VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!

26.8.2020

Maaginen raja rikkoutui – Museokorttia vingutettu yli 5 miljoonaa kertaa

Viiden miljoonan Museokortti-käynnin raja rikkoutui Kolin luontokeskus Ukossa maanantaina 24. elokuuta kello 16.19. Palkitsimme onnekkaan 5. miljoonan käynnin tehneen Antti Mannisen jatkamalla 5 vuodella hänen Museokorttinsa voimassaoloaikaa.

Vuonna 2015 lanseerattu Museokortti on saavuttanut huippusuosion. Vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle on lähtenyt jo yli 300 000 suomalaista. Voimassa olevia Museokortteja on tällä hetkellä noin 200 000.

Tänä kotimaanmatkailun ennätyskesänä kesälomareittien varsilla sijaitsevat museot ovat olleet houkuttelevia vierailukohteita, ja Museokorttia käytettiin heinäkuussa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ennätyksiä rikotaan jälleen. Maanantaina 24. elokuuta rikkoutui 5 miljoonan Museokortti-käynnin raja. Viidennen miljoonan käynnin Kolin luontokeskus Ukossa tehnyt Antti Manninen yllättyi iloisesti kuullessaan olevansa rajan rikkonut kävijä. Yllätimme Mannisen jatkamalla 5 vuodella hänen Museokorttinsa voimassaoloaikaa.

– Koli itsessään on todella hieno kohde. Kävimme ensin Ukko-Kolilla katselemassa maisemia, jonka jälkeen vierailimme Luontokeskus Ukossa. Museovierailu oli todella hyvä lisä, josta oppi lisää Kolin ympäristön historiasta, Manninen kertoo rajan rikkoneesta käynnistä.

Kolin luontokeskus Ukko esittelee tunnettua kansallismaisemaa sekä itäsuomalaista vaaraluontoa ja perinneympäristöjä. Luontokeskus sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Ukko-Kolin näköalatasanteelta, jossa voi kokea henkeäsalpaavan kansallismaiseman.


Luontokeskuksen Katse kansallismaisemaan -näyttelyssä tutustut monipuolisesti Kolin kansallispuiston geologiaan, luontoon ja kulttuuriin. Saat myös neuvontaa ja vinkkejä retkeilyyn Kolin kansallispuistossa. Kuvat: Marjo Vänttinen

– Aina kun olemme puolisoni kanssa matkalla kotimaassa, käymme samalla museoissa.

– Olemme juuri lomareissulla. Ajelemme kohti pohjoista ja käymme ensin Kuusamossa, ja sitten menemme kohti vielä pohjoisempaa. Erityisesti kiinnostavat saamelaisten historiasta kertovat museot ja kotiseutumuseot, Manninen jatkaa.

Lapissa riittää kiehtovia kohteita museokorttilaiselle. Saamelaismuseo Siida Inarissa johdattaa saamelaiseen kulttuuriin ja pohjois-Lapin luontoon, Sodankylän Kultamuseo vie kullankaivuun historiaan ja Lapin Metsämuseo Rovaniemellä kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

Rovaniemen kotiseutumuseon rauhallinen ja arvokas kulttuuriympäristö puolestaan houkuttelee kävijöitä luonnon helmaan Kemijoen varrelle. Tutustu Museokortti-kohteisiin >



Mitä museoita löytyy matkalla Turusta Inariin? Entä Helsingistä Kotkaan? Uudella reittihaulla haet kätevästi Museokortti-kohteet reittisi varrelta.

Uusi museoreittihaku on kotimaanmatkailijan ystävä


Museovierailun yhdistäminen mökkireissuun ja päiväretkeen lähikaupungissa on helppoa. Löydä museot reittisi varrelta uudella reittihaulla! Tutun reitin varrelta voi löytyä itselle uusia museoita. Katso kartalta reittivinkit ja kiehtovat museokohteet, joihin voit reitilläsi poiketa.

Katso museot reitiltäsi >


Pian kotimaanmatkailijan on entistä helpompi suunnitella kulttuurimatkansa, löytää kätketyt aarteet ja innostua valmiista teemakokonaisuuksista. Julkaisemme syksyllä palvelun, josta löydät elämykselliset teemareitit, kulttuurikierrokset ja minilomat ympäri Suomen.


Lähde vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle – osta Museokortti >

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp