Tapiolan vainioilla
The Hunting Museum of Finland, Riihimäki
- 17.5.2024–29.9.2024
Metsästysmuseon Tapiolan vainioilla -näyttelyssä on esillä Teemu Järven uniikkipiirroksia.
Teemu Järvi on luontoaiheisiin erikoistunut taiteilija. Eräaiheiset työt kattavat laajan kirjon taidepiirroksia, veistoksia, kirja- ja lehtikuvituksia ja käyttöesineitä. Jokainen työ kumpuaa syvästä luontokokemuksesta: Teemu viettää suuren osan vuodesta metsässä ja vesillä. Hän kerää tai pyytää itse kuviensa mallit ja monet työvälineet. Näin syntyy teoksia, jotka rakentavat sillan kiireisestä urbaanista arjesta ikiaikaiseen, rauhoittavaan luontoon.
”Piirtäessä kaikki lähtee tunteesta – siitä, että saan kiinni eläimen, linnun tai kasvin syvimmästä olemuksesta.”
Aleksis Kiven runon ”Metsämiehen laulu” sanat inspiroivat taiteilijaa. ”Otin lähtökohdaksi karhun kanssa painimisen piirtämisen keinoin. Kuvasin karhujen eloa piirtäen itselleni uusilla työvälineillä; hiilellä ja lyijykynällä. Pyrin tavoittamaan piirroksiin hetken tunteen, liikkeen, valon ja varjon. Kuvissa karhu uhoaa, hankaa selkäänsä puuta vasten, lepää ja katsoo itseään lammen peilistä.”
Näyttelyssä on esillä myös Teemun tussipiirroksista tehtyä grafiikkaa sekä Sielulintu-veistoksia. Kaikki näyttelyn työt ovat myynnissä, ja museomyymälästä löytyy Teemu Järven grafiikalla koristeltuja julisteita, juomapulloja ja postikortteja.
Museum contact details
The Hunting Museum of Finland
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki
(019) 722 294
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
The Hunting Museum of Finland, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki
Lähtöpiste:
Admission fees
8/5/4/0 €
Payment methods
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.
Opening hours
Mon | Closed |
Tue | 10:00-16:00 |
Wed | 10:00-16:00 |
Thu | 10:00-16:00 |
Fri | 10:00-16:00 |
Sat | 10:00-16:00 |
Sun | 10:00-16:00 |