Virtaavien vesien raakku
The Hunting Museum of Finland, Riihimäki
- 29.8.2024–29.9.2024
Näyttely kertoo pyyntihistorian lisäksi myös raakkututkimuksesta, raakun biologiasta sekä tämän luontomme pitkäikäisimmän eläinlajin suojelutoimista.
Raakku tekee paluun Metsästysmuseoon. Viime aikojen puhuttanein luontouutinen on ollut valitettava vahinko raakun eli jokihelmisimpukan elinympäristölle. Sen myötä raakun nimen lienevät kuulleet likimain kaikki suomalaiset. Metsästysmuseo tarjoaa tietopaketin raakusta uusimalla syyskaudellaan näyttelyn "Virtaavien vesien raakku" vuodelta 2007.
Jokihelmisimpukka on kiehtova ja salaperäinenkin eläin, joka etenkin viime aikojen tapahtumien valossa tunnetaan eräänlaisena luonnonsuojelun symbolina. Sen merkitys virtavesien vedenlaadun ylläpitäjänä ja yhteys vaelluskalakantoihin on tullut tietoon viime vuosikymmenten pitkäjänteisen tutkimuksen ansiosta. Näyttely kertoo, kuinka se menneinä vuosisatoina on kuitenkin ollut kiihkeän pyynnin kohde, koska simpukoihin toisinaan muodostuneilla helmillä on ollut kaupallista arvoa jopa elinkeinoksi asti. Helmet ovat kauneutensa ja harvinaisuutensa vuoksi päätyneet arvokkaisiin koruihin ja myös osaksi ortodoksisen kirkon liturgisia vaatteita. Jokihelmisimpukat rauhoitettiin vuonna 1955.
- Ollessaan museossa ensi kerran esillä vuonna 2007 "Virtaavien vesien raakku" sai hyvää asiakaspalautetta, kertoo museonjohtaja Pekka Allonen. Aiheen tultua nyt ajankohtaiseksi haluamme tarjota mahdollisuuden tutustua näyttelyn avulla jokihelmisimpukan historiaan pintaa syvemmältä. Lainaamme näyttelyä mielellään myös toisille museoille ja muille asiasta kiinnostuneille tahoille, Allonen vinkkaa.
Museum contact details
The Hunting Museum of Finland
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki
(019) 722 294
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
The Hunting Museum of Finland, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki
Lähtöpiste:
Admission fees
8/5/4/0 €
Payment methods
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.
Opening hours
Mon | Closed |
Tue | 10:00-16:00 |
Wed | 10:00-16:00 |
Thu | 10:00-16:00 |
Fri | 10:00-16:00 |
Sat | 10:00-16:00 |
Sun | 10:00-16:00 |