VIELÄ EHDIT: Museokortti Black Friday -tarjouksessa vain 67 € (norm. 79 €). Toimi heti! Hyödynnä tarjous

6.7.2022

Kosmisen ihmetyksen juurilla – maailmankaikkeus avautuu observatoriossa

Helsingin observatoriossa pääsee ihmettelemään maailmankaikkeutta. Observatorion pääopas Paula Kyyrö näyttää miten havaintotornissa oleva kaukoputki liikkuu. Kuvat: Katariina Salmi.

Helsingin yliopistomuseon observatoriossa kosmos tulee niin liki, että museokäynnin jälkeen olo on tähtitieteellinen. Kiehtovaan Helsingin observatorioon pääsee Museokortilla. Juttu on julkaistu vuoden ensimmäisessä MUSEO-lehdessä 1/2022.

Toisen onnettomuus oli toisen onni. Kun Turku paloi 1827, yliopisto siirtyi Helsinkiin. Aikansa modernein tähtitieteen tutkimuslaitos nousi kaupungin laitamille vuonna 1834.

– Silloin Tähtitorninmäellä ei ollut valosaastetta eikä puita estämässä havainnointia. Lisäksi observatorio oli todellista hitechia, toteaa pääopas Paula Kyyrö.


Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema observatorion puutarhatorni valmistui vuonna 1890. Kuva: Katariina Salmi.


Arkkitehti Carl Ludwig Engel kutsui avuksi tähtitieteen professori Friedrich Wilhelm August Argelanderin suunnittelemaan observatoriorakennusta. Yhteistyön tuloksena syntynyt rakennus osoittautui niin toimivaksi, että sitä matkittiin rakennettaessa Pulkovon observatoriota Venäjälle. Se toimi myös Griffithin observatorion esikuvana Los Angelesissa.

– Kyseessä on siis vientituote, kiteyttää Kyyrö.


Puutarhatornin kaukoputkella voitiin valokuvata tähtitaivasta. Suomi osallistui sillä kansainväliseen Carte du Ciel -tähtivalokuvausprojektiin. Kuva: Katariina Salmi.

Paras hetki havainnointiin oli jääkylmä talviyö


Rakennuksessa on kolme havaintotornia, joiden kautta päästiin katsomaan tähtitaivasta kaukoputkilla. Itätornissa Paula Kyyrö tarttuu kampeen ja näyttää, kuinka tornin yläosa liikkuu. Tornin luukusta voi tarkkailla eri suuntiin.

Vanhassa havaintosalissa alkuperäiset laitteet ovat alkuperäisillä paikoillaan. Itä-länsisuuntaisesta talosta havainnot tehtiin etelään, jossa tähdet ovat korkeimmillaan.

– Tähdet näki katon kapeiden luukkujen kautta. Maapallon pyöriessä taivas liikkui ja tähtien asema muuttui. Professori teki tähtien paikanmääritystä makuuasennossa sohvalla. Paras hetki havainnointiin oli jääkylmä talviyö, jolloin ilma ei väreillyt. Kakluunikin jätettiin lämmittämättä, Kyyrö kertoo.

Havainnointi vaati asialle antautumista. Kyyrön sanoin: tiede tuli lähelle ihoa.

Professorit perheineen asuivat tutkimuslaitoksessa, ja vasta vuonna 1969 heistä viimeinen muutti pois havainnointiolosuhteidenkin muuttuessa. Rakennus oli opetuksen ja tutkimuksen käytössä, kunnes observatoriosta tuli Helsingin yliopistomuseon yleisökeskus kymmenen vuotta sitten.


Työergonomiaa 1800-luvulta: tähtitieteilijä teki Meridiaanisalissa havaintoja makoillen havaintosohvalla. Kuva: Katariina Salmi.

Eri tieteen- ja taiteenalat kohtaavat tähtitieteessä


Kyyrön mukaan tähtitieteessä on paljon poikkitieteellisiä lähestymistapoja: historiaa, kuvataidetta ja taidehistoriaa, fysiikkaa ja matematiikkaa, filosofiaa ja psykologiaa. Vuosittain observatoriossa vierailee 10 000‒15 000 kävijää. Kolmasosa kävijöistä on koululaisia, joille taloa ja tiedettä voi esitellä jonkin teeman kautta. Yhtenä tavoitteena on herättää nuorten kiinnostus luonnontiedettä kohtaan.

“Kiinnostavaa on miettiä, onko muualla elämää tai kestäisikö ihmisen psyyke avaruuslennon Marsiin.”

Helsingin observatorion pääopas Paula Kyyrö

– Museossa voidaan puhua siitä, miten tieteenteko tai havaintovälineet ovat muuttuneet. Myös tähtisumujen kauneus kiehtoo. Kiinnostavaa on miettiä, onko muualla elämää tai kestäisikö ihmisen psyyke avaruuslennon Marsiin, Kyyrö kertoo.

Kyyrö ottaa esimerkiksi Fermin paradoksin. Jos muualla maailmankaikkeudessa on älyllistä tai elollista elämää, miksi sitä ei ole havaittu? Missä kaikki ovat?

– Ehkä heitä ei ole tai he eivät uskalla tai osaa ottaa yhteyttä. Siellä jossain voi olla pilvistä, eivätkä he ole keksineet elävänsä avaruudessa. Ne voivat olla alkeellisia bakteereja. Tai sitten he ovat jo täällä esimerkiksi outoina kollegoina, Kyyrö pohtii.

Tähtitieteilijä Kyyrö myöntääkin, että kosminen ja filosofinen ihmetys veti hänet aikoinaan alan pariin. Oppaan työssä tieteen popularisointi saa innostumaan.


Tätä vanhempaa esinettä ei voi olla – ja sitä saa koskettaa! Meteoriitilla on ikää viitisen miljardia vuotta. Kuva: Katariina Salmi.

Tähtitaivas on kello, kalenteri ja kompassi.

Kyyrö toteaa, että tähtitaivas on kello, kalenteri ja kompassi. Havaintosalissa on nähtävillä aikapussi, oman aikansa aikamerkki.

“Observatoriot olivat yleensä sataman vieressä.”

Helsingin observatorion pääopas Paula Kyyrö

– Observatoriot olivat yleensä sataman vieressä. Pussi pudotettiin katolta keskipäivällä ja oikea aika saatiin laivakelloon, jonka avulla laskettiin pituuspiiri merellä. Observatorion aikapalvelu oli navigoinnin apuväline, Kyyrö täsmentää.

Professorien ruokasalissa on nykyisin aurinkokunnan pienoismalli, josta näkee, että maailmankuvamme on aurinkokeskeinen, kuten jo tähtitieteilijät Kopernikus, Kepler ja Galilei osoittivat. Einsteinin suhteellisuusteoria selitti Kyyrön mukaan viimeisetkin omituisuudet planeettojen liikkeissä. Aikojen saatossa tiede myös tarkentuu.

– Pienoismalli näyttää, että kaikki valo tulee auringosta. Lisäksi se kertoo, miksi meillä on yö ja päivä, kesä ja talvi sekä vuoden mittaan muuttuva tähtitaivas. Samalla nähdään, mistä horoskoopit tulevat. Babylonialaisten keksimässä järjestelmässä ei ole kyse ennustuksesta vaan tähdistöistä, Kyyrö kertoo.

Samassa tilassa on meteoriitti, jota hipaisemalla saa Kyyrön mukaan kosketuksen avaruuteen. Rautamöhkäle on viisi miljardia vuotta vanha eli suunnilleen yhtä iäkäs kuin maapallo.

Diginäytöt havainnollistavat muun muassa planeettojen ja tähtien kokoa ja ominaisuuksia.

– Venuksessa kasvihuoneilmiö on räjähtänyt käsiin, Jupiterilla on maapallon kokoinen pyörremyrsky ja Aurinko on keskikokoinen tähti. Maapallo on kuvissa kuin pieni mustikka, mutta Orionin tähtikuvion olkapäässä sijaitsevan jättiläistähti Betelgeusen säde on yli 700 auringonsädettä, Kyyrö täsmentää.


Aurinkokuntamalli havainnollistaa monia ilmiöitä. Yön ja päivän raja erottuu kotiplaneettamme pinnalla. Kuva: Katariina Salmi.

Planetaarion pimeydessä pääsee katsomaan tähtitaivasta


Planetaariossa pääsee katsomaan yön tähtitaivasta. Jos kirkkaana loistava Orionin olkapää räjähtäisi, valo saavuttaisi meidät 600 vuoden päästä.

– Toivottavasti se on räjähtänyt keskiajalla, näkisimme sen nyt, miettii Kyyrö.

Pimeydessä hohtaa myös ensimmäinen eksoplaneetta eli aurinkokunnan ulkopuolella oleva planeetta. Se löydettiin vasta 1990-luvulla, mutta nykyisin eksoplaneettoja tunnetaan jo tuhansia.

Museon pihalla on 1800-luvun lopussa tähtivalokuvausprojektia varten rakennettu torni. Kaksoiskaukoputkella valokuvattiin tähtiä, ja kuvista laskettiin tähtien koordinaatit. Maailmanlaajuisen Carte du Ciel -projektin tavoitteena oli valokuvata koko tähtitaivas.

Laskijoiksi palkatut naiset kalkuloivat pohjoisen kaistaleen koordinaatteja peräti neljä vuosikymmentä. Kaikki muut maat jättivät homman kesken.

– Se oli sitä sisua, huomauttaa Kyyrö.


Vieraile Museokortilla Helsingin observatoriossa!

  • Tähtitorninmäellä sijaitseva Helsingin observatorio toimii nykyisin Helsingin yliopistomuseoon kuuluvana tähtitieteen yleisökeskuksena.
  • Pysyvä Minä ja maailmankaikkeus -näyttely esittelee tähtitiedettä, avaruuden ihmeitä ja rakennuksen historiaa.
  • Observatorion näyttelyt ovat avoinna torstaista lauantaihin.

    Kuva: Helsingin observatorio
Teksti: Tarja Västilä
Kuvat: Katariina Salmi
Juttu on alunperin julkaistu Museo-lehden numerossa 01/2022. Tilaa Suomen ainoa museoalan aikakauslehti kätevästi verkkolomakkeella.



Tilaa Museo-lehti tästä >

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp