Jäänmurtaja Tarmo

Tarmo on avoinna kesäaikaan Merikeskus Vellamon aukioloaikojen mukaisesti.

Höyryjäänmurtaja Tarmoon voi tutustua myös netissä 360-virtuaalikierroksella, joka esittelee aluksen tilat ja sen historian kohokohtia sekä tarjoaa syventävää tietoa laivasta ja miehistön arjesta. Suomen merimuseo on toteuttanut tutkija Kerttuli Hopan käsikirjoittaman virtuaalikierroksen yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Virtuaalikierros löytyy osoitteesta https:/­/­tarmo.kansallismuseo.fi/­

Ulkomaankaupan kasvaessa 1900-luvun alussa kaksi aiempaa murtajaa, Murtaja ja Sampo, eivät enää riittäneet ylläpitämään väyliä talviliikenteelle. Aluksi jäänmurtajien päätehtävänä oli pitää väylä avoinna talvisatamiimme Hankoon ja Turkuun sekä pidentää Helsingin, Kotkan, Mäntyluodon, Rauman ja Vaasan satamien purjehduskausia. Lisäksi jäänmurtajat avustivat merihätään joutuneita aluksia.

Tarmo edustaa teräväkeulaista, amerikkalaista jäänmurtajatyyppiä. Se oli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten voimakkain ja tehokkain murtaja Suomessa. Alus pystyi etenemään noin 80 cm paksun kiintojään läpi. Vaikeammissa jääoloissa alus kulki tekemällä syöksyjä jäätä vastaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Tarmo palveli Venäjän Itämerenlaivastossa avustaen sota-aluksia ja sotilaskuljetuksia. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917, ja sisällissodan puhjettua tammikuussa 1918 alus oli edelleen venäläisten hallussa Helsingissä. Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin käskystä Tarmo kaapattiin itsenäisyysaktivistien haltuun.

Talvisodassa jäänmurtajat alistettiin puolustusvoimille ja aseistettiin. Tammikuussa 1940 Tarmoa pommitettiin Kotkan satamassa, jolloin 39 miestä kuoli ja 13 haavoittui. Jatkosodan aikana Tarmo osallistui Utön eteläpuolelle tehtyyn "Nordwind"-harhautusoperaatioon.

Viimeiset vuotensa "Apu"-nimisenä toiminut Tarmo oli käytössä vuoteen 1970 asti, jonka jälkeen se päätettiin kunnostaa museoalukseksi.