Museo
Sisäänpääsy museokortilla

Kankaanpään kaupunginmuseo

Kolme museota ja vaihtuvaisnäyttelyjä yhdellä ovenavauksella - paikallishistoriaa, kuvataidetta ja sotahistoriaa

Kankaanpään kaupunginmuseo sijaitsee entisessä koulurakennuksessa Niinisalon varuskunnan kupeessa. Museo tarjoaa mittavat tilat kolmelle perusnäyttelylleen sekä vaihtuville näyttelyille.

Kulttuurihistoriallinen perusnäyttely kertoo kankaanpääläisen elinkeinoelämän kehityksestä 1800-luvun loppupuolelta nykyaikaan. Leimallista kankaanpääläiselle elinkeinohistorialle on maatalouden rinnalla harjoitettu ammattimainen käsityö. Tämä näkyy muun muassa kulttuurihistoriallisen näyttelyn laajana kenkä- ja kengän tekoon liittyvien esineiden kokoelmana. Alkuperäisessä 1970-lukulaisessa asussaan säilytetty perusnäyttely kertoo myös kankaanpääläisen lastenvaatevalmistajana tunnetun Reiman kehityksestä. Tärkeä osa perusnäyttelyä on kankaanpääläisen valokuvaaja Niilo Santaharjun laaja valokuvakokoelma.

Kaupunginmuseon kuvataiteen perusnäyttely koostuu Kankaanpään taidekoulun perustajan, professori ja kuvanveistäjä Kauko Räikkeen sekä vaimonsa, taiteilija Sinikka Räikkeen lahjoittamasta lähes 400 teoksen kokoelmasta. Kankaanpään kaupungin taidekokoelma on levittäytynyt myös ympäri kaupunkia Taidekehän muodossa. Taidekehä on teoskokonaisuus, joka on kasvanut vuosien myötä ja kehittyy edelleen tarjoten kokijalleen mahdollisuuden korkealaatuisiin taide-elämyksiin ympäri kaupungin keskustaa.

Museorakennuksen ylin kerros on omistettu kaupunginmuseon varuskuntaosastolle. Niinisalo-osasto kertoo varuskunnan kehittymisestä pienestä kertausharjoituskeskuksesta Suomen ainoaksi tykistövaruskunnaksi. Oman tilansa näyttelyssä ovat saaneet mm. 15. divisioona, mittauspatteristo, koeasema ja sääasema, lotat sekä Ypäjältä siirretty hevoshuoltokoulu. Lisämausteen varuskuntaosastovierailulle tuo kahvi ja legendaarinen munkki nautittuna varuskunnan Sotilaskodissa noin kilometrin päässä museosta.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Kankaanpään kaupunginmuseo
Museokatu 10, 38840 Niinisalo

044 578 7454

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

2/1/0 €

Maksutavat

museokortti, TYKY-seteli, käteinen

  • facebook

Aukioloajat

Ma 11:00-18:00
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

1.6.-25.8. päivittäin 11-18, 26.8.-31.5. la-su 12-16 ja sopimuksesta.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Luontotalo Arkki
     
     

    Luontotalo Arkki

     
  • Rosenlew-museo
     
     

    Rosenlew-museo

     
  • Emil Cedercreutzin museo
     
     

    Emil Cedercreutzin museo

    Kokemäenjoen luonnonkauniilla rantatörmällä sijaitseva Emil Cedercreutzin museo on yhdistelmä taidetta ja...

     
  • Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
     
     

    Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

    Täällä voit hypätä suomalaisen kirjan mielenkiintoiseen tarinaan!

     
  • Satakunnan Museo
     
     

    Satakunnan Museo

    Vuoden museo 2019! Elon merkkejä -näyttely kertoo menneiden ja nykyistenkin sukupolvien Satakunnasta, sen...

     
  • Rauman museo, Marela
     
     

    Rauman museo, Marela

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Rauman museo, Vanha Raatihuone
     
     

    Rauman museo, Vanha Raatihuone

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Rauman taidemuseo
     
     

    Rauman taidemuseo

     
  • Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo
     
     

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo

    Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo on raumalaisen tehtailijapariskunnan edustuskoti taidekokoelmineen.

     
  • Sastamalan seudun museo
     
     

    Sastamalan seudun museo

    Sastamalan seudun museo on yli 80-vuotias kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallettaa...

     
  • Rauman museo, Kirsti
     
     

    Rauman museo, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Huittisten museo
     
     

    Huittisten museo

    Komea kivimakasiini on täynnä katsottavaa niin historian kuin taiteen ystäville.

     
  • Porin taidemuseo
     
     

    Porin taidemuseo

    Rohkea ja kokeilunhaluinen nykytaiteen museo.