Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Kerilijn elmnty. - J. O. Mallander

Helin Rautavaaran museo, Espoo

  • 12.11.2021–13.3.2022

Suomen taidemaailmaa monin tavoin rikastuttanut taidearvostelija, kuraattori, taiteilija ja galleristi J. O. Mallander (s. 1944) on kernnyt taidetta yli viisi vuosikymment.

 
J. O. Mallander

1990-luvun alusta lhtien Mallander on keskittynyt erityisesti itmaiseen taiteeseen. Helin Rautavaraan museossa on esill kerilijn kokoelmaan kuuluvia taideteoksia Intiasta, Nepalista ja Tiibetist.

Kiinnostus Intiaa kohtaan syttyi vuonna 1972, kun nuori kriitikko matkusti maassa tanskalaisen joogayhteisn mukana. Nuori matkailija ei viel keskittynyt kerilyyn, mutta hankki kuitenkin Bodhidharman ynn muita suosittuja kuvia kotiinsa. Matkan innoittamana hn alkoi opiskella intialaista filosofiaa ja joogan alkeita. Toinen merkittv tapahtuma kerilijn elmnpolulla oli Dalai laman ensimminen vierailu Suomeen vuonna I988. Vierailun jlkeen Mallander alkoi kert buddhalaista taidetta ja kirjallisuutta.

Kerileminen tuli Mallanderin elmn jo varhain. Lapsena hn kersi tinasotilaita ja postimerkkej. Teini-iss hn siirtyi kirjoihin, kulttuurilehtiin, jazzlevyihin ja lehtiartikkeleihin. Taiteen kerminen alkoi puolivahigossa, kun Mallander kriitikkona ryhtyi hankkimaan itselleen oman ikpolvensa taiteilijoiden teoksia. Nist teoksista muodostui Mallanderin ensimminen taidekokoelma, jonka hn myi Helsingin kaupungin taidemuseolle vuonna 1991. Saamillaan varoilla kerilij aloitti uuden kokoelman kartuttamisen suuntautuen tll kertaa itmaiseen taiteeseen.

Kerilijn Mallander keskittyy elvn traditioon. Kaikkia kokoelmaan hankittuja teoksia yhdist se, ett ne inspiroivat omistajaa tmn harjoittaessa buddhalaisuutta.

Itmaisen taiteen kermisest on tullut elmntehtv ja elmn tarkoitus.

”Mik on kokoelman merkitys minulle? Mahdollisuus luoda jotain ainutlaatuista ja arvokasta – parasta mit min elmllni voin tehd. Kokoelmasta tulee ainulaatuinen kokonaisuus, joka nostaa yksittiset teokset uudelle tasolle”.


Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Helin Rautavaaran museo
Entressen kauppakeskus, Siltakatu 11, 02770 Espoo

(09) 856 03 020

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Helin Rautavaaran museo, Entressen kauppakeskus, Siltakatu 11, 02770 Espoo


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

0

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-20:00
Pe 11:00-19:00
La 12:00-18:00
Su 12:00-16:00
 

Kohdetta lähellä olevat museot