Rautalammin museo
Kuopiontie 26,
77700 Rautalampi
Kauppaneuvoksettaren kokoelmasta alkunsa saanut paikallishistoriaa, talonpoikais- ja säätyläisesineistöä ja
pohjoissavolaista taidetta esittelevä museo keskellä Rautalammin kirkonkylää.
Rautalammin museo on vuonna 1938 perustettu kulttuurihistoriallinen paikallismuseo kirkonkylän pääraitin varrella. Museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään paikallista esineistöä kartanon väentupaan. Museon kokoelmissa on tällä hetkellä yli 50 000 tallennetta talonpoikais- ja säätyläiskulttuurin esineistöä, valokuvia, arkistoaineistoa, pohjoissavolaista taidetta sekä ulkomuseoalue rakennuksineen.
Kolmikerroksisen, komean museorakennuksen on suunnitellut arkkitehti Toivo Anttila. Aina Peura (os. Kukkonen) oli saanut kotiseutuhenkisen kasvatuksen kodissaan Konneveden Hinkkalassa. Hänen isänsä oli kansanrunoilijanakin tunnettu Albert Kukkonen. Korholan kartanon isäntä, kauppaneuvos Heikki Peura lahjoitti tontin ja museon perustamiseen tarvittavat varat ja metsätilan museon ylläpitoa varten.
Rautalammin museon pikkupuodista löydät paikkakunnan tuotteita, kuten hunajaa, kynttilöitä ja käsitöitä sekä kattavan valikoiman kirjoja.
Rautalammin museota ylläpitää Peuran museosäätiö sr.
Museon yhteystiedot
Rautalammin museo
Kuopiontie 26, 77700 Rautalampi
044-7530 140
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Rautalammin museo, Kuopiontie 26, 77700 Rautalampi
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10/8/5 €
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Ma | 11:00-16:00 |
Ti | 11:00-16:00 |
Ke | 11:00-16:00 |
To | Suljettu |
Pe | Suljettu |
La | Suljettu |
Su | Suljettu |
15.5.-8.6. ma-to klo 11-16, 12.6.-13.8. joka päivä klo 11-17, (suljettu juhannuksena 23.-24.6.), 14.8.-7.9.,ma-to, su 20.8. ja 27.8. klo 11-16, pestuuvkonloppuna 9.-10.9. klo 11-16, 11.9. alk. ma-ke klo 11-16, seuraa muita aukioloaikoja nettisivuiltamme
Opastus
Opastus
- 60 € arkipäivisin
- 80 € iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä