"Kierros Kultamuseossa avasi silmiä" – museokorttilaiset Asko ja Marjatta vaikuttuivat Lapin Kultamuseosta

On pakko myöntää, että Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti. Vuonna 1973 pieneen “mutteritaloon” perustetusta kullankaivajien välineistöä ym. esittelevästä pienen mökin nurkkiin kerätyistä esineistä lähti liikkeelle varsinainen kultamuseokuume.

Merkittävä määrä vapaaehtoisia lähti talkoisiin ja lopulta alkoi löytyä myös sen verran rahaa, että museon suunnittelua ja rakentaminen saatiin käyntiin. Lopputuloksena on Kultamuseo ja kokonainen Kultakylä, jonka ohi olemme ajelleet muutaman kerran aavistamatta, millainen aarre sieltä löytyy.

Hankimme molemmat Museokortin, jota monet ystävämme ovat kehuneet. Sen myötä suunnittelemme, että käymme katsomassa kaikki mielenkiintoiset matkan varrella sattuvat museot sikäli, kun aika antaa myöten.

Museokortin idea on, että kotimaan matkailuun voi tuoda hieman lisää väriä poikkeamalla museoihin eri puolilla Suomea. Kun nyt olimme Saariselällä, päätimme testata uunituoreita Museokorttejamme. Tämän ensimmäisen visiitin lopputulos oli, että kun ajelemme seuraavan kerran kesäaikaan Tankavaaran kulmilla emme enää aja ohi vaan katsomme Kultakylän ulkoilmanäyttelyn uudelleen. Nyt lähes kaikki oli lumen peitossa ennätyssuuren lumimäärän johdosta.

Kultamuseo on perustettu Lapin Kullankaivajain Liiton (LKL) toimesta 1973, Inkeri Syrjäsen (tuleva museonhoitaja ja myöhemmin museonjohtaja) aloitteesta LKL:n kokouksessa. Alkuaikojen talkoisiin osallistui moni legendaarinen kullankaivaja, perustajavoimissa mukana olleet Yrjö Korhonen ja Niilo Raumala mukaan lukien.

Tutustu Tankavaaran Kultamuseossa kullan tarinaan.

Vuonna 1973 perustetusta mutterikämpästä on kasvanut maailmanluokan Kultamuseo

Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä postauksesta mitään Kultamuseon historiikkia. Niitä on tehty ja painettu muiden toimesta. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kokonaisuus on kasvanut aloitusvuodesta 1973 niin paljon, että Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti etelän miehen, joka ei huijo.

Lähtöoletukseni oli, että museoon on kerätty vaskooleja ja muita kullanhuuhdonnan välineitä, kuvia ja historiaa sen verran, että hommasta pääsee jyvälle. Niin olikin, mutta niiden lisäksi sinne oli kerätty jos mitä kullankaivuuseen ja kivilajeihin, meteoriitteihin ym. perustuvaa näytille lähes 30 maasta ympäri maailman.

Kovien rahanhankintataistojen jälkeen Kultamuseo kuitenkin rakennettiin. Härkäselän hirsirakennuksen peruskiven muuraukseen vuonna 1977 saatiin mukaan itse presidentti Urho Kekkonen, joka taisi laittaa vähän markkojakin likoon auttaakseen museon rakentamisesta. Kullanhuuhdonnan legenda Niilo Raumala ohjasi Urkin sitten vaikean lajin saloihin.

On varsinainen ihme, että Kultamuseosta löytyy ehkä maailman täydellisin kullanhuuhdonnasta kertova näyttely. Nykyaikaan kuuluu tietysti, että historiaa on täydennetty runsaan kuvamateriaalin lisäksi lukuisin videoin ja vuorovaikutteisin ohjelmasovelluksin, joiden avulla vierailija saa selville kullan keräämisestä ja sen historiasta “kaiken mahdollisen” tai ainakin tarpeellisen.

Silmäillessäni Kultamuseon 35-vuotisjuhlakirjaa “Mutterikämpästä koko maailman kultamuseoksi” kiinnitin huomiota Kauko Launosen hahmotelmaan uudeksi museotilaksi. Ihmettelen kovasti, miksi noin upea luonnos tyrmättiin Opetusministeriössä. Ei auttanut mitään, että alussa lähes 30 maata oli mukana kampanjassa. No, enpä tiedä asiasta mitään, mutta tuo kuvassa näkyvä rakennus olisi ollut toteutuessaan todellinen nähtävyys!

Kun ihmettelin asiaa, sain kuulla, että Kauko Launosen (joka oli mukana perustamassa Kultamuseota ja toimi myös Kultakylän isäntänähän pitkän rupeaman) ja Olli Keskisen visio Golden World-näyttelyrakennuksesta ei mennyt ihan sellaisenaan ja ensimmäisillä kierroksilla läpi. Muunneltu versio nurin päin olevasta ”isosta vaskoolista”, jossa maailman kultahistoriaa esitellään, meni sitten toisella kierroksella läpi. Perusnäyttelyrakennus näyttelyineen (Lapin kultahistoria) ja Launosen kansainvälisen puolen luonnos eivät liity toisiinsa.

Kaiken puurtamisen lopputulos oli se, että Tankavaaralle nousi museo, joka esittelee ainoana koko maailman kultahistorian! Härkäselän hirsirakennuksesta tuli muutamaksi vuodeksi päänäyttelyrakennus ja uusi perusnäyttelyrakennus valmistui 1980-luvun alussa, jolloin sen näyttelyt avattiin yleisölle vuonna 1983. Ei huono!

Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti

Meillä kävi säkä! Museonjohtaja Kaisa Nikkilä (kuvassa vasemmalla) sattui juuri olemaan vastaanotossa astuessamme sisään. Saimme häneltä ja amanuenssi Hanna Mattilalta erinomaisen alkuperehdytyksen museoon ja sen historiaan, josta lämmin kiitos.

Ennen kierrosta oli mahdollista katsoa 6 minuuttia kestävä video kullanhuuhdonnasta museon auditoriossa. Hyvä hyvä!

Kultamuseon pääsyreitin varrella on, totta kai, mahdollista tarkistaa päivän kultakurssi, joka oli kuulemma tuona päivänä korkealla. Olisipa mitä myydä!

Vaikka Kultamuseon puuhamies Launonen ei saanutkaan luomustaan paperia pidemmälle, ovat esineet kuitenkin tyylikkäästi esillä. Lopputulos on onnistunut kokonaisuus.

Kierros Kultamuseossa avasi silmiä

Kultamuseossa esitellyt kartat kultakaivoksista ja suosituista kultapaikoista avasivat silmiä näkemään, kuinka kova juttu kullanhuuhdonta käsin ja koneellisesti on ollut ja on edelleen Suomessa.

Ivalojoki on ollut erittäin tärkeä kullanhuuhdontapaikka. Sen varrella oleva Kultala on nykyisin lailla suojeltu rakennusperintökohde. Siellä on “sattunut ja tapahtunut” aikoinaan. Muistan tuon paikan 1980-luvulta, kun meloimme kavereiden kanssa Kutturasta Ivaloon. Siellä on muistaakseni jokin rakennus, koneita, huuhdontarakennelmia, sauna etc. Siellä on riittänyt väkeä “pahimpana/parhaimpana” kultakautena.

Tarkat olivat ohjeet ja määräykset, jotta pääsi huuhtomaan kultaa. Kullanetsintä Ivalojoella edellytti lain vaatimaa lupaa. Sen sai Oulun läänin kuvernööriltä tai kesällä Lapin vuorimestarilta 100 markan maksua vastaan. Oulun reissut taisivat tulla kullan etsijöille tutuksi. Eikä petoksiltakaan vältytty, sillä kaverin löytämä valtaus siirtyi monessa tapauksessa “vahingossa” omiin nimiin ja luottavainen löytäjä jäi nuolemaan näppejään.

Kultaakin on monenlaista eikä kaikki ole kultaa, mikä kiiltää

Kultamuseon näyttelyn yksi tärkeä anti oli, että kultaakin on monenlaista, ja että kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää!

Sitä vähän ihmettelin, että miksi kultahipuille on annettu tuollaiset nimet? Tiedustellessani asiaa, kuulin, että kultahiput on nimetty muun muassa nimillä ”täi”, ”russakka”, ”lude”, ”hengetön” ja ”saivare”, koska aikoinaan nuo kutsumattomat syöpäläiset saattoivat olla kullankaivajan kämpissäkin vaivoina. Jokainen ne tiesi silloin näöltä ja koolta. Jos joku oli löytänyt russakan kokoisen hipun, tiesivät muut kaivajat, että kaverilla oli lykästänyt.

Opimme myös sen, että eri puolilla maailmaa hiput ovat erilaisia.

Kuvassa näkyy maailman suurin alluviaalinen kultakimpale, jonka paino on noin 72 kg.

Löydettyjen kultakimpaleiden koossa on eroa. Mitenhän elämä jatkui sillä kullankaivajalla, joka löysi tämän maailman suurimman huuhdonnalla löydetyn 72 kg:n “hipun”? No, tuota ei tarvinnut juurikaan huuhtoa, korkeintaan hiekat ympäriltä.

John Deason ja Richard Oats löysivät kimpaleen Australiasta 9.2.1869. Kultakimpale sai nimekseen Welcome Stranger (Tervetuloa Muukalainen). Kullankaivajat irrottivat kimpaleesta useita palasia ystävilleen annettavaksi, ja Englannin pankki maksoi ₤ 9 534 siitä, mitä kimpaleesta oli jäljellä.

Tuo vajaan 10 000 punnan summa oli siihen aikaan niin suuri summa, että löytäjien ei enää tarvinnut rahan vuoksi jatkaa, mutta tuskinpa he malttoivat silti kullanhuuhdontaa lopettaa.

Suomen suurimmat kullanhuuhdonnan avulla löydetyt hiput painoivat “vain” vajaat puoli kg.

Kultamuseon näyttelyssä kierretään ympäri maailmaa

Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti siinäkin mielessä, että siellä pääsee vilkaisemaan kullankaivuun historiaa ympäri maapallon, kun 20 maata on ollut mukana näyttelyä kerättäessä.

Jo muinaiset roomalaiset ymmärsivät kullan päälle, kuten hyvin historian oppikirjoista olemme oppineet. Pieni poikkeama kullasta ovat muun muassa hopearahat, joita esitellään näyttelyssä.

Unkarissa kullankaivajat asustelivat mm. tällaisissa majoissa.

Kultamuseon näyttelystä käy ilmi, missä päin maailmaa on kultaa kaivettu ja kaivetaan. Ja jos maasta kulta loppuu, meteoriitit lähettävät sitä lentopostina muualta lisää. Enpä olisi tuotakaan tiennyt!

Kullan kaivamisen välineistöstä

Kun on kyse kullanhuuhdonnasta, vaskooli on se “Juttu” isolla J:llä. Kuvassa on esillä muutamia vaskoolimalleja. Puisella rännillä on tärkeä rooli kullanhuuhdonnassa. Sen pohjalla olevat rihlat keräävät talteen raskaan maa-aineksen. Osa ränniestä on valtavan suuria ja kultahurmoksen kasvaessa kullan huuhdonnassa on käytetty apuna kaivinkoneita ym. koneita.

Kun on kyse kullanhuuhdonnasta, hyvät puntarit ovat olleet tärkeässä roolissa. Mitenhän niiden kalibrointi on hoidettu?

Kilpailua, totta kai!

Kaikessahan pitää kilpailla. Kullanhuuhdonnan SM- ja MM-kilpailuja on pidetty jo monen vuosikymmenen ajan. Etenkin alkuvaiheessa ne olivat suuri kansantapahtuma.

Kummallahan Matilla, Kärkkäisellä vai Nykäsellä, on enemmän mitaleita ja pokaaleita? Tuosta voi jotain päätellä kullanhuuhdonnan merkityksestä vielä viime vuosikymmenilläkin. No, järjestetäänhän niitä pilkkikisojakin.

Tankavaaran Kultakylä on monipuolinen kokonaisuus

Se oli se talvi 2020, kun lunta oli Lapissa vähintäänkin riittävästi. Etelä-Suomessa ei sitten ollutkaan.

Kultamuseo toimii erillisen Kultakylän naapurina. Kullankaivajien perustama Kultakylä kahvilarakennuksineen ja matkailijahuuhtomoineen avattiin vuonna 1970. Sen perusti kaksi kullankaivajalegendaa omalle valtaukselleen.

Museon ensimmäinen näyttely oli silloisen kahvilan (nykyisin Wanha Waskoolimies-ravintola) nurkassa ennen ensimmäistä omaa näyttelyrakennusta (Mutterikämppä kesällä 1975). Kultakylä perustuu yksityisyrittäjän toimintaan toisin kuin Kultamuseo, jonka toiminta perustuu yleishyödyllisyyteen ja jota sitoo museolaki.

Koska olimme liikkeellä talviaikaan, meiltä jäi merkittävä osa Kultakylän ja Kultamuseon näyttelystä näkemättä. Kullanhuuhdontaakin pääsee kokeilemaan kesäaikana, mutta nyt lähes kaikki oli lumen alla.

Kultakylän alueelle on rakennettu kokonaisuus, jossa muutaman sadan metrin reitin varrella on monenmoista nähtävää. Kesällä pääsisi näkemään millaisissa asumuksissa kullankaivajat ovat asustelleet. Nyt pääsimme näkemään Kultamuseon sisätiloissa, mitkä asiat ovat olleet kaivajien viihdyttäjiä.

Alueella on ravintola ja myös majoitustilaa. Ravintolan sisustus on varsin kiintoisa. Kannattaa käydä syömässä tai ainakin kaffeella.

Teksti: Asko Leppilampi
Kuvat: Asko Leppilampi

Juttu on julkaistu alunperin Appa matkustaa -blogissa maaliskuussa 2020. Lue lisää blogin museoaiheisia kirjoituksia >

Koe Kultamuseo ja 300 muuta kohdetta ympäri Suomen – hanki Museokortti >