Sivustoa päivitetään. Tämä on beta-versio. Anna palautetta.
 
Näyttely
 Sisäänpääsy museokortilla
 

Minna Canthin salonki

Kuopion korttelimuseo, Kuopio

  • 1.1.2018–30.12.2030

"Minnan salonki" oli kirjailijan työhuone ja vilkas suomalaisten 1800-luvun kulttuurivaikuttajien seuraelämän keskus.

 

Kirjailija ja kauppias Minna Canth asui ja piti kauppaliikettään Kuopiossa Tuomiokirkon vieressä nykyisen Minna Canthin kadun ja Kuninkaankadun kulmauksessa. Puutalokokonaisuus on paikalla edelleen olemassa, mutta 1800-luvun lopun Minna Canthin aikojen jälkeen se on kokenut muutoksia niin ulkoasultaan kuin sisätiloiltaan.

Minnalle kuulunut kalustokonaisuus saatiin Kuopion museoon lahjoituksena vuonna 1937. Minna Canthin huone avattiin Kuopion museossa vuonna 1952 ja vuonna 1982 se siirrettiin korttelimuseoon, jossa huone sijoittuu autenttisempaan ympäristöön. Kalustuksen sijoittelussa ja esimerkiksi huoneen tapettien valinnassa on pohjana käytetty muun muassa vanhaa valokuva-aineistoa Minnasta kotiympäristössään.

Minna Canthin huonekalut ja muu sisustus edustavat tyypillistä 1800-luvun jälkipuolen säätyläisväen sisustamistapaa. Huoneen keskustaa hallitsee uusrokokootyylinen sohvakalustoryhmä. Sohvaryhmän takana seinällä oleva iso kuva on valokuvaaja Victor Barsokevitschin ottama Minnan 50-vuotisvalokuva vuodelta 1894. Lisäksi kalustukseen kuuluu mm. iso matto, keinutuoli, kirjakaappi sekä lipasto, jossa on esillä kirjailijalle kuulunutta pienesineistöä. Minnan työhuoneessa mainitaan olleen myös viherkasveja, mm. philadendron ja fiikus, jotka kuuluvat myös Korttelimuseon Minna Canthin huoneen sisustukseen.

Minna Canthin yhdistetty työ- ja olohuone – ”Minnan salonki” – oli sekä kirjailijan työhuone että vilkas seuraelämän keskus, jossa vierailivat muun muassa tuon ajan suomalaiset taiteilijat ja kulttuurivaikuttajat.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio

(017) 182 625

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/5/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kulttuurisetelit (kortti+seteli).

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-19:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Suljettu: 1.1., pitkänäperjantaina 10.4., vappuna 1.5., helatorstaina 21.5., 19.-21.6., 6.12., 24.-25.12. Lisäksi keskiviikot 20.5. ja 23.12. avoinna klo 10-17. 31.12. avoinna klo 10-15.

Esteettömyys [kriteerit]

Palvelut

Näyttelyn tekstit kielillä

 

.