Tapahtuma
 

Etelä-Pohjanmaan museon ja Törnävän kartanon kesän avajaiset

Seinäjoen museot, Etelä-Pohjanmaan museo, Seinäjoki

  • 8.6.2024 (10-16)

Tarjolla on paljon ohjelmaa laajasti koko museoalueella

 

Etelä-Pohjanmaan museon näyttelyt ovat avoinna koko päivän. Kivinavetan yläkerrassa on vasta avattu Benjam Pöntisen ja Jukka Risikon luontovalokuvanäyttely Yön ja päivän kulkijat. Kartanon vanhassa meijerissä sijaitseva luonto- ja geonäyttely Keidas on avoinna.

Myös muut museon rakennukset ovat avoinna. Liinamaan ulkomuseoalueella ja Kauppapuorissa voi tutustua entisajan elämään ja työnäytöksiin sekä kaupankäyntiin.

Kartanon puolella olevassa Punatulkun Apteekissa proviisorit ovat paikalla kertomassa, miten entisaikaan tehtiin lääkkeitä ja, miten eri vaivoja lääkittiin. Myös seppä takoo koko päivän ja kertoo, miten ennen tarvekaluja valmistettiin.

Kivinavetan pihalla voi tutustua vanhoihin menopeleihin. Paikalla on ainakin pari autoa ja mopoa.
Iloista tunnelmaa tapahtumapäivään luo posetiivia pyörittävä posetiivari.

Kartanon puolella leikitään kartanon lasten leikkejä ja Liinamaalla vanhan ajan leikit virittävät muistoja tai antavat elämyksiä perheen pienimmille. Miten kävellään puujaloilla tai leikitään käpylehmillä?

Kartanon puolella tuttu Voodoo-poni kärryttelee lapsia klo 11-13. Voodoota saa myöhemmin myös silitellä. Myös Kennelliiton Kaverikoiria odotetaan paikalle ihailtaviksi.

Klo 12, 13, 14 ja 15 on Tupa sekaisin! Nimittäin Arina Teatterin 7-12-vuotiaiden lasten draamalliset tonttukierrokset alkavat Kivinavetalta. Yhdelle kierrokselle mahtuu 10 lasta. Ilmoittautua voi Kivinavetan infossa tapahtumapäivän aikana.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Seinäjoen museot, Etelä-Pohjanmaan museo
Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki

06 416 2648, 050 379 1961

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Seinäjoen museot, Etelä-Pohjanmaan museo, Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

6/4/0 €. Keskiviikkoisin vapaa pääsy

Maksutavat

Käteinen, pankkikortti, luottokortti