22.3.2023


Museo Leikki on lapsuuden, lelujen ja leikin museo. Se tarjoaa nostalgisia ja mielenkiintoisia kulttuurielämyksiä kaikenikäisille. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti.

3. Museo Leikki


Muutos Lelumuseo Hevosenkengästä Museo Leikiksi on ollut valtava, kokonaisvaltainen uudistus, joka ulottuu museon toiminnan jokaiseen osa-alueeseen. Uusi Museo Leikki on avajaisten jälkeen saanut suuren suosion ja muutamassa kuukaudessa valtavan kävijämäärän. Museosta on tullut kaikenikäisten museo. Museo Leikin kokoelmien pääosassa ovat leikkikalut. Ne kertovat lasten elämästä eri aikoina, leikin historiasta, leikkikalumuotoilusta ja -valmistuksesta sekä lapsuuden historiasta laajemmin. Kokoelma kattaa suomalaista lapsuutta 1800-luvun jälkipuoliskolta nykypäivään.

Museotoiminnan yleisölle näkyvin osa eli näyttelyt syntyivät museohenkilökunnan laatimasta käsikirjoituksesta, joka lähti liikkeelle asiakkaiden toiveita kuunnellen. Asiakastuntemuksen syventämiseksi ja asiakkaiden osallistamiseksi uudistuksessa käynnistettiin kaksi asiakasraatia, joiden avulla päästiin lähemmäksi käyttäjien tarpeita ja toiveita. Uudessa Museo Leikissä pedagogiset tavoitteet ovat olleet perusta näyttelyn käsikirjoitukselle, sisällöille ja toiminnallisuuksille. Pedagogisia tavoitteita ei ole liitetty valmiin näytelmäkäsikirjoituksen päälle, vaan käsikirjoitus on tehty niiden pohjalta ja palvelemaan niiden tarpeita.

Lue lisää:


 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp