8.12.2025

Etsitkö täydellistä lahjaa? Näin vaikuttaja Krista Ylinen ilahdutti ystäväänsä

Valokuvaaja ja vaikuttaja Krista Ylinen antoi ystävälleen lahjaksi elämyksiä koko vuodeksi Museokortilla. Kuva: Krista Ylinen.

Kun matkailuvaikuttaja Krista Ylinen pohti täydellistä joululahjaa läheiselle ystävälleen, päällimmäisenä toiveena oli tarjota yhteistä aikaa. Hän yllätti ystävänsä retkellä, joka tarjosi iloa, oivalluksia ja kiireetöntä yhdessäoloa. Lue Kristan matkakertomus ja nappaa lahjavinkit talteen!

Kuvat ja teksti: Krista Ylinen

Joululahjan antaminen voi olla oikeasti helpompaa kuin kuvittelitkaan. Meitä on moneksi, mutta mitä ajattelet suurimman osan meistä kaipaavan toisiltamme eniten?

Niinpä, yhteistä aikaa.

Valmiiksi pakattuja kynttiläasetelmia ja muita väkisin keksittyjä tarpeita myöhemmin olen ehkä ymmärtänyt ystävyyden ytimen. Se on yhdessäoloaika, ei ainoastaan ruudun ja kaiuttimen välityksellä vaan myös kasvokkain. Tänä vuonna olen panostanut aikaa ystävyyssuhteisiin ja haluan jatkaa sitä myös joululahjojen muodossa. Onhan joulu erityinen mahdollisuus muistaa myös heitä, jotka ovat meille rakkaita, vaikka tapaamme harvoin.


Ystävykset viettivät hauskan päivän Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Kuva: Krista Ylinen.

Museokortti raivaa arjen pyörteeseen tilaa yhteiselle ajanvietolle, mutta tarjoaa myös omaa aikaa lahjan saajalle. Olipa hän työikäinen, perhearkea pyörittävä, omaa paikkaansa etsivä ihminen, seikkailija tai eläkeläinen, Museokortti sopii moneen elämäntilanteeseen. Se antaa aikaa ystävyydelle, parisuhteelle ja muille ihmissuhteille, mutta myös yksinololle.

Mikä onkaan yhteisten muistojen luomisen ohella tärkeämpää, kuin nauttia päivä omassa rauhassa, omien mielenkiinnon kohteiden parissa. Museokortti onkin poikkeuksellisen monen makuun sopiva, rajaton pääsylippu yli 360 museoon Suomessa. Tiesitkö, että Museokortin avulla voi myös saada alennuksia muun muassa hotellimajoituksista, lounaista ja museokauppojen tuotteista?


Muumien rauhanomaiseen elämänfilosofiaan pääsee tutustumaan Vellamon näyttelyssä. Kuva: Krista Ylinen.

Yllätin rakkaan ystäväni erityisellä joululahjalla tänä vuonna. Eräänä aamuna poimin hänet kyytiini Helsingistä ja ajoimme kotikaupunkiini Kotkaan, jossa sijaitsee mielestäni yksi Suomen hienoimmista ja monipuolisimmista museoista: Merikeskus Vellamo.

Museo on niin suuri, että siellä voisi helposti viettää kaksi päivää. Vellamoon oli myös tullut uusia näyttelyitä, joita ystäväni ei ollut nähnyt, mutta joista tiesin hänen pitävän. Kukapa ei haluaisi kokea muumitarinoiden herättämiä lapsuuden muistoja uudelleen (Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumiseikkailu -näyttely), istua kiitoreen kyytiin (Turvanasi merellä -näyttely) ja leikkiä kotkalaista possokauppiasta (Mikä-mikä-kaupunki -näyttely).

Vellamossa annoin ystävälleni lahjani olennaisen osan: Museokortin eli iloa koko vuodeksi!

Museovierailu piristää arkea monin tavoin. Useat kohteet tarjoavat niin pienille kuin isoillekin vierailleen leikkimielistä sisältöä.

Kiersimme Vellamon näyttelyitä ja luonnollisesti testasimme ensi sijassa simulaattorit ja muut leikkimieliset vempaimet. Kävimme välillä syömässä museon yhteydessä olevassa laadukkaassa lounasravintolassa ja ennen ystäväni saattamista bussimatkalle kotiin, vein ylpeänä hänet katsomaan mökkiprojektini etenemistä, missä hänkin oli ollut apuna viimeisen vuoden aikana. Meidän yhteinen päivämme näytti tällä kertaa tältä, mutta ensi kerralla lupaan, että käymme museoiden lisäksi kirpputoreilla ja tunnelmallisessa kahvilassa!

Miten paljon tuo päivän aikana naurettu nauru ja yhteinen ilo toi valoa ja lämpöä tähän kuukausia kestäneeseen harmauteen.


Museokortti on aineeton lahja, joka sopii kenelle tahansa – myös jo kortin omistavalle.

Museokortti on hyvin käytännöllinen joululahja, sillä se aktivoituu vasta ensimmäisestä käyttökerrasta. Ja toisaalta antaa vuodeksi jatkoa, mikäli ystävälläsi onkin vielä voimassa oleva Museokortti. Tämän lahjan kanssa et voi edes vahingossa epäonnistua! Lisäksi museovierailujen yhteyteen voi suunnitella juuri niitä asioita, joista te yhdessä nautitte, tehden päivästä entistä ikimuistoisemman.

Olen matkustanut Museokorttini kanssa jo vuosia koko maan mitalta: Ahvenanmaalta Inariin ja Kustavista Möhköön. Joten missä päin Suomea rakas ystäväsi asuukaan, muista häntä tänä jouluna joulun parhaalla lahjalla: Museokortilla ja lupauksella yhteisestä ajasta!


Museokortti on lahja, joka ilahduttaa pitkään. Pääsylippu 360 museoon tarjoaa elämyksiä koko vuodeksi.

Anna tänä jouluna lahjaksi aineettomia elämyksiä, joista riittää iloa vuoden jokaiselle päivälle. Nyt hankit Museokortin itselle tai lahjaksi etuhintaan 71 € (norm. 86 €). Etu voimassa joulukuun loppuun asti.
Osta Museokortti >

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp