Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Ysäri 28.8.2024-16.3.2025

Kuopio kvartersmuseum, Kuopio

  • 28.8.2024–16.3.2025

Vieläkö muistat ensimmäiset kännykät ja matopelin? Entä lama-ajan? Pääsitkö nauttimaan MM –95 kultajuhlahumusta?
Työväenmuseo Werstaan kiertonäyttely saapuu Kuopioon!

 

Työväenmuseo Werstaan kiertonäyttely Ysäri kertoo vuosisadan päättäneestä muutosten ja mullistusten vuosikymmenestä yhteisesti jaettujen muistojen kautta.

Lama koetteli Suomen taloutta ja markat vaihtuivat euroiksi EU-jäsenyyden myötä. Suomesta tuli monikulttuurisempi ja matkustaminen vilkastui. Maassa otettiin askelia sukupuolten välisen tasa-arvon sekä sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämiseksi. Menestymiset urheilussa ja kauneudessa antoivat aihetta juhlaan. Lisäksi television äärelle keräännyttiin viihtymään koko kansan suosikkiohjelmien pariin.

Näyttelyn esineet, arkistomateriaali, ihmisten jakamat muistot ja äänimaailma johdattavat museokävijän 1990-luvun tunnelmaan. Ne kertovat viestintätapojen, kulutustottumusten sekä vapaa-ajan muutoksista. Näyttelyä varten kerättiin aineistoa noin sadalta lahjoittajalta. Tätä aineistoa on mukana poikkeuksellisen paljon.

Ysäri on Suomen ensimmäinen 1990-lukua käsittelevä museonäyttely. Se katsoo murroskautta pintaa syvemmältä luoden tilaa yhteisten muistojen jakamiselle. Pysähdy selaamaan puhelinkopin puhelinluetteloa, ihastele aikakauden leluja tai virittäydy MM -95 kultajuhlahumun tunnelmaan kuvaamalla itsesi Havis Amanda -patsaan silhuetin kanssa.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets utställningar

Museets evenemang

Kulturrundturer

Museets kontaktuppgifter

Kuopio kvartersmuseum
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio

044 718 2627

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Kuopio kvartersmuseum, Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/5/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kulttuurisetelit (kortti+seteli).

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-19:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

Tjänster

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet