Leppoisa miniloma Kuopiossa

Kuopion vaikuttava museotarjonta antaa sopivasti elämyksiä vaikkapa viikonlopun mittaiselle lomalle. Majoitu mukavasti, nauti alueen herkkuja sekä pulahda Kallaveteen paikallisella saunakeitaalla.

Liikkuminen
Autolla, kävellen tai pyöräillen 

Kierroksen kesto
Ympärivuotinen  

Ajankohta
1-2 päivää  

Museokortti
Sisäänpääsy museoihin ja etuja palveluista. Katso kaikki matkavinkit.

 
 

Kuopiossa voi kokea kaikkea Minna Canthin salongista upeaan valokuvataiteeseen ja perehtyä esimerkiksi karjalais-ortodoksiseen kulttuuriperintöön. Savolaisen kaupungin moniulotteisen kulttuuritarjonnan ja lupsakan tunnelman äärellä vietät mainion miniloman. Voit myös nauttia kaupunkia ympäröivästä upeasta järviluonnosta kaikkina vuodenaikoina.

Yksi Kuopion keskustan kiehtovimmista näkymistä avautuu Kuopion korttelimuseon pihapiirissä. Kaikkiaan yhdentoista puutalon kokonaisuus Minna Canthin salonkeineen on historiaa tulviva vierailukohde. Niin on myös komeassa jugend-rakenuksessa sijaitseva Kuopion museo, jossa pääsee ihailemaan niin kulttuurihistoriallisia kuin luonnontieteellisiä näyttelyitä. Hiljattain uudistettu museo esittelee vaikuttavia näyttelyitä Kantin korttelissa, tiedon ja tarinoiden keskuksessa, josta löytyy myös Kuopion pääkirjasto.

 

Savolaisen kaupungin moniulotteisen kulttuuritarjonnan ja lupsakan tunnelman äärellä vietät mainion miniloman.
 

Taiteen ystävät suuntaavat VB-valokuvakeskuksen näyttelyihin viehättävään puutalomiljööseen ja Kuopion taidemuseoon, joka esittelee erityisesti oman alueen taidetta von Wrightin veljeksistä nykytaiteeseen saakka. Erityislaatuinen vierailukohde on myös Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Riisa, joka on samaan aikaan matka menneeseen ja ikkuna tulevaisuuteen.

Kuopiosta löydät myös tunnelmallisia kahviloita ja majoituspaikkoja, joista saat etua Museokortillasi. Käy myös kipuamassa Puijon jylhissä maisemissa, nautiskele Kuopion kuuluisan torin antimista ja ihaile kaupunkia ympäröiviä kauniita järvimaisemia vierailullasi.

Kuvat: Ella Karttunen/Museokortti, Kuopio-Tahko Markkinointi.

 

Leppoisa miniloma Kuopiossa

Museokortilla saat sisäänpääsyn kierroksen kaikkiin museoihin ja etuja kumppanien palveluista!

Vieraile näissä museoissa kierroksellasi

Kuopio

  1. Kuopion korttelimuseo

    Vanha puutalomiljöö Kuopion keskustassa. Tutustu entisajan elämään ja aikaansa edellä olleen tasa-arvovaikuttajan, kirjailija Minna Canthin salonkiin.

  2. VB-valokuvakeskus

    Idyllisessä puutalossa valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) vanhassa ateljeessa vuodesta 1987 toiminut suomen ensimmäinen alueellinen valokuvakeskus esittelee suomalaista ja kansainvälistä valokuvaa.

  3. Kuopion museo

    Uniikki yhdistelmä luonnontieteitä ja kulttuurihistoriaa!

  4. Kuopion taidemuseo

    Kuopion taidemuseo toimii Kuopion keskustan ja Pohjois-Savon taiteen ytimessä.

  5. RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA on museo, jolla on sielu. Tunnelmallisessa RIISAssa kohtaavat vuosituhansinen bysanttilainen traditio ja karjalais-ortodoksinen uskonnollisuus.

Löydä palveluja, elämyksiä ja etuja kierroksellesi

Saat nämä edut Museokortillasi