Turun taidemuseo

16.5.2014–21.9.2014 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy Museokortilla
Näyttely

ESKO MÄNNIKKÖ - Time flies

Jo varhain kansainvälistä mainetta saaneen Esko Männikön (s. 1959) valokuvia nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa laajana retrospektiivisenä kokonaisuutena. Time Flies -näyttely esittelee taiteilijan teoksia neljän vuosikymmenen ajalta. Näyttelyn on kuratoinut Maija Koskinen ja tuottanut Suomen Taideyhdistys ry. Suuren suosion saanut näyttely on ollut aiemmin esillä Helsingin Taidehallissa.

Esko Männikön kiinnostus valokuvaamiseen alkoi varhaisista metsästysretkistä. Eläinten metsästys vaihtuikin sittemmin kuvien metsästykseksi. Männikön läpimurto tapahtui vuonna 1995, jolloin hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Palkintonäyttelyssään hän esitteli pohjoisen aikamiespoikia kuvaavan Naarashauki-sarjan, joka on lähtemättömästi jäänyt monen mieleen. Tämän jälkeen Männiköltä ei ole nähty laajaa yksityisnäyttelyä Suomessa.

Koko uransa ajan Esko Männikkö on suunnannut katseensa arjen tapahtumiin ja yksityiskohtiin pyrkien löytämään kaikesta kauneutta. Sarjallisesti työskentelevä Männikkö lähestyy kohteitaan kunnioittavasti, ja saavutettu luottamus tuo kuviin ainutlaatuisen intiimin tunnelman. Näyttelyn varhaisimmat teokset ovat 1980-luvun alusta Kun aika pysähtyy -sarjasta. Mustavalkokuviin on tallentunut Utajärven Särkijärvellä syrjässä asuvan Määtän perheen elämäntavan sitkeys ja sisukkuus. Uusimmat teokset sarjasta Blues Brothers vievät katsojan puolestaan italialaisille hautausmaille. Männikön kuvissa ajan kuluminen ja sen jättämät jäljet saavat näkyä. Vaikka Männikön kuvakieli on ajan myötä muuttunut ja tuotanto kehittynyt vertauskuvallisemmaksi, kiinnostus arkeen, ulkopuolisuuteen ja marginaalissa olevaan on säilynyt.

Pudasjärvellä syntynyt Esko Männikkö asuu ja työskentelee Oulussa. Männikön teoksia on arvostetuissa kansainvälisissä ja suomalaisissa kokoelmissa. Männikölle on myönnetty mm. merkittävä kansainvälinen valokuvataiteen Deutsche Börse Photography Prize -palkinto (2008).

Näyttelyyn liittyy myös oheisohjelmaa: FT Johanna Frigård kertoo valokuvataiteen suhteesta ajan ulottuvuuksiin 24.5. klo 14 erikoisopastuksellaan Time Flies - Valokuvataiteen aika ja Esko Männikkö puhuu teoksistaan taiteilijatapaamisella 6.9. klo 14. Näyttelyn teemoihin liittyvä valokuvatyöpaja järjestetään 9.-10.8. klo 12-16 sekä Taiteiden yönä 14.8. Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyy museon www-sivuilta.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Turun taidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku

(02) 262 7100

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

9/6/0 €
Erikoisnäyttelyt (Robert Doisneau) 10/6/0 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-19:00
Pe 11:00-19:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

http://www.turuntaidemuseo.fi/aukioloajat_ja_liput/

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
     
     

    Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

     
  • Turun Biologinen museo
     
     

    Turun Biologinen museo

     
  • Forum Marinum
     
     

    Forum Marinum

    Turun sataman kupeessa sijaitsee Forum Marinum, merellisen tiedon ja toiminnan keskus.

     
  • Sagalundin Museo
     
     

    Sagalundin Museo

    Sagalundin museo - kaikenikäisille

     
  • Museet Ett Hem
     
     

    Museet Ett Hem

    Museet Ett hem on konsuli Alfred Jacobssonin ja hänen vaimonsa Hélènen kotimuseo.

     
  • Naantalin museo
     
     

    Naantalin museo

     
  • Sibelius-museo
     
     

    Sibelius-museo

    Sibelius-museo on Suomen monipuolisin musiikkimuseo.

     
  • Wäinö Aaltosen museo
     
     

    Wäinö Aaltosen museo

    Wäinö Aaltosen museo, tuttavallisemmin WAM, toimii Turun kaupungin taidemuseona.

     
  • Liedon Vanhalinna
     
     

    Liedon Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Turun linna
     
     

    Turun linna

    Turun linna on yli 700 vuotta vanha ja Suomen hienoimpia nähtävyyksiä.

     
  • Turun tuomiokirkkomuseo
     
     

    Turun tuomiokirkkomuseo

    Tuomiokirkkomuseo kirkon etelälehterillä tekee sukelluksen syvälle historiaan aina 1300-luvulle saakka.

     
  • Louhisaaren kartano
     
     

    Louhisaaren kartano

    Flemingien ja Mannerheimien ainutlaatuinen vie kävijät 1600–1800-lukujen aatelisperheen elämään.

     
  • Aboa Vetus & Ars Nova -museo
     
     

    Aboa Vetus & Ars Nova -museo

    Aboa Vetus & Ars Nova on Turussa toimiva historian ja nykytaiteen museo.