorin monumentaalisilla, herkillä ja ikuisten kysymysten äärelle johdattelevilla teoksilla.
Uuden sukupolven rehellistä ja puhuttelevaa nykytaidetta saa ihailla niin Tampereella kuin Helsingissä. Kesän näyttelykattauksessa on mukana myös luonnon värimyrskyä Kittilän Särestöniemi-museossa, keramiikkataidetta Raisiossa sekä Fingerpori-maailman ensimmäinen museonäyttely Porvoossa.
Saat Museokortin alehintaan 73 €, jos toimit 14.6. mennessä!
![]() |
Didrichsenin taidemuseo tarjoaa kävijöilleen tänä kesänä ensimmäisen William Morrisin tuotantoa esittelevän näyttelyn Suomessa. Kuva: William Morris: Trellis Wallpaper, 1864. The Met |
1. Tapetteja, käsityöläisyyttä ja 1800-luvun utopioita
William Morris
Didrichsenin taidemuseo, Helsinki | 29.5.2026–30.8.2026
Arts and Crafts oli 1800-luvulla syntynyt taidesuuntaus, joka korosti käsityön merkityksellisyyttä. Näyttely esittelee liikkeen ikonisen suunnittelijan, William Morrisin (1834–1896), tapetteja, tekstiilejä, huonekaluja, keramiikkaa ja kirjoja sekä hänen lähipiirinsä taidetta. Morrisin maailma on täynnä satumaisen reheviä kuvioita, keskiajan romantiikkaa ja ajatuksia kauniimmasta arjesta.
Samalla avautuu tarina siitä, miten Morrisin ihanteet käsityöstä, yhteisöllisyydestä ja taiteen yhteiskunnallisesta voimasta levisivät myös Suomeen ja inspiroivat uuden sukupolven taiteilijoita ja arkkitehteja.
![]() |
Ruotsalaisen Lars Tunbjörkin omaleimainen kuvaustyyli paljastaa tavallisten tilanteiden outouden ja inhimillisyyden. Kuva: Yksityiskohta teoksesta: Lars Tunbjörk, Skara sommarland 1991 |
2. Lars Tunbjörkin valokuvat näyttävät pohjoismaisen arjen yllättävästä näkökulmasta
Lars Tunbjörk – A View From the Side
VB-valokuvakeskus, Kuopio | 14.5.2026–27.9.2026
Ruotsalainen Lars Tunbjörk (1956–2015) kuvasi pohjoismaista arkea tarkasti ja haikean humoristisesti. Tunbjörkmaiseksi katseeksi kuvatussa tyylissä yhdistyvät vahvat sommitelmat, kirkkaat valot ja usein huomiotta jäävät kuvauskohteet tai tilanteet. Toimistot, ostoskeskukset, lähiöt ja loskaiset kadut muuttuvat valokuvissa yllättäviä tuntemuksia herättäviksi maisemiksi.
VB-valokuvakeskuksen näyttely kokoaa yhteen Tunbjörkin keskeisiä teossarjoja 1990-luvulta alkaen ja näyttää, miten hänen omaleimainen kuvakielensä on jättänyt jäljen valokuvataiteeseen.
![]() |
Mittakaava on usein yksi Anish Kapoorin työkaluista. Hänen teoksensa ovat usein ulottuvuuksiltaan yhtä aikaa intiimejä ja arkkitehtonisia. Kuva: Anish Kapoor, Prophesy to Breath, 2020 |
3. Ikuisia kysymyksiä ja uutta tuotantoa nykytaiteen kärkinimeltä
Anish Kapoor
Serlachius Kartano, Mänttä-Vilppula | 27.6.2026–4.4.2027
Yksi maailman tunnetuimmista nykytaiteilijoista, Anish Kapoor, tuo Serlachiukselle näyttelyn, jossa mittakaava, materia ja tila haastavat katsojan aistit. Näyttelyssä on esillä suuria veistoksia ja maalauksia, joissa valo, materiaali ja tila muuttavat tapaa hahmottaa teoksia. Osa teoksista on fyysisesti voimakkaita, osa lähes aineettomia.
Kapoorin taide käsittelee vaikuttavasti ihmiselämän suuria kysymyksiä – olemista ja katoavaisuutta, syntymää ja tuhoa.
![]() |
Porvoon museon Vanhalla raatihuoneella voi ihailla Pertti Jarlan kuvia 20 vuotta lehtien sivuilla seikkailleesta kaupungista, sen historiasta ja asukkaista. Kuva: Pertti Jarla, Fingerporin kartta |
4. Pertti Jarla ja Fingerporin maailma ensi kertaa museossa
Fingerpori. Kuvia Fingerporista
Vanha raatihuone, Porvoon museo, Porvoo | 5.6.2026–10.1.2027
Porvoon museon juhlanäyttely kokoaa yhteen Fingerpori-sarjakuvan rakastetun kaupungin, sen historian ja erikoiset asukkaat kahden vuosikymmenen ajalta. Näyttely kuvaa suomalaista arkea huumorin ja sanaleikkien kautta.
Sanaleikkien ja absurdin huumorin alla Fingerpori on tarkkanäköinen kuvaus suomalaisesta yhteiskunnasta, tavoista ja tabujen maailmasta. Harvoin nykytaidetta esittelevä Vanha raatihuone tarjoaa näyttelylle erityisen herkullisen näyttämön.
![]() |
Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyssä on mukana myös harvoin nähtyjä kokoelma-aarteita sekä tiloja, jotka saavat pysähtymään, lepäämään ja kokemaan Aaltojen maailman kaikilla aisteilla. Kuva: Other Actors, Ilona Sagar, 2025 |
5. Aaltojen mullistava muotoilu toi hyvinvointia ihmiselle ja ympäristölle
Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot
Arkkitehtuuri- ja designmuseo, Helsinki | 5.6.2026–3.1.2027
Alvar Aalto, Aino Aalto ja Elissa Aalto uskoivat, että hyvä design voi parantaa elämää. Arkkitehtuuri- ja designmuseon moniaistinen näyttely tuo esiin Aaltojen ajattelua tarkastellen erityisesti hyvinvointia yksilön, ympäristön ja koko planeetan näkökulmasta.
Piirustukset, huonekalut, lasiesineet, pienoismallit ja nykytaide rakentavat kokonaisuuden, jossa arkkitehtuuri tuntuu kehossa asti.
Aaltojen ikoniseen tuotantoon voi tänä kesänä tutustua myös uuden Museokortti-kohteen, Finlandia-talon, Visions of Aalto -näyttelyssä sekä Jyväskylässä Aalto2:n 13 tarinaa humaanista suunnittelusta -näyttelyssä.
![]() |
Pia Sirén tuottaa maisemakuvia epätavallisin keinoin: hän veistää ne suurikokoisiksi, tilallisiksi kokonaisuuksiksi käyttämällä rakennustelineitä, pressuja ja muoveja. Kuva: Pia Sirén: Polku |
6. Yllättävä metsä täyttää museotilan
Pia Sirén: Polku
Turun taidemuseo, Turku | 5.6.2026–13.9.2026
Pia Sirén rakentaa maisemia materiaaleista, joita harvoin yhdistetään luontoon: rakennustelineistä, pressuista ja muoveista. Turun taidemuseon näyttelyssä työmaaestetiikka muuttuu yllättävän herkäksi ja maalaukselliseksi kokemukseksi, jossa metsä rakentuu keskelle museotilaa.
Polku-teos houkuttelee katsojansa kulkemaan metsän halki, pysähtymään ja kuuntelemaan puiden ja kivien muodostamaa “metsäkuoroa”. Samalla näyttely pohtii, millainen suhteemme luontoon on maailmassa, jossa ympäristö on yhä enemmän ihmisen muokkaama.
![]() |
Jyväskylän Aalto2:n näyttelyssä koet Da Vincin Viimeinen ehtoollisen ja muut klassikkoteokset autokorjaamossa. Kuva: Last Supper, Freddy Fabris |
7. Renessanssin klassikoita autokorjaamon öljyissä
Freddy Fabris: The Renaissance Series
Aalto2, Jyväskylä | 13.6.2026–27.9.2026
Yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Freddy Fabris tuo renessanssin mestariteokset yllättävään ympäristöön: autokorjaamoon. Viraaliksi nousseessa The Renaissance Series -kuvasarjassa Da Vincin, Michelangelon ja muiden klassikoiden ikoniset kohtaukset rakentuvat mekaanikkojen, työkalujen ja rasvaisten hallien keskelle yhtä aikaa humoristisesti ja hämmästyttävän tarkasti.
Aalto2-museokeskuksen näyttely esittelee ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa koko palkitun sarjan, joka osoittaa, kuinka vanhat mestariteokset voivat näyttää täysin uusilta oikeassa ympäristössä.
Aalto2:ssa on autoaiheista kiinnostuneille toinenkin näyttely. Rallia Jyskälässä – soraa, sankareita ja sirkusta 75 vuotta -näyttely vie kävijänsä keskisuomalaisen rallikilpailun ytimeen sorateille, männikkömetsiin, peltoparkkeihin ja talkoolaisten yhteishenkeen.
![]() |
Jalmari Ruokokosken syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 140 vuotta. Kuva: Ruokokoski Omakuva 1914, Varkauden museot, Rakel Kansasen kokoelma. Kuva: Vesterinen, ent. Miettinen Sinikka |
8. Harvinaisuuksia boheemin mestarin 140-vuotisjuhlassa
RUOKOKOSKI!
Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna | 12.6.2026–1.11.2026
Jalmari Ruokokoski (1886–1936) oli suomalaisen ekspressionismin omaleimainen boheemi, jonka voimakkaat värit ja intensiiviset omakuvat jäivät aikanaan tunnetumpien nykytaiteilijoiden varjoon. Riihisaaren näyttely nostaa hänet takaisin valokeilaan kaupungissa, johon taiteilija rakastui ja jossa hän vietti viimeisen kesänsä vuonna 1935.
Näyttely kokoaa yhteen omakuvia, Savonlinnan maisemia ja harvemmin nähtyjä teoksia yksityiskokoelmista.
![]() |
Taidevaltakunta-biennaali rohkaisee pohtimaan, miten voimme yhdessä tehdä ja luoda tulevaisuutta, vaikuttaa siihen ja uskoa sen voimaan. Teos ja kuva: Janne Rahunen: Pirunpelto, 2025, 120-osainen installaatio, peilitetty lasi |
9. Tulevaisuuden näkymiä ja nykytaidetta Tampereella
Taidevaltakunta '26 -biennaali
Tampereen taidemuseo, Tampere | 13.6.2026–16.8.2026
Kesän 2026 Taidevaltakunta-biennaali levittäytyy Tampereen näyttelytiloihin, Haiharaan ja kaupunkitilaan kutsuen pohtimaan tulevaisuutta. Tampereen taidemuseon tuottama laaja nykytaiteen kokonaisuus tuo yhteen ajankohtaisia taiteilijoita ja teoksia, jotka tarkastelevat vaikuttamista, yhteisöllisyyttä ja toivoa muuttuvassa maailmassa.
Finlaysonin historiallisessa miljöössä ja ympäri kaupunkia avautuva biennaali tekee Tampereesta hetkeksi nykytaiteen näyttämön.
![]() |
Särestöniemi-museon uudessa päänäyttelyssä nähdään, miten moninaisin tavoin Reidar Särestöniemi ilmaisi itseään maalauksissaan, runoissaan, kirjeissään, puheissaan, olemuksellaan. Kuva: Yksityiskohta Reidar Särestöniemen teoksesta Kevät on irti, näen villiä ja vihreää |
10. Särestöniemen näyttely tuo esiin taiteilijan luontosuhteen ja värikylläiset maisemat
Reidar Särestöniemi – Kevät on irti, näen villiä ja vihreää
Särestöniemi-museo, Kittilä | 2.6.2026–22.5.2027
Reidar Särestöniemi eli luonnon keskellä ja maalasi sen tunteiksi, väreiksi ja runollisiksi näkyiksi. Vuoden museo 2026 -palkinnon juuri saaneen Särestöniemi-museon näyttely kuljettaa katsojansa pohjoisen taiteilijan maailmaan, jossa eläimet, jängät, kuu ja kevään valo sulautuvat hehkuviksi maalauksiksi.
Teokset ulottuvat 1950-luvun lopulta viimeisiin vuosiin ja näyttävät, kuinka herkkävireisestä luonnonkuvaajasta kasvoi yksi suomalaisen taiteen värikkäimmistä ja omaleimaisimmista visionääreistä.
![]() |
Generation 2026 -näyttelyssä on mukana 50 vuosina 2001–2008 syntynyttä taiteilijaa ja työryhmää, joista moni esiintyy museossa ensimmäistä kertaa. Kuva: Duc Anh (Ducky) Cong & Nguyet Minh Hoang: Vietnamese Lunar New Year, Reimagined, 2022–2026. Kuva: Shoot Hayley / Amos Rex |
11. Uuden sukupolven rehellisyyttä, pelkoa ja toiveita
Generation 2026
Amos Rex, Helsinki | 13.5.2026–6.9.2026
Amos Rexin Generation-triennaali on kolmen vuoden välein järjestettävä näyttely, jossa esitellään nuorten taiteilijoiden uusia teoksia. Tämän vuoden teokset käsittelevät identiteettiä, yhteisöllisyyttä, ulkopuolisuutta ja tulevaisuuden epävarmuutta suoraan ja ennakkoluulottomasti.
Näyttelyssä videopelit, installaatiot, performanssit ja digitaaliset teokset rikkovat taiteen perinteisiä rajoja. Samalla teokset tarjoavat poikkeuksellisen rehellisen näkymän siihen, mitä nuoret juuri nyt ajattelevat, pelkäävät ja toivovat.
Nuoret ovat pääosassa myös Helsingin Taidehallin perinteisessä Nuoret 2026 -näyttelyssä, joka on vuosikymmenten saatossa nostanut Suomen kuvataidekentälle lukuisia kiinnostavia nuoria kuvataiteilijoita ja puhuttavia teoksia.
![]() |
Näyttelyssä eläydytään tunnelmiin juuri ennen talvisodan puhkeamista ja tutustutaan teoksiin, jotka olivat salaisessa piilopaikassaan 1950-luvulle asti. Kuva: Väinö Hämäläinen, Tyttö veneessä, 1927. Viipurin Taiteenystävät ry:n talletus. |
12. Viipurin taideaarteiden salainen pelastusoperaatio
Pelastakaa taide! Taival Viipurista Lappeenrantaan
Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta | 28.3.2026–4.10.2026
Talvisodan kynnyksellä Viipurissa tehtiin rohkea päätös: taide oli pelastettava. Etelä-Karjalan museon näyttely kertoo todellisen tarinan Viipurin taidemuseon kokoelmien dramaattisesta evakuoinnista, salaisista piilopaikoista ja ihmisistä, jotka riskeerasivat paljon kulttuuriperinnön säilyttämiseksi.
Näyttely yhdistää sodan ajan jännitteet, pelastetut taideteokset ja nykytaiteen näkökulmat kokonaisuudeksi, joka muistuttaa taiteen merkityksestä myös kriisien keskellä. Viipuri menetettiin, mutta sen taide säilyi ja jatkaa tarinansa kertomista.
![]() |
Seinäjoen taidehallin näyttelyssä teokset kertovat tarinoita kaukaisista tähdistä ja hitaasti aikojen saatossa muotoutuneista maisemista. Kuva: Kuvakaappaus Andy Gracien teoksesta Future Monument |
13. Onko tulevaisuus nykyhetken saastuttamaa?
Ajan saastuminen
Seinäjoen taidehalli, Seinäjoki | 13.6.2026–9.1.2027
Seinäjoen taidehalli kokoaa yhteen yhdeksän taiteilijaa ja taiteilijaryhmää, joiden teokset liikkuvat tähtitaivaan, hitaasti muuttuvien maisemien ja tulevaisuuden kuvitelmien välillä. Maalaukset, mediataide ja installaatiot pohtivat, miten nykyhetken valinnat näkyvät tulevaisuudessa, niin ympäristössä, teknologiassa ja tavoissa elää.
Näyttelyssä maailmanlopun kuvien rinnalle nousee myös toivoa sekä kysymys siitä, millaisen tulevaisuuden haluaisimme rakentaa.
![]() |
Frans Toikkanen teki läpimurtonsa kissa-mezzotintoillaan Firenzen Grafiikan Kansainvälisessä biennaalissa vuonna 1972. Kuva: Frans Toikkanen: Mikko (1978, mezzotinto, H.C., 20 x 28 cm, Saarijärven Mannilan Taidesäätiö) |
14. Orpopojan matka kansainväliseksi taiteilijaksi
Fransu 100 – Frans Toikkasen 100-vuotisjuhlanäyttely
Saarijärven museo, Saarijärvi | 16.5.2026–13.9.2026
Frans ”Fransu” Toikkanen (1926–2008) nousi saarijärveläisestä orpopojasta kansainvälisesti tunnetuksi taidegraafikoksi, jonka kuuluisat kissa-mezzotintot hurmasivat maailmaa 1970-luvulla. Saarijärven museon juhlanäyttely esittelee kattavasti Fransun tuotantoa viideltä vuosikymmeneltä. Mukana on grafiikkaa, veistoksia, harvoin nähtyjä teoksia sekä taiteilijan omia työvälineitä, luonnoskirjoja ja kirjeitä.
Näyttely avaa samalla poikkeuksellisen elämäntarinan sitkeästä ja omaleimaisesta taiteilijasta, joka kulki Saarijärveltä kansainvälisille biennaaleille.
![]() |
Symbioosi-näyttely muistuttaa, ettei ihminen ole koskaan erillään ympäristöstään, vaan osa jatkuvaa ja monimutkaista yhteiselämää. Kuva: Eyes as Big as Plates, # Liv, 2017. Kuva: Karoline Hjorth & Riitta Ikonen |
15. Lajien välistä vuorovaikutusta, eläviä taideteoksia ja voimakas hajuelämys
Symbioosi
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti | 16.5.2026–1.11.2026
Symbioosi-näyttely tuo museoon metsän, elävät organismit ja jopa tuoksut. Kansainvälinen ryhmänäyttely tarkastelee lajienvälisiä suhteita installaatioiden, veistosten, maalausten, animaatioiden ja elävien teosten. Kävijä voi osallistua puunsiementen kylvämiseen ja kulkea monilajisten suhteiden verkostoissa.
Mukana on myös teos, jonka tuoksu on niin voimakas, että museo erikseen painottaa teoksen haistelun olevan kävijöille turvallista.
![]() |
Maalaustaidetta esittelevään ryhmänäyttelyyn Vastamaalattua on kutsuttu pääasiassa Suomessa asuvia ja työskenteleviä kuvataiteilijoita, joiden päätekniikkana on maalaus. Kuvan teos: Melina Paakkonen, Orange Dots and Scary Snake, 2026, kuva: Jussi Tiainen |
16. Uutta innostavaa ja uudistettua vanhaa – katsaus nykymaalaukseen
Vastamaalattua
Sara Hildénin taidemuseo, Tampere | 14.5.2026–30.8.2026
Sara Hildénin taidemuseossa on tänä kesänä esillä 22 nuoren taiteilijan uusia teoksia. Näyttelyssä herkät pinnat, voimakkaat värit, oudot tunnelmat ja henkilökohtaiset kuvamaailmat kulkevat rinnakkain. Yhdessä teokset osoittavat, miten monimuotoista nykymaalaus juuri nyt on.
Samalla näyttely muistuttaa maalaamisen erityisyydestä aikana, jolloin kuvia syntyy loputtomasti ja hetkessä: maalauksessa näkyvät edelleen käden liike, ajan kuluminen ja tekijän läsnäolo.
![]() |
Ilkka Niskanen on kohdannut kuvausreissuillaan muun muassa tämän karvanaaman. Kuva: Ilkka Niskanen, Kohtaaminen suolla |
17. Villien kohtaamisten äärellä
Saman taivaan alla – kohtaamisia luonnossa
Taidemuseo Eemil, Lapinlahti | 21.5.2026–2.1.2027
Ilkka Niskasen luontokuvissa villieläimet eivät näyttäydy pelkkinä kuvauskohteina, vaan itsenäisinä olentoina omassa ympäristössään. Jokainen kuva tallentaa harvinaisen ja lavastuksista riisutun hetken, jossa eläin ja kuvaaja kohtaavat saman taivaan alla.
Näyttely saa pysähtymään hiljaisten kohtaamisten äärelle, katsomaan luontoa tarkemmin ja herkemmin. Niskasen kuvissa ihminen on vain vieraana eläimen maailmassa.
![]() |
Paula Pääkkösen näyttelyssä voi astua maailmaan, jossa rajoitukset väistyvät, elämä maistuu makealta ja jokaisessa hetkessä viipyy ripaus taikaa. Kuva: Paula Pääkkönen |
18. Herkulliset lasiteokset hurmaavat Kokkolassa
Paula Pääkkönen: Karkkipäivä
K.H. Renlundin museo, Näyttelyhalli, Kokkola | 8.5.2026–6.9.2026
Paula Pääkkösen värikkäät lasiveistokset tuovat mieleen jäätelökioskit, karkkipäivät ja loputtomalta tuntuvat kesälomat. Karkkipäivä-näyttelyn herkulliset jäätelöpuikot ja karamellimaiset teokset yhdistävät lasitaiteen tarkkuuden leikkisään nostalgiaan.
Lopputulos on yhtä aikaa häikäisevän kaunis ja hyvällä tavalla överi – kuin lapsuuden makeimmat muistot muutettuina lasiksi.
![]() |
Keramiikkabiennaalissa pääsee näkemään, miten suomalaiset taiteilijat tulkitsevat materiaalia ja tuovat uutta keramiikkaperinteeseen. Kuva: Susanne Koskimäki, Sukkahuosuolennot, 2022-2023, käsinrakennettu korkeapolttoinen keramiikka. Kuva muokattu |
19. Taipuisa taidemuoto yllättää monipuolisuudellaan
Keramiikkabiennaali 26 -keramiikkataidenäyttely
Raision museo Harkko, Raisio | 22.5.2026–30.8.2026
Raision museo Harkon kesänäyttely esittelee suomalaisen keramiikkataiteen nykytilaa Raisiosta Rovaniemelle. Näyttely kokoaa yhteen 25 taiteilijaa, joiden teoksissa perinteiset käsityötekniikat kohtaavat nykytaiteen kokeilevat muodot. Mukana on niin herkkiä, veistoksellisia kuin yllättäviäkin tulkintoja materiaalista, joka taipuu jatkuvasti uusiin ilmaisutapoihin.
Biennaali näyttää, miten elävä ja monimuotoinen suomalainen keramiikkataide on juuri nyt.
![]() |
Magdalena Abakanowiczin (1930–2017) pehmeistä kuiduista rakennetut jättimäiset muodot ovat yhtä aikaa ruumiillisia ja suojaavia. Kuva: Magdalena Abakanowicz ateljeessaan, Varsova, 1968. Kuva: © Marek Holzman / Marta Magdalena Abakanowicz Kosmowska ja Jan Kosmowski -säätiön arkisto |
20. Puolalaisen nykytaiteen suurnimi täyttää Tennispalatsin Abakan-veistoksilla
Magdalena Abakanowicz: Rajojen ylittäjä
HAM Helsingin taidemuseo, Helsinki | 6.5.2026–30.8.2026
HAM esittelee Magdalena Abakanowiczin (1930–2017) teoksia laajemmin kuin koskaan aiemmin Suomessa. Puolan tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluva Abakanowicz mullisti 1960–70-luvuilla käsityksen siitä, mitä veistos voi olla.
Näyttelyssä monumentaaliset, kudotut taiteilijan mukaan nimetyt Abakan-veistokset täyttävät Tennispalatsin kaarihallit kuin tekstiilien metsikkö, jonka keskelle katsoja astuu.
Näyttelyssä nähdään myös Abakanowiczin tunnettuja juuttiveistoksia, joissa ihmisjoukot ja luonnon muodot sulautuvat toisiinsa.
![]() |
Museokortti toimii pääsylippunasi kesän puhutuimpiin näyttelyihin sekä satoihin museoihin Suomessa, aina Ahvenanmaalta Inariin. Koe keskiaikaiset linnat, näyttävät puutarhat, upeat taiteilijakodit ja muut lumoavat kesäkohteet – nyt huippuhintaan! |
Hyödynnä huipputarjous ja aloita elämysten kesä Museokortilla!
Vietä huoleton kesäloma täynnä elämyksiä! Museokortti avaa ovet yli 360 museoon ympäri Suomen. Koettavaa riittää aina taiteilijakodeista huviloihin ja linnoista laivoihin. Osta Museokortti nyt alehintaan 73 € (norm. 86 €). Lue lisää tarjouksesta >
Toimi pian – tarjous on voimassa vain 14.6. asti.





















