Suomenlinnan kulttuuriaarteet
Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna on kulttuuriaarre, joka sijaitsee vain lyhyen merimatkan päässä Helsingin keskustasta. Suomenlinna on myös ainutlaatuinen museosaari. Nappaa Museokortti matkaan ja tutustu tähän arvokkaaseen historia- ja kulttuurikohteeseen.
Liikkuminen
Lautalla Suomenlinnaan. Kävellen kohteessa.
Kierroksen kesto
Päiväretki
Ajankohta
Ympärivuotinen
Museokortti
Sisäänpääsy museoihin ja etuja palveluista. Katso kaikki matkavinkit.
Suomenlinna tarjoaa elämyksiä kaikkina vuodenaikoina. Vangitseva miljöö mukulakivikatuineen vie kiehtoviin tarinoihin ja kuvankauniille kallioisille rannoille.
Suomenlinna perustettiin 1700-luvun puolivälissä ja sillä on ollut merkittävä rooli Suomen puolustuksessa. Yksi maailman suurimmista merilinnoituksista on palvellut kolmen maan, Ruotsin, Venäjän ja Suomen valtiota eri sodissa. Unescon maailmanperintökohde on kuin oma maailmansa, jossa eri aikakausien kerrostumat tarjoavat runsaasti nähtävää kivalle päiväreissulle.
Saarella sijaitsee neljä Museokortti-kohdetta, joissa tutustut vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Suomenlinnan tarinaan, vanhoihin leikkikaluihin, puolustusvoimien historiaan ja oikeaan sukellusveneeseen. Kierros kannattaa aloittaa Suomenlinna-museosta, joka esittelee linnoituksen yli 270 vuotisen historian eri vaiheita.
Nykyisin Suomenlinna on yksi maamme suosituimmista nähtävyyksistä, mutta maailmanperintökohde on myös elinvoimainen kotisaari noin tuhannelle asukkaalle. Saarelta löytyykin monipuolisia palveluja, kuten kahviloita, ravintoloita, hostelli ja oma panimo.
Suomenlinnaan pääset lautalla Helsingin Kauppatorilta. Lauttaliikenteestä vastaa Helsingin seudun liikenne (HSL). Kesällä Suomenlinnaan pääsee myös vesibussilla. Katso tarkemmat tiedot Suomenlinnan sivuilta.
Kuvat: Julia Kivelä / Visit Finland. Susanna Kekkonen, Dorit Salutskij, Aino Heininen / Suomenlinnan hoitokunta.
Suomenlinnan kulttuuriaarteet
Museokortilla saat sisäänpääsyn kierroksen kaikkiin museoihin ja etuja kumppanien palveluista!
Vieraile näissä museoissa kierroksellasi
Helsinki
-
Suomenlinna-museo
Linnoituksen päämuseo Suomenlinna-museo toimii Suomenlinnakeskuksessa ja on avoinna ympäri vuoden.
-
Ehrensvärd-museo
Suomenlinnan Komendantintalossa sijaitseva museo esittelee asumista ja elämää 1700-luvun Viaporissa.
-
Sotamuseo: Sukellusvene Vesikko
Entisöity suomalainen sukellusvene 1930–1940-luvuilta.
-
Sotamuseo Maneesi
Sotamuseon Maneesissa voi tutustua itsenäisen Suomen sotahistoriaan ja Puolustusvoimien toimintaan.
Löydä palveluja, elämyksiä ja etuja kierroksellesi
-
The Folks Hotel Konepaja
Helsinki
-
Hostel Suomenlinna
Helsinki
-
Kuninkaanportti
Helsinki
-
Suuri linnapiha
Helsinki
-
Telakan näköalatasanne
Helsinki
-
Suomenlinnan kirkko
Helsinki
-
Sotavankileirin muistopaikka
Helsinki
Saat nämä edut Museokortillasi
-10 % päivän majoitushinnasta
The Folks Hotel Konepaja
-10% majoituspalveluista
Hostel Suomenlinna