Man Yau: Divan

Divaanille asetettu naiskeho on länsimaisen taiteen historiassa toistuva aihe, jossa lepo ja joutilaisuus kietoutuvat katseen, vallan ja halun kohteena olemiseen. Erityisesti 1800-luvun orientalismissa odaliski, lepäävä tai makaava nainen, yhdisti naiskehon länsimaisen katseen rakentamaan fantasiaan eksoottisesta, aistillisesta ja saavuttamattomasta toisesta. Man Yaun teoksissa asetelma käännetään ympäri: keho ei enää asetu huonekalulle, vaan se muuttuu materiaaliksi, pinnaksi, osaksi huonekalua.

Metaforinen makuualusta, self-portrait (2026), yhdistää pronssisen siluetin ja lasitteen alle poltettuja kuvia taiteilijan omasta kehosta. Iho materiaalina on venytetty pisteeseen, jossa katse ei enää erota divaanin tyynyjen kuosia niiden pinnalla lepäävästä ihosta. Keho muuntuu osaksi sommitelmaa; reisi asettuu kultaiseen leikkaukseen ja ihon alla sykkivät verisuonet menettävät merkityksensä. Lihasta tulee ornamentti, yhtä koristeellinen kuin tyynyjen ruusukuvio.

Pöytää muistuttava veistos Sea, swallow me (a study of Anne Marie Carl-Nielsen’s mermaid [1921]), (2026) on tutkielma tanskalaisen kuvanveistäjän Anne Marie Carl-Nielsenin teoksesta. Carl-Nielsenin merenneidon henkeä haukkova avoin suu, kauhistunut ilme ja vedestä juuri nousseen hahmon dramaattisuus ovat tulkittavissa menetyksen ja sydänsurun kuvauksena. Samalla merenneidon ilmeessä on nähty voimakas elämänhalu ja selviytymisen tahto – kipu ei pysäytä hahmoa, vaan se pyrkii hengittämään ja jatkamaan.

Yaulle teoksen uudelleenveistäminen merkitsee oman menetyksen ja siihen liittyvän kivun käsittelemistä kehollisen tekemisen kautta. Veistoprosessissa merenneidon hahmo irtoaa alkuperäisestä muodostaan ja asettuu näyttelyssä kehon, esineen ja kuvan välimaastoon. Merenneidon ruumis ei ole enää vain katseen kohde, vaan materiaali, joka kantaa mukanaan kipua, halua ja elämän jatkumista.

”Kun alan veistämään teosta, huomaan ettei minun kannata ottaa mallia omasta kehostani. Oikeastaan vain merenneidon kädet ovat inhimilliset, ja nekin ovat vääntyneet pisteeseen, josta kipu alkaa. Anne Mariekaan ei pyrkinyt veistämään muotokuvaa, mutta kun ajattelen häntä veistämässä kyseistä teosta, tuntuu vaikealta ajatella, ettei hänen oma surunsa olisi ollut siinä mukana. Teen merenneidon asennosta yhä vääntyneemmän ja leikkaan hänen päänsä irti, jotta hänkin muuttuu huonekaluksi.”

Man Yau (s. 1991) on helsinkiläinen kuvanveistäjä, joka käsittelee taiteessaan identiteettiä ja eksotisoiduksi tulemisen kokemusta kuvanveiston keinoin. Hän liikkuu sujuvasti lasin, silkin, metallin, keramiikan ja marmorin välillä käyttäen jokaista materiaalia harkittuna kielenä paljastamaan arkisten esineiden kätkemiä muistoja ja kulttuurisesti rakentuneita mielleyhtymiä.

Näyttelyn toteutusta ovat tukeneet Greta och Alfred Runebergs Stiftelse, Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Museovirasto sekä Tiftö Foundation.

Lisäksi taiteilija haluaa lämpimästi kiittää tuotantoon osallistuneita: Aapo Hyttinen, Jade Kallio, Sam Gladstone, Simo Hirvonen, Taikalyhty Oy, Tanssiva Taidevalaja (Kirsi Siponen), Tomi Pelkonen, Tuomas Peltokangas ja Veera Almila.

Divan nähdään vuoden 2027 alussa Margot Samel -galleriassa New Yorkissa.