Äidille lahjakas museokortti
 

Lönnströmin taidemuseo

19.11.2017–31.12.2018

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Nykytaideprojektit esillä Galleriassa

Lönnströmin taidemuseon meneillään oleviin kuvataideprojekteihin voi tutustua Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon Galleriassa.

Esillä on materiaalia IC-98:n Khronoksen talo -projektista (2016–2017)
sekä Jani Ruscican Flatlands-projektista (2017–2018).

IC-98:n Khronoksen talo on käsitteellinen ympäristötaideteos, joka sijaitsee Pöytyän Ortenojalla Varsinais-Suomessa. Khronoksen talo on portittomalla teräsverkkoaidalla ympäröity ja ihmisiltä kokonaan suljettu kiinteistö, joka on jätetty koskemattomaksi määräämättömäksi ajaksi. Koskemattomuus pyritään varmistamaan Khronoksen talon suojelulla. Pihapiirissä suoritettiin kattava dokumentointi, jonka pohjalta toteutettu virtuaalitodellisuusympäristö on koettavissa Galleriassa. VR-laseilla pääsee tutustumaan Khronoksen talon pihapiirin monipuoliseen lajistoon ja ihmisen sinne jättämiin jälkiin.

Jani Ruscican Flatlands-teoksen lähtökohtana ovat eri aikakausilta ja erilaisesta historiallisesta viitekehyksestä olevat kolme kuvallista lähdettä. Näiden pohjalta valmistuu tänä vuonna kolme soitinta, taide-esinettä. Alkuvuodesta 2018 valitut soittajat opettelevat soittamaan niitä luoden omia
tulkintojaan. Alkuperäisiä kuvia yhdistää hiljentämisen tematiikka. Siksi ääni ja sitä kautta kuuleminen, kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen muodostuvat ensisijaiseksi tavaksi vastaanottaa
Flatlands-teos, kun yleisö pääsee kuulemaan esityksiä. Flatlandsin ensiesitys on Rauma Festivon yhteydessä 9.8.2018 ja toinen esitys Helsingin Musiikkitalon Paavo-salissa 16.8.2018.


Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Lönnströmin taidemuseo
Syväraumankatu 41

045 2610504

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/3/0 €
Samalla pääsymaksulla Lönnströmin taidemuseoon sekä Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseoon. Meillä käy Museokortti.

Maksutavat

käteinen, pankkikortti, Master Card, Visa

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su 12:00-16:00

Lisäksi avoinna joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 16–19. Poikkeukset: suljettu 23.–24.6. / 5.12. / 23.12. / 30.12.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo
     
     

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo esittelee raumalaisen tehtailijapariskunnan edustuskodin ja...

     
  • Louhisaaren kartano
     
     

    Louhisaaren kartano

    Flemingien ja Mannerheimien ainutlaatuinen vie kävijät 1600–1800-lukujen aatelisperheen elämään.

     
  • Rauman museo, Vanha Raatihuone
     
     

    Rauman museo, Vanha Raatihuone

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Luontotalo Arkki
     
     

    Luontotalo Arkki

     
  • Rauman taidemuseo
     
     

    Rauman taidemuseo

     
  • Rauman merimuseo
     
     

    Rauman merimuseo

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.

     
  • Rosenlew-museo
     
     

    Rosenlew-museo

     
  • Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki
     
     

    Wahlbergin museotalo, Uusikaupunki

    Puutalokaupungin ja merenkulun historiaa koko perheelle.

     
  • Emil Cedercreutzin museo
     
     

    Emil Cedercreutzin museo

    Kokemäenjoen luonnonkauniilla rantatörmällä sijaitseva Emil Cedercreutzin museo on yhdistelmä taidetta ja...

     
  • Rauman museo, Marela
     
     

    Rauman museo, Marela

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Porin taidemuseo
     
     

    Porin taidemuseo

    Rohkea ja kokeilunhaluinen nykytaiteen museo.

     
  • Satakunnan Museo
     
     

    Satakunnan Museo

    Museon uusi perusnäyttely Elonmerkkejä kertoo kolmessa kerroksessa menneiden ja nykyistenkin sukupolvien...

     
  • Rauman museo, Kirsti
     
     

    Rauman museo, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.