Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Tarinoiden puutarha

Lohja Museum, Lohja

  • 5.6.2024–1.9.2024

Taitelija Minka Heinon näyttely Lohjan Museon puutarhassa 5.6.2024–1.9.2024.

 

Tarinoiden puutarha -näyttely muodostuu yhdeksästä ympäristötaideteoksesta. Teokset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta niillä on myös yhteys toisiinsa. Teoksien tekemiseen on käytetty luonnon ja ihmisen valmistamia materiaaleja.

Näyttelyn lähtökohtana on ihmisyys läpi aikakausien. Teoksia varten taiteilija on käynyt läpi lohjalaisia ihmisiä koskevia museoarkistoja. Siten kaikki teokset pohjaavat todellisten ihmisten elämiin, silti yksikään teos ei kerro kenestäkään tietystä henkilöstä.

Teokset käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita. Niiden ajatuksena on nostaa näkymätön näkyväksi ja tarjota uusia näkökulmia johonkin jo totuttuun ja siksi ohitettuun, mutta ei unohdettuun. Teoksia on työstetty yhdessä ja erikseen. Ne ovat kasvaneet ja kehittyneet yksilöllisestä kohtaamisesta, mutta myös tarvinneet onnistuneen ryhmäyttämisen toimiakseen näyttelykokonaisuutena.

Jokaisessa teoksessa on kolme tärkeää elementtiä. Nämä elementit ovat tila, jossa teos on, teoksen materiaali sekä teksti eli nimi ja tarina.

Tarinoiden puutarha -näyttely on esillä 5.6.2024–1.9.2024 Lohjan Museon puutarhassa (Rovastinkatu 1, Lohja).

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Lohja Museum
Rovastinkatu 1, 08100 Lohja

044 369 4204

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Lohja Museum, Rovastinkatu 1, 08100 Lohja


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

Sisäänpääsy myös Museokortilla. Pääsymaksut
8/6/0 €

Nämä hinnat ovat voimassa 25.8. asti ja sen jälkeen palataan normaalihintoihin eli 6/4/0 €.

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum-seteli ja SmartumPay, Virike-setelit ja Mobiili Edenred sekä ePassi mobiili.

Opening hours

Mon Closed
Tue 11:00-17:00
Wed 11:00-19:00
Thu 11:00-17:00
Fri 11:00-17:00
Sat 12:00-16:00
Sun 12:00-16:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

OTHER MUSEUMS NEARBY