Villa Kokkonen
Tuulimyllyntie 5,
04400 Järvenpää
Villa Kokkonen on toistaiseksi suljettu!
Alvar Aallon mestariteos Villa Kokkonen valmistui Tuusulanjärven länsirannalle vuonna 1969 säveltäjä Joonas Kokkosen kodiksi ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön nuorimmaksi taloksi. Taiteilijakoti Kokkonen on myös yksi Tuusulanjärven matkailualueen tutustumiskohteista.
Taiteilijakoti Kokkonen on kansainvälisesti todellinen harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista toteutuneista Alvar Aallon yksityiskäyttöön suunnittelemista rakennuksista. Järvenpään Vanhankylänniemessä sijaitseva puurakenteinen, valoisa moderni rakennus on suunniteltu säveltäjä Kokkosen kodiksi ja työtilaksi. Voidaankin sanoa, että rakennus ikään kuin kietoutuu viuhkamaisesti äänieristetyssä työhuoneessa olevan flyygelin ympärille. Myös huonekalut ovat enimmäkseen Artekin ja Alvar Aallon Villa Kokkosta varten suunnittelemia yksittäiskappaleita. Sisustuksessa on myös käytetty joitakin Joonas Kokkosen kuuluisimman teoksen, Viimeiset kiusaukset -oopperan lavasteita.
Tunnetko taiteilijakoti Villa Kokkosen tarinan?
Järvenpään kauppala syntyi vuonna 1951, kaupungiksi Järvenpää muuttui v. 1967, jolloin myös arkkitehti Alvar Aalto piirsi Taiteilijakoti Kokkosen ensimmäisen luonnoksen. Vuonna 2021 säveltäjä, akateemikko Joonas Kokkosen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Hän muutti Järvenpäähän jo viisivuotiaana ja asui Villa Kokkosessa 27 vuotta.
Kun Järvenpään kaupunki osti Villa Kokkosen säveltäjä Joonas Kokkosen perikunnalta vuonna 1998, silloinen kulttuurijohtaja totesi ylpeänä lehtihaastattelussa: ”Ostaessaan Villa Kokkosen Järvenpää sai oman Halosenniemensä!”
Kerro tästä myös ystävillesi!
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Villa Kokkonen
Tuulimyllyntie 5, 04400 Järvenpää
040 315 2123
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Villa Kokkonen, Tuulimyllyntie 5, 04400 Järvenpää
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10€ / 9€ / Museokortti
Maksutavat
Vain käteinen tai Museokortti
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | Suljettu |
Ke | Suljettu |
To | Suljettu |
Pe | Suljettu |
La | Suljettu |
Su | Suljettu |
Museo suljettu toistaiseksi.