Juha K. Kairikko - Vuosikymmenet metsästykselle

Juha K. Kairikko
8.9.1946–28.2.2022

Juha K. Kairikon suku saapui Aunuksesta Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen. Hänen isoisänsä asettui Suistamon Loimolaan, nykyiseen luovutettuun Karjalaan. Kairikon isä ja isänisä eivät metsästäneet, mutta hänen äitinsä kuului tunnettuun karjalaiseen Pullin kalastajasukuun Sortavalasta. Kairikko arveli antamassaan haastattelussa eräharrastuksensa juurien juontuvan osittain äidin sukuperinnöstä. Hän itse syntyi Liperissä, Pohjois-Karjalassa vuonna 1946, mutta perhe muutti Kangasalle hänen ollessaan kolmevuotias. Kangasalasta tuli hänen lapsuutensa ja nuoruutensa kasvuympäristö, jossa hän myös sai ensikosketuksensa metsästykseen.

”Pari kolme vuotta opettelin omin toimin jahtiasioita Kangasalla. Minulla ei ollut ketään vanhempaa jahtimiestä neuvomassa ja käytännössä opastamassa miten tulisi toimia. Niinpä virheitä tapahtui jo ensimmäisen aseen hankkimisesta alkaen.”

Juha K. Kairikko oli itseoppinut ja seurallinen metsästäjä. Kiinnostus kaikkia luontoilmiöitä ja -harrastuksia kohtaan sekä kyltymätön lukuhimo yhdessä johdattivat hänet metsästyksen äärelle. Aikana ennen metsästäjätutkinnon käytäntööntuloa määrätietoinen 15-vuotias lunasti nimismiehen toimistosta metsästyskortin ja otti koulusta vapaata tienatakseen metsätöillä rahat pienoiskivääriin. Voisi olettaa, että uteliaisuus ja halu oppia metsästäjänä jopa osaltaan johti päätökseen hakea Metsästäjäliiton toiminnanjohtajaksi. Kairikko kuului lukuisiin metsästysseuroihin ja osallistui vielä useampien jahteihin vieraana ympäri Suomea. Metsäkanalintujahti oli erityisen mieluista Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen ja Savon maastoissa. Hirvijahdit keskittyivät asuinpaikan Vihdin liepeille, ja valkohäntäpeuroja hän metsästi mm. Alastarolla.

”Harvalla ihmisellä on sellainen onni, että rakkaasta harrastuksesta tulee leipätyö, kuten minulla”

Juha K. Kairikon aloittaessa toiminnanjohtajana 1970-luvun alussa Suomen Metsästäjäliitto oli varsin vanhakantainen järjestö. 26-vuotias uusi toiminnanjohtaja joutui luonnollisesti sopeutumaan olemassaolevaan kulttuuriin, mutta myös nykyaikaisti organisaatiota pikku hiljaa. Kairikon valtteja olivat sosiaalinen taitavuus ja ahkeruus. Hän tuli toimeen ihmisten kanssa yli järjestö- ja puoluerajojen, jotka nekin olivat aikakaudelle tyypillisesti jyrkkiä. Lisäksi hän oli kenttäväen mieleen, kiersi ahkerasti maata eri piirien tilaisuuksissa, oli aloitteellinen ja energinen perehtyjä ja viljeli kansanomaista huumoria. Juha K. Kairikosta kehittyi toimensa ohessa metsästäjien hyvin tuntema metsästäjäliittolainen ja eräalan vaikuttaja.

”Aika vähän korostetaan sitä että Metsästäjäliitto on ja sen pitää olla myöskin kulttuurijärjestö.”

Kairikko painotti toistuvasti suomalaisen metsästyskulttuurin arvoja, ja halusi niiden näkyvän myös Metsästäjäliiton toiminnassa. Vaikka hän toimenkuvansa mukaan huolehti erityisesti ajankohtaisesta ja käytännön metsästyskulttuurista, myös historiaperspektiivi oli tärkeä. Kairikko perehtyi laajasti metsästystä käsittelevään kirjalliseen aineistoon lehtileikkeistä ja tarinoista lainsäädäntöön. Kairikko oli vuosikymmenten ajan Metsästysmuseolle merkittävä informantti, yhteistyökumppani ja lahjoittaja. Hän lahjoitti museon kokoelmiin yli 250 esinettä, satoja kirjoja ja noin 5000 valokuvaa, joista yli 1500 hänen itse ottamiaan. Kairikon aloitteesta Metsästysmuseon arkisto toimii Metsästäjäliiton päätearkistona, ja liitto on museon suurin arkistonmuodostaja. Lisäksi hän ajoi lukuisiin metsästysseuroihin läpi käytännön, jonka mukaan niiden arkistot luovutetaan Metsästysmuseolle.

”Kirjailijahomma alkoi 1970-luvulla liittomme silloisen puheenjohtajan Raimo Kauniston ehdotettua, että kirjoittaisimme yhdessä opuksen, johon olisi koottu metsästäjän niksejä. Ensimmäinen painos ilmestyi 1978.”

Juha K. Kairikko aloitti Metsästäjäliiton toiminnanjohtajana kesällä 1973, jolloin myös alkoi toimittaa liiton vuonna 1965 perustettua lehteä Urheilumetsästys – Sportjakten. Päätoimittajaksi hänet nimitettiin vuonna 1982. Kirjoja Kairikko kirjoitti yli kaksikymmentä, ja niistä suuritöisin oli 1147-sivuinen Seitsemän vuosikymmentä metsästykselle - Suomen Metsästäjäliitto - Finlands Jägarförbund ry:n 70-vuotishistoriikki. Kirjojen lisäksi Kairikko on kirjoittanut satoja artikkeleita eri vuosijulkaisuihin, historiikkeihin ja lehtiin.

Juha K. Kairikon huumorintajua ja veijarimaisuutta kuvastavat näyttelyssä esillä oleva Kairikon kirje rakkaalle työvälineelleen Olivetille sekä hänelle tavaramerkiksi tulleen rusetin tarina. Näyttelytilassa, eli kuvitteellisessa Metsästäjäliiton toimistotilassa on kuultavissa myös Kairikon ääntä, joka on peräisin museon tekemistä muistitietohaastattelujen (2010–2020) otteista.

Ansioita:
Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja 1973–2009.
Suomen Metsästäjäliiton kultainen ansiomerkki laakerilehväseppelein 1991.
Eräneuvoksen arvonimi 2002.
Suomen Metsästysmuseoyhdistyksen kunniajäsen 2010.
Saint Hubertus -ritarikunnan ritari 2011.