JOULUTARJOUS! Museokortteihin kuukausi kaupan päälle: 12 + 1 kk. Osta

13.1.2022

Helinä Rautavaara oli sinnikäs seikkailijatar ja oman aikansa tutkimusmatkailija

"Mulla oli aina tarve mennä sisälle joukkoon ja mukaan. Se on minusta aivan luonnollista. Siitä syystä olen erilainen kuin muut tutkijat, että en mä tutki, mä elän siellä mukana."

Helinä Rautavaaran elämäntyö oli dokumentoida eri kulttuureja ja uskontoja ympäri maailmaa. Hänen perintönsä jatkuu Espoossa kauppakeskus Entressessä, jonne hänen nimeään kantava museo muutti pari vuotta sitten. Juttu on julkaistu aiemmin Museo-lehdessä 4/2021.

Helinä Rautavaara oli oman aikansa tutkimusmatkailija. Tutuksi tulivat Latinalainen Amerikka, Karibia, Afrikka, Lähi-itä ja Etelä-Aasiassa. Hänen perintönsä jatkuu Espoossa kauppakeskus Entressessä, jonne Helinä Rautavaaran museo muutti pari vuotta sitten.

– Olemme arkisen hyörinän keskellä. Sijainti on siinäkin mielessä ihanteellinen, että Espoon keskus on kaupungin monikulttuurisin alue, toteaa Helinä Rautavaaran museon intendentti Katri Hirvonen-Nurmi.

Mulla oli aina tarve mennä sisälle joukkoon ja mukaan. Se on minusta aivan luonnollista. Siitä syystä olen erilainen kuin muut tutkijat, että en mä tutki, mä elän siellä mukana.

Helinä Rautavaara

Saavutettavuutta edesauttaa sekin, ettei museoon ole pääsymaksua. Paikalle on eksynyt sellaisiakin piipahtajia, jotka eivät ole koskaan aiemmin käyneet museossa. Jopa lapset käyvät itsenäisesti katselemassa kiinnostavia esineitä.

Museon kokoelman perustaja Helinä Rautavaara oli tutkija, kokija, toimittaja, opettaja, keräilijä, tallentaja ja oman tiensä kulkija. Hän syntyi 1928 akateemiseen perheeseen, jossa isä kannusti ihmettelemään maailmaa ja äiti pyrki pitämään tyttärensä jalat maassa.

Isän opit – maailma on avoin, lennä sinne, elämä kantaa – sopivat hyvin Rautavaaran rajoja rikkovalle, räiskyvälle ja uteliaalle luonteelle. Rautavaara valmistui psykologian maisteriksi ja suoritti jatko-opintoja 1950-luvun lopulla Yhdysvalloissa.


Helinä Rautavaara.

– Hän tutustui muun muassa afrikkalaiseen kulttuuriin ja sai vaikutteita julkkiskulttuurista. Rautavaara osasi tuotteistaa itsensä, kun hän lähti polkupyörämatkalle Meksikosta Chileen. Rautavaara marssi lehden toimitukseen ja tuli tunnetuksi hänestä tehdyn jutun ansiosta, kertoo Hirvonen-Nurmi.

Jo ennen Latinalaista Amerikkaa Rautavaara teki matkat Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään ja alkoi kirjoittaa artikkeleita Seura-lehteen Peukaloliisa-nimimerkillä. Hän dokumentoi matkojaan valokuvaten, nauhoittaen, filmaten ja piirtäen. Tallennusvälineet ovat esillä museossa, jonka kokoelmaan kuuluu myös kymmeniä tuhansia valokuvia, satoja tunteja äänitteitä ja kymmeniä tunteja kaitafilmejä.

– Tuohon aikaan oli epätavallista, että nainen lähti yksinään tutkimusmatkoille reppu selässä. Suomessa oli 1950-luvulla pula-aika ja näyttävyys epäsovinnaista, mutta Helinä pukeutui tylli- ja silkkimekkoihin, nailoneihin ja huomiota herättäviin aurinkolaseihin sekä 1960-luvulta alkaen etnisiin ja värikkäisiin asuihin.

Tutustumis- ja tutkimusmatkat suuntautuivat 1960‒90-luvuilla myös muun muassa Brasiliaan, Dahomeyhin eli nykyiseen Beniniin, Senegaliin, Nigeriaan, Jamaikalle, Intiaan ja Nepaliin.


Helinä Rautavaaran tavoitteena oli edistää kulttuurien tuntemusta Euroopan ulkopuolisista maista.


Rautavaaran kokoelma sisältää yli 3 000 esinettä. Hän on kerännyt Suomen merkittävimmän länsiafrikkalaisten esineiden kokoelman. Ne eivät olleet Rautavaaralle vain esineitä vaan aina osa kulttuuria tai rituaaleja.

– Esimerkiksi vuonna 1966 Rautavaara matkusti Senegalissa, Nigeriassa ja Dahomeyssa ja hankki myös isokokoisia esineitä. Pienempää esineistöä hän lähetti kotimaahan kirjeitse tai diplomaattipostina lähetystöistä, kertoo Hirvonen-Nurmi.

Senegalista tuomisina olivat muun muassa suwer-lasimaalaukset, joissa kuvataan siirtomaahistoriaa ja kansanelämää, sekä antilooppia muistuttava päähine, jota käytettiin sadonkorjuujuhlissa lepyttämään Chiwara-jumaluutta.

– Rautavaara hankki pukujakin, joita käytettiin elämän nivelkohdissa tuomaan hyvää, kuten hedelmällisyyttä. Naamioihin kuuluvat kasvot peittävän osan lisäksi kehoa peittävä osa, rytmi ja liike. Taidekeräilijät ovat usein arvostaneet eniten esineen säilyvintä osaa. Naamiokokonaisuudet koetaan myös hyvin arvokkaiksi ja pyhiksi, joten niitä on hankala hankkia.

Intendentin mukaan naamioiden pohjavire oli uskonnollinen, ja luonnonhenki tai esi-isä käytti ilmaantumiseensa tanssijaa. Näin saatiin yhteys henkiin ja menneisiin sukupolviin.

– Alkuaikoina Rautavaara sai esineitä lahjoituksina, mutta varallisuuden kasvaessa hän osti esineistöä. Hän oli hyvin päämäärätietoinen ja liikuttavasti kiintynyt hankkimaansa kokoelmaan. Yksityiskohdat saatettiin jättää kertomatta. Riitti, kun Rautavaara sanoi itse valinneensa esineen.


Rautavaaran matkoiltaan keräämä etnografisten esineiden kokoelma on esillä Helinä Rautavaaran museossa.

Capoeiraan ja candomblé-uskontoon Rautavaara tutustui jo ensimmäisellä Brasilian matkallaan 1960-luvulla, jolloin sotilasdiktatuuri oli kieltänyt kamppailulajin kokonaan. Se nousi yhteisölliseksi kansallislajiksi vasta 1970-luvulla.

– Rautavaara osasi yhdistää maan alkuperäisväestöjen ja afrikkalaisten orjien kulttuuriperinnön, sillä samanlaisia rituaaleja oli sekä Brasiliassa että Dahomeyssä. Samalla hänelle heräsi kiinnostus Afrikan ja Latinalaisen Amerikan välisiin kulttuuriyhteyksiin. Hän keräsi myös aineistoa afrobrasilialaisista uskonnoista väitöskirjaansa, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut.

Museossa on nähtävillä aiheeseen liittyvää esineistöä, Rautavaaran capoeirapiirroksia ja myöhemmin hankittu rituaalinen tanssipuku. Nykyisen kokoelmapolitiikan mukaan uusia esinehankintoja tehdään Rautavaaran matkojen kautta tutuilta seuduilta. Lisäksi museo tekee nykydokumentointia muun muassa maahanmuuttajayhteisöjen kanssa.

Tutustuessaan Amazonian alkuperäiskansoihin Rautavaara matkusti joella kanootilla. Muutoin hän usein liftasi paikasta toiseen. Juna oli liian nopea kulkuväline etenemisiin, sillä kaikki hauska jäi matkan varrelle kokematta.


Helinä Rautavaara oli tutkija, kokija, toimittaja, opettaja, keräilijä, tallentaja ja oman tiensä kulkija.Rautavaara dokumentoi kokemuksiaan ensin Seura-lehteen Peukaloliisa-juttusarjoissa.

Rautavaara solmi matkoillaan niin ystävyys- kuin rakkaussuhteita. Hänellä oli hyvä vaisto kerätä tärkeitä ihmisiä ympärilleen.

– Meksikossa hän sai sydänystäväksi taidekoulun opettajan, joka teki hänelle museon kokoelmiin kuuluvan hopeisen rannekorun. Sen sulkakäärmemotiivi liittyy asteekkien ja mayojen mytologiaan. Rautavaara pääsi taiteilijapiireihin ja tutustui taidekäsityöläisyyteen.

Helinä Rautavaara piti kotimuseota ja hankki muitakin huoneistoja kokoelmaansa varten. Ennen hänen kuolemaansa vuonna 1998 perustettiin säätiö, joka ehti tehdä sopimuksen Espoon kaupungin kanssa museon perustamisesta.

– Hänen toiveensa toteutui elämän viime hetkillä, vaikka valmista museota hän ei ehtinyt nähdä.

Teksti: Tarja Västilä
Kuvat: Katariina Salmi

Tutustu Helinä Rautavaaran museoon >>

Juttu on alunperin julkaistu Museo-lehden numerossa 04/2021. Tilaa Suomen ainoa museoalan aikakauslehti kätevästi verkkolomakkeella.

Tilaa Museo-lehti tästä >>


Kerro tästä myös ystävillesi!