Ghetto Party Festivaali Kriso & Tohtori Getto (LIVE)
Aalto2, Jyväskylä
- 5.10.2024 (Klo 15.45)
Keski-Suomen museossa nähdään lauantaina 5.10. kahden jyväskyläläisen räplegendan ja veljeksen harvinaislaatuinen esiintyminen, kun Kriso & Tohtori Getto nähdään ja kuullaan Pääkaupunki-näyttelyn lavalla osana 4.–5.10. järjestettävää Ghetto Party Festivaalia.
Kriso muistetaan vuosia jatkuneen soolouransa lisäksi myös Jkl Funk Daysin riveistä ja yhteistyöstään muun muassa Aren ja Rekamin kaltaisten jyväskyläläisartistien kanssa. Tohtori Geton ensimmäiset levytykset julkaistiin Korstoraatio-yhtyeen kanssa. Sittemmin Tohtori Getto on julkaissut soolokappaleiden lisäksi musiikkia muun muassa Lytän kanssa. Molemmat artistit kuuluvat myös maineikkaaseen KPC-kollektiiviin.
Ghetto Partya on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 2009 alkaen yhteensä 45 eri tapahtuman verran ja tänä syksynä GP järjestetään kolmannen kerran kaksipäiväisenä festivaalina (aiemmin 2013 ja 2015) Ilokivessä ja Aalto2 -museokeskuksessa.
Keikka alkaa klo 16.
Tapahtumapäivänä museon sisäänpääsy GPF-festarilipulla 10 €, Museokeskuksen sisäänpääsy 3–17 €, Museokortilla ilmaiseksi.
Tapahtuma on ikärajaton.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Aalto2
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
+358 44 790 9827
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aalto2, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
17/12/10/3/0€
Maksutavat
Korttimaksu ja käteinen.
Card payments and cash.