10.1.2023

Vielä ehdit näkemään huippusuositun näyttelyn: Thomas Houseagon, Nick Caven ja Brad Pittin upeat teokset esillä Tampereella!

Thomas Houseagon veistosten ja maalausten rinnalla nähdään Nick Caven keraamisia figuureja sekä Brad Pittin veistoksia, jotka ovat ensimmäistä kertaa esillä.

Sara Hildénin taidemuseolla on esillä kuvanveistäjä Thomas Houseagon hittinäyttely enää tämän viikon! Houseago kutsui ystävänsä Nick Caven ja Brad Pittin mukaan WE-näyttelyyn. Ennennäkemätön näyttely on esillä sunnuntaihin 15.1. asti.

Maailmanmaineeseen noussut Thomas Houseago on tullut tunnetuksi kipsi-, harjateräs-, pronssi ja puuveistoksistaan. Houseagon näyttelyssä Sara Hildénin taidemuseossa nähdään uusia maalauksia ja punapuuveistoksia. Kyseessä on taiteilijan ensimmäinen näyttely Pohjoismaissa.

Idea Houseago-näyttelyn kutsumiseksi Tampereelle tuli jo vuonna 2012 sitten, kun Sara Hildénin museon edelliset johtajat Päivi Loimaala ja Riitta Valorinta vierailivat Houseagon näyttelyssä Lontoossa ja ihastuivat Houseagon teoksiin. Nyt 10 vuotta myöhemmin toive toteutui ja Tampereella on esillä huipputaiteilija Houseagon näyttely.

Museon yläkerran täyttää Houseagon veistoksista ja maalauksista. Näiden rinnalla esitellään Nick Caven keraamisia figuureja sekä Brad Pittin veistoksia. Muusikkona ja näyttelijänä tunnetuksi tulleet taiteilijat tuovat ensimmäistä kertaan esille kuvataidettaan.



Museon aulassa nähdään Houseagon retrospektio-osuus, katsaus taaksepäin taiteilijan uralla vuodesta 2005 vuoteen 2022 tehtyyn uusimpaan veistokseen.

Vuonna 2019 Houseago koki henkisen romahduksen traumaattisten tapahtumien johdosta, mikä aiheutti tauon taiteen tekemisestä. Näyttely Tampereella on hänen ensimmäisensä tauon jälkeen.

– Houseagolle syntyi ajatus WE-näyttelystä. Hän halusi kutsua ystävänsä näyttelyyn mukaan. Kyseessä olisi ensimmäinen näyttely hänen romahtamisensa jälkeen, joten hän koki tarvitsevansa vielä tukea voidaakseen tulla jälleen esille, näyttelypäällikkö Sarianne Soikkonen kertoo.

Houseago haluaa näyttelyssään myös kyseenalaistaa ajatusta taiteilijasta yksinäisenä tekijänä. Taide ei ole hänen mukaansa sidottu yksittäiseen taiteilijaan, vaan hän haluaa tuoda esiin kollektiivisuutta.



Thomas Houseago teki punapuuveistokset moottorisahaa hyödyntäen.

Punapuuveistokset syntyivät traumojen kohtaamisesta

Houseagolle Sara Hildénin näyttely merkitsee henkilökohtaista matkaa henkisestä romahtamisesta toipumiseen ja toivoon.

– Houseago on tuonut ajatuksen oman pimeyden, oman trauman, hirviöiden tai pelkojen kohtaamisesta. Hän kokee, että taide itsestään voi toimia terapiana, museon viestintäsuunnittelija Anne Kauramäki kertoo esitellessään näyttelyä.

Houseagolle trauman laukaisi oman isän kuolema vuonna 2019. Kuolema toi mieleen lapsuudentraumat.

Houseago lähti kohtaamaan traumoja moottorisahalla muotoiltujen punapuuveistosten muodossa. Suuret veistokset täyttävät yhden museon saleista.

Osa veistoksista muuntautuu erilaisiksi riippuen, mistä suunnasta niitä katsoo. Ajatus veistosten kahdesta eri puolesta kuvastaa minuuden eri puolia.



Vasemman puoleinen Houseagon maalaus kertoo mukavasta viikonlopusta Brad Pittin kanssa.

Maalaaminen toi takaisin taiteen äärelle

Romahduksen aiheuttaman tauko sai aikaan murroksen Houseagon taiteen tekemiseen. Taitelija lähti kokeilemaan jotain uutta – maalaamista.

– Maalaaminen oli se tapa, jolla Houseago pääsi takaisin kiinni taiteen tekemiseen henkisen romahtamisen jälkeen. Se oli myös uudenlainen tapa työskennellä teoksen kanssa intiimisti kahdestaan, näyttelypäällikkö Soikkonen kertoo.

Maalauksissa näkyy myös ystävien läsnäolo. Yksi maalauksista on muisto mukavasta viikonlopusta ystävän kanssa. Maalauksen kitara edustaa Brad Pittiä ja kotitohvelit puolestaan Houseagoa. Tohvelit symoboloivat olotilaa, kun haluaisi olla vain yksin. Houseago koki, että ei ole hyvää seuraa, mutta Pitt sanoi soittavansa kitaraa ja laulavansa ja kehotti taiteilijaa olemaan vain oma itsesi.

– Tämä viikonloppu oli hyvä kokemus Houseagolle, sekä ystävyyden voimasta että siitä, että yksi viikonloppu voi hyvin nopeasti tuoda valon takaisin, Kauramäki kertoo opastaessaan näyttelyä.



Nick Cave innostui koronavuosina keramiikasta ja muovasi 17-osaisen teossarjan Pirun elämästä.

Nick Cave kertoo teoksillaan Pirun tarinan

Museon alakerrassa on esillä Nick Caven käsin muovaama teos Piru – elämä. Keraamiset figuurit ovat syntynyt lontoolaisessa ateljeessa koronavuosien 2020–2022 aikana. 17-osainen teos kuvaa Pirun elämänkaarta syntymästä kuolemaan.

– Kyse on tietyllä lailla omaa elämää reflektoiva, mutta ylipäätään rikkinäistä elämätarinaa reflektoivasta keramiikkasarjasta, jossa on pyrkimyksenä mahdollisuus saada anteeksi. Kaikessa Caven tuotannossa tähdätään samaan tarpeeseen saada anteeksi ja tietyllä tapaa pyytää anteeksi, Kauramäki opastaa.



Suuressa seinäveistoksessa Brad Pitt esiintyy itse teoksen molemmin puolin. Toisessa teoksessa Pitt on ampunut luoteja talonmuotoisiin silikonimassoihin. Luodit jättävät massaan hienon jäljen.

Brad Pittin näyttävät veistokset herättävät huomion

Caven teosten vierellä on esillä Brad Pittin veistoksia. Pitt innostui kuvataiteen tekemisestä Houseagon tarjottuaan hänelle kimpaleen savea. Houseago toimi mentorina hänelle, ja Pitt työskenteli aluksi taiteilijan studiolla.

Pitt käyttää Houseagon mukaan nimetyssä Houseago-go-teoksessa talomuotoa, joka on klassinen minuuden symboli. Talomuoto esiintyy myös silikoniveistoksissa ja arkkuveistoksessa.

Pitt on myös toiminut itse teostensa mallina. Suuressa seinäveistoksessa esiintyy taiteilija itse taistelukohtauksen molemmin puolin. Teoksen voidaan nähdä siten symboloivan sisäistä kamppailua.


Thomas Houseagon, Brad Pittin ja Nick Caven näyttely on tuonut moni ensikertalaisia Sara Hildénin taidemuseoon.

Ennenäkemätön näyttely on kerännyt kiitosta

Sara Hildénin taidemuseon näyttely on ollut huippusuosittu, ja kävijöitä on riittänyt. Kiinnostavien huippunimien näyttely on tuonut museolle myös uusia kävijöitä.

– Meillä on käynyt näyttelyn aikana paljon enemmän ensikertalaisia, jotka eivät ole käynyt meillä aiemmin. Se on ollut hieno juttu! Toivotaan, että tulevat sitten seuraavaankin näyttelyyn, näyttelypäällikkö Soikkonen kertoo.

Soikkonen iloitsee, että nykytaide kiinnostaa ihmisiä ja näyttely on otettu erittäin hyvin vastaan. Asiakaspalaute on ollut näyttelystä kiittävää.

– Näyttely on ollut iso ponnistus. Isot veistokset ovat järeitä ja vaikeita liikuteltavia sekä rakennettavia. Olimme tehneet paljon pohjatyötä. Oli hieno hetki, kun taiteilijat olivat niin tyytyväisiä lopputulokseen.

Thomas Houseago – WE with Nick Cave & Brad Pitt -näyttely on esillä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella sunnuntaihin 15.1.2023 asti.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp