Luutarha
Aboa Vetus, Turku
- 1.10.2016–
Aboa Vetus Ars Novan alueella tehdyissä kaivauksissa on vuosien varrella löytynyt yli tuhat kiloa eläinten luita. Arkeologinen Luutarha-näyttely kertoo eläinten kiinnostavasta historiasta.
Aboa Vetus Ars Novassa on historiansa aikana ollut kolme luihin keskittyvää näyttelyä. Kiinnostus on ollut valtavaa. Uusia arkeologisia löytöjä esiteltäessä suosituimpia ovat olleet luulöydöt ja kokonaiset eläinten luurangot. Kaikesta tästä viisastuneena: Luutarha tuo lisää luita esille museoon – pysyvästi.
Luutarha esittelee yli 30 eläinlajia, jotka liittyvät museon alueeseen tai avaavat muutoin eläinten historiaa. Esillä on luulöytöjä ja eläinjäänteitä; kokonaisista luurangoista pienenpieniin kalanruotoihin. Mukana näyttelyssä on niin hyöty-, koti-, riista- kuin haittaeläimiäkin. Kuvataiteilija Taru Muuraimen piirroskuvat täydentävät löytöjen kertomaa tarinaa.
Tiesitkö, että hauen nikamista on valmistettu leluja ja ahvenen evistä on ennustettu? Entä mihin kaikkeen lammasta ja vuohta on voitu hyödyntää? Miten kissoihin ja koiriin on suhtauduttu vuosisatoja sitten?
Luut kertovat konkreettisella tavalla joskus eläneistä eläimistä. Keskiaikaisen kivitalon kellarista löytynyt kissa tai kaivon pohjalta kaivauksissa esiin tullut porsaan luuranko houkuttelevat kuvittelemaan eläimen tarinan. Tutkimustiedon avulla voidaan kertoa eläimen sukupuolesta, koosta, terveydestä ja kuoliniästä. Luissa olevat kolhut ja naarmut kertovat usein toisten eläinten käyttäytymisestä, ihmisten toiminnasta tai eläinten ja ihmisten yhteiselämästä.
Luututkijan pöydän ääressä pääsee tutkimaan aitoja, vanhoja eläinten luita. Mitä kaikkea niiden avulla voidaankaan saada selville! Työpöydältä voi valita kiinnostavan luun, koskettaa ja tarkastella sitä. Luun voi lopuksi asettaa tunnistimeen, jonka seurauksena hauskat ja opettavaiset videot kertovat lisää kyseisestä luusta.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Aboa Vetus
Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku
0207 181 640
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aboa Vetus, Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
Aikuiset:
Aboa Vetus 10 €
Ars Nova 10 €
Yhdistelmälippu 15 €
Lapset 7–15 (koko talo) 8 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät (koko talo) 10 €
Meillä käy Museokortti
Maksutavat
Käteinen. Pankki- ja luottokortit. Maksuvälineenä käyvät myös Tyky-Kuntoseteli+, Tyky Online, Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli, Smartum Saldo, Ticket Virike, Virikeseteli, Edenred-kortti sekä ePassi Sportti & Kulttuuri.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |