Elsin ja Toven matkassa – kirkkoja Teuvalta Taulumäelle
Aalto2, Jyväskylä
- 27.9.2024–8.12.2024
Aalto2-museokeskuksen valoisaan väliosaan sijoittuva näyttely Elsin ja Toven matkassa tuo yhteen Elsi Borgin (1893–1958) kirkkoarkkitehtuuriin ja Tove Janssonin (1914–2001) taiteen.
Näyttelyn inspiraatio löytyy 1950-luvun Pohjanmaalta, jolloin Borgin myöhäiskauden päätyö Teuvan kirkko valmistui. Kirkko sai kruunukseen Janssonin al secco -tekniikalla toteuttaman voimakkaan vaakamallisen alttarimaalauksen. Se jäi Janssonin uran ainoaksi kirkolliseksi työksi. Näyttelyssä on esillä täysikokoinen jäljennös tästä alttarimaalauksesta alkuperäisine alttarivaatteineen, joten näyttelyvieraalla on mahdollisuus tutkia ainutlaatuista työtä lähietäisyydeltä kuvitteellisessa alttaritilassa.
Teuvan kirkko toimii näyttelyn lähtöpisteenä, josta tehdään katsauksia menneisiin vuosikymmeniin aina
1910-luvun Petäjävedelle asti. Elsin isä Nathanael Borg toimi silloin paikkakunnan kirkkoherrana. 1920-luvun
lopulla valmistui Elsi Borgin suunnittelema Taulumäen kirkko, joka oli aikansa sensaatio ensimmäisenä naisarkkitehdin suunnittelemana kirkkona Suomessa.
Elsin ja Toven matkassa -näyttelyssä kirkkojen lisäksi Tove Janssonin alttarimaalaus ”Kymmenen neitsyttä”
ja sen teemat johdattavat pohtimaan aikakauden taiteilijoiden sekä muotoilijoiden työskentelyn lähtökohtia ja tiivistä yhteistyötä. Sukulaissielujen Borgin ja Janssonin lisäksi näyttelyssä nousevat esiin tekstiilitaiteilija Dora
Jung sekä valaisinsuunnittelija Lisa Johansson-Pape. Ajan kuvaa tuodaan laajemmin esille yhteisöjen suhteessa
kotikirkkoihinsa. Katsanto ulottuu tämän päivän eteläpohjalaisiin ja keskisuomalaisiin asti.
Näyttelyn tuotannosta vastaa Seinäjoen museon hallinnoima Maaseudun rakennusperintö paikallisena voimavarana -hanke yhdessä Keski-Suomen museon kanssa. Hanke on saanut Museoviraston innovatiivista hankeavusta.
Näyttelyyn liittyy yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa järjestettävä muistelutyöpaja Taulumäen
kirkossa 27.8.2024 klo 17–19.
Näyttelytiedustelut:
Oskari Luoma
Aalto2-museokeskus
oskari.luoma@gmail.com
puh. 045 134 8709
Intendentti Ilja Koivisto
Keski-Suomen museo
ilja.koivisto@jyvaskyla.fi
puh. 050 311 8879
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Muffinien koristelutyöpaja
- Pajaperjantai: Lelulääkäri
- Muffinien koristelutyöpaja
- Uutuusdokumentti Tove Janssonista sekä opastettu kierros Elsin ja Toven matkassa -näyttelyyn
- Skidit Disko
- SAMASSA TILASSA – Arkkitehtuuria ja muotoilua oppimassa
- Korkea kirkko kohoaa -työpaja
- Aino Kajaniemen luento Taulumäen kirkkotekstiileistä
- Näyttelyintendentin opastettu kierros: Pyhät tilat
- Luento Tove Janssonin alttarimaalauksen symboliikasta
- Lasten leikkejä Keski-Suomessa 1800-luvun lopulta 1970-luvulle -kuvaesitys
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Aalto2
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
+358 44 790 9827
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aalto2, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
17/12/10/3/0€
Maksutavat
Korttimaksu ja käteinen.
Card payments and cash.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-18:00 |
Ke | 10:00-18:00 |
To | 10:00-18:00 |
Pe | 10:00-18:00 |
La | 10:00-18:00 |
Su | 10:00-18:00 |
+358 44 790 9827