Forum Marinum: Museoalus Sigyn
Aurajoki,
Varvintori,
20100 Turku
Astu laivaan ja lähde todelliselle aikamatkalle 1800-luvulle!

Varvintorin rannassa uinuva Sigyn ei herätä tänä päivänä huomiota pressupeittonsa alta. Sigyn on todellinen kätketty aarre, sillä se on koko maailman mittakaavassa viimeinen lajissaan.
Aikoinaan maailman valtamerillä purjehti tuhansittain Sigynin kaltaisia puisia rahtilaivoja, mutta vain se on säilynyt. Niille uteliaille, jotka kesäaikaan laivan kannelle kipuavat, avautuu yllättävä ja mieltä kiehtova aikakapseli: tuntuu kuin siirtyisi toiseen aikaan ja ulottuvuuteen. Tänäpäivänä laivalla tuoksuu vahvasti tervalta, aivan kuten yli 130 vuotta sitten, kun Sigyn aloitti pitkät purjehduksensa rahtilaivana maailman kaukaisiimpiin satamiin. Näe ja koe millaista oli elämä suurten purjelaivojen aikaan!
Tule tutustumaan maailman viimeiseen puiseen rahtilaivaan!
Sigyn on auki vierailijoille kesäkautena. Katso laivan aukioloajat verkkosivuiltamme.
Vierailua suunnitellessa huomioi, että Sigynillä on paljon jyrkkiä portaita, korkeita kynnyksiä, sekä voimakkaita tuoksuja.
Sigynin tulevaisuus työn alla
Työmaapressut suojaavat laivaa väliaikaisesti tuulelta, tuiskulta ja auringonpaahteelta sillä välin kun laivan tulevaisuutta valmistellaan. Tämä kansainvälisesti ainutlaatuinen laiva tarvitsee arvoisensa puitteet. Merellisistä elämyksistä kiinnostuneet puolestaan ansaitsevat päästä kokemaan Sigyn suojassa, turvasatamassa omassa rakennuksessaan Forum Marinumin merellisessä korttelissa. Esikuvana tulevaisuuden Sigynille voi ajatella vaikkapa Tukholmasta löytyvää Vasa-laivaa tai Cutty Sarkia Lontoossa.
Voit lukea lisää Sigynin tulevaisuuden valmistelusta verkkosivuiltamme.
Museon näyttelyt
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Forum Marinum: Museoalus Sigyn
Aurajoki, Varvintori, 20100 Turku
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Forum Marinum: Museoalus Sigyn, Aurajoki, Varvintori, 20100 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/9/5 €
Maksutavat
Yleisimmät pankki- ja luottokortit. Museokortti, Smartum, E-passi, Edenred, MobilePay.
Bank- och kreditkort, Museikort, Smartum, E-pass, Edenred, MobilePay.
Bank and credit cards, Museumcard, Smartum, Epassi, Edenred, MobilePay. We don't accept American express cards.
Aukioloajat
Suljettu väliaikaisesti
Sigyn on avoinna kesäkaudella 1.6.-16.8.2026

