Ysäri 28.8.2024-16.3.2025
Kuopion korttelimuseo, Kuopio
- 28.8.2024–16.3.2025
Vieläkö muistat ensimmäiset kännykät ja matopelin? Entä lama-ajan? Pääsitkö nauttimaan MM –95 kultajuhlahumusta?
Työväenmuseo Werstaan kiertonäyttely saapuu Kuopioon!
Työväenmuseo Werstaan kiertonäyttely Ysäri kertoo vuosisadan päättäneestä muutosten ja mullistusten vuosikymmenestä yhteisesti jaettujen muistojen kautta.
Lama koetteli Suomen taloutta ja markat vaihtuivat euroiksi EU-jäsenyyden myötä. Suomesta tuli monikulttuurisempi ja matkustaminen vilkastui. Maassa otettiin askelia sukupuolten välisen tasa-arvon sekä sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämiseksi. Menestymiset urheilussa ja kauneudessa antoivat aihetta juhlaan. Lisäksi television äärelle keräännyttiin viihtymään koko kansan suosikkiohjelmien pariin.
Näyttelyn esineet, arkistomateriaali, ihmisten jakamat muistot ja äänimaailma johdattavat museokävijän 1990-luvun tunnelmaan. Ne kertovat viestintätapojen, kulutustottumusten sekä vapaa-ajan muutoksista. Näyttelyä varten kerättiin aineistoa noin sadalta lahjoittajalta. Tätä aineistoa on mukana poikkeuksellisen paljon.
Ysäri on Suomen ensimmäinen 1990-lukua käsittelevä museonäyttely. Se katsoo murroskautta pintaa syvemmältä luoden tilaa yhteisten muistojen jakamiselle. Pysähdy selaamaan puhelinkopin puhelinluetteloa, ihastele aikakauden leluja tai virittäydy MM -95 kultajuhlahumun tunnelmaan kuvaamalla itsesi Havis Amanda -patsaan silhuetin kanssa.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Korttelimuseon joulu
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
- Opastus: Ysäri
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio
044 718 2627
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/5/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kulttuurisetelit (kortti+seteli).
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-15:00 |
Ke | 10:00-15:00 |
To | 10:00-15:00 |
Pe | 10:00-15:00 |
La | 10:00-15:00 |
Su | 10:00-15:00 |
Suljettu pe 25.10. koulutuspäivän vuoksi, itsenäisyyspäivänä 6.12. sekä jouluna 24.-25.12.