"Pelko on usein käsin kosketeltavaa, joskus joku pyörtyykin" – museoiden kauhukierroksista on tullut huippusuosittuja

Syysillan pimeys, lepattavat varjot ja kumea tuulen huokaus vanhan rakennuksen uumenissa. Ihanan kamalaa!

Kauhu ja pelottavat kokemukset ovat suosittua viihdesisältöä, ja myös monet museot tuottavat kauhua käsitteleviä sisältöjä. Erilaisia kummitus- tai kauhukierroksia toteuttavat esimerkiksi Turun linna, Helsingin kaupunginmuseo ja Lappeenrannan museot. Kansallismuseon kohteista Louhisaaren kartanossa ja Seurasaaressa on omat kummituskierroksensa.

Turun linnan Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -opastukset aloitettiin jo vuonna 2007. Syyskaudella järjestettävät kierrokset myydään joka vuosi loppuun ja lisääkin toivotaan, kertoo tutkija Susanna Lahtinen Turun museokeskuksesta.

”Meiltä toivotaan hämmentävän paljon kummituksia ja mystiikkaa. Kauhuelementtejä voisi valjastaa työhön enemmänkin, sillä kysyntää riittää.”

Turun linnan historia on pitkä, ja menneiden aikojen oikeasti tapahtuneita kauheuksia piiritysten ja linnan vankilakäytön ajalta riittää kerrottavaksi. Kauhukierroksesta on olemassa kaksi versiota: aikuisten ja koululaisten. Aikuisten kierrosta suositellaan yli 15-vuotiaille, koululaiskierros sopii 11 vuotta täyttäneille.

Lahtinen on itsekin osallistunut linnan kauhukierroksille ja tietää, että niillä heräävät pelon tunteet ovat vahvoja.

”Pelko on usein käsin koskelteltavaa, ja kokemus tarttuu. Ihmiset hakevat seinää selän taakse. Joskus joku pyörtyykin.”

Helsingin kaupunginmuseo aloitti kummituskierroksensa vuonna 2017, kun uudistunut museo muutti Senaatintorille. Kierroksista tuli heti suosittuja.

”Museoon haluttiin tuoda enemmän tunnekokemuksia. Kummitusteema sopi tähän hyvin”, kertoo museolehtori Suvi-Tuuli Waltari Helsingin kaupunginmuseosta.

Helsingin kaupunginmuseoiden kierroksia suositellaan yli 10-vuotiaille, ei niinkään kauheuden, vaan kierroksen sisältämän kävelyn ja opastuksen seuraamisen vuoksi.

Myös Lappeenrannan museot ovat yhteistyössä alueen oppaan kanssa tarjonneet Lappeenrannan 1700-luvulta periytyvän linnoituksen väkivaltaista historiaa käsitteleviä kierroksia jo usean vuoden ajan. Eräs kierroksista on nimetty K18-kierrokseksi.

”Luurankoja löytyy täältä melkein aina kun kaivetaan”, kuvailee amanuenssi Hanna Lommi.

”Jotkut henkilökunnastakin ovat sitä mieltä, että täällä käyskentelee jopa useita eri kummituksia.”

Vaikka kummituksiin ei uskoisi, kummitustarinat eivät ole pelkkää fiktiota. Tavallisesti ne kytkeytyvät tavalla tai toisella tositapahtumiin tai historiallisiin henkilöihin. Kummitukset ovat aikansa merkkihenkilöitä, tai tarinat liittyvät traumaattiseen aikaan tai tapahtumaan. Helsingin edelleen elävistä kummitustarinoista moni on 1800-luvulta, jolloin kaupunkia piinasivat kulkutaudit, sodat ja tulipalot.

Helsingin kaupunginmuseo on tallentanut Helsinkiin liittyviä kummitusjuttuja jo parinkymmenen vuoden ajan. Museon kummituskierrokset käsikirjoitti museossa työskennellyt uskontotieteilijä Vanessa Kairulahti, joka myös etsi olemassa olleiden tarinoiden lisäksi kummitusjuttuja tietyistä kohteista. Kummituskierroksilla pääsee nykyisin kiertämään niin Kruununhakaa, ydinkeskustaa kuin puistokatujen alueitakin.

”Melkein kaikkiin vanhoihin taloihin liittyy kummitustarinoita”, Kairulahti sanoo.

Juttuja on kertynyt paljon, ja kierroksilla ihmiset kertovat niitä lisää. Vanessa Kairulahti on sittemmin julkaissut kummitustarinoista myös kirjan Helsingin henget, mutta siihenkään eivät kaikki tarinat mahtuneet.

Kairulahden oma suosikkikummitus on kaupunginmuseon nimikkokummitus Johan Sederholm, joka kummittelee rakennuttamassaan Sederholmin talossa, nykyisen Lasten kaupungin ullakolla.

”Sederholm oli köyhästä perheestä rikkauksiin noussut kauppias, joka jatkaa elämäänsä huolenpitäjäkummituksena. Hänestä on havaintoja ihan viime vuosiltakin”, Kairulahti kertoo.

Museolehtori Suvi-Tuuli Waltari puolestaan nostaa esiin Aleksanterin teatterin kummituksen, joka on tarinan mukaan venäläinen sotilas Krimin sodan ajoilta. Tämä haamu muutti rakennukseen Ahvenanmaalta Bomarsundin linnoituksesta, josta teatterin peruskivet tuotiin.

Synkkä historia, dark history, on suosittu matkailuteema. Monissa kaupungeissa ympäri maailman, ja Suomessa ainakin Helsingissä, järjestetään viihteellisiä kauhukävelyitä, joissa käydään esimerkiksi murhien tapahtumapaikoilla.

Folkloristi Tuomas Hovi on perehtynyt Dracula-perinteen hyödyntämiseen turismissa Romaniassa. Dracula on populaarikulttuurista tuttu vampyyrihahmo, jolla on juuria romanialaisessa kansanperinteessä. Dracula-tarinat sekoittuvat myös historialliseen hirmuhallitsija Vlad Seivästäjän hahmoon.

”Viihde on Dracula-turismissa myös keino tuoda esiin aitoa kansanperinnettä”, Hovi sanoo.

Museoiden kauhukierrosten suuri kysyntä viittaa siihen, että Suomessa synkkä historia on uutta, ehkä vasta lyömässä itseään läpi. Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole erityisiä kauhumuseoita, kuten vaikkapa London Dungeon Lontoossa. Hovi näkee, että tämän tyyppisissä museoissa myös itse museorakennuksen tunnelma on tärkeässä roolissa pelon herättäjänä.

Vaihtuvia kauhunäyttelyitä on Suomessakin ollut. Hovi toimi asiantuntijana Tampereen Vapriikki-museossa viime vuonna esillä olleen Dracula-näyttelyn rakentamisessa.

”Se oli mielestäni taitavasti koottu näyttely, jossa tuotiin esiin sekä kansanperinnettä että populaarikulttuuria, toisistaan selvästi erottaen. Ulkoasu lainasi populaarista. Valo- ja ääniefektit tukivat kauhun tunnelmaa.”

Hovi näkee, että kauhu ja muut populaarit elementit ovat myös eräs keino tuoda interaktiivisuutta perinteiseen museotoimintaan.

Suomalaisissa museoissa on haluttu vetää selvä raja viihteen ja pedagogiikan väliin. Esimerkiksi Turun linnan kauhukierrokset saavat voimansa linnasta itsestään ja tositapahtumista. Vahvaan elävöittämiseen ei ole haluttu eikä siihen ole tarvinnutkaan lähteä.

”Linna on rakennuksena jännittävä, jopa pelottava. Kaiku, hämärä, kapeat käytävät sekä valon ja varjon vaihtelut tuovat tunnelmaa”, Susanna Lahtinen sanoo.

Yleisön toiveista huolimatta Turun linnaa ei kuitenkaan haluta brändätä kauhutaloksi. Synkän historian korostaminen veisi huomiota muilta kiinnostavilta teemoilta, joita muurien sisälle mahtuu.

”Pikkuhiljaa aletaan ymmärtää, että historia on kerroksellista ja sitä voi lähestyä erilaisista näkökulmista. Kauhu on vain yksi niistä.”

Helsingin kaupunginmuseolle kummituskävelyt ovat Suvi-Tuuli Waltarin mukaan ”sisäänheittotuote” molempiin suuntiin. Museolle saadaan uutta yleisöä, ja uudet ihmiset kiinnostuvat historiasta. Kävelyt ovat kevyesti viihteellisiä, mutta tukeutuvat kuitenkin kansanperinteeseen.

”Joskus meiltä toivotaan oikein rankkaa kierrosta. Kerromme kuitenkin, että lähtökohtamme on aina ihmisten tutustuttaminen kaupungin historiaan. Kaupallisesti profiloituneet tuottajat voivat tarjota ehkä toisentyyppistä sisältöä.”

Kierrosten käsikirjoittaja Vanessa Kairulahti on samoilla linjoilla. Vahva elävöittäminen voisi viedä huomion pois pääasiasta: historiasta ja siitä kertomisesta. Tarinankerronta on elämys jo itsessään.

”Kummituskävelyt tutustuttavat kummitustarinoiden ohella kaupungin kulttuurihistoriaan ja rakennusperinteeseen. Kävelykierroksen konsepti on toiminut. Kierroksia järjestetään nykyisin muillakin teemoilla.”

Lappeenrannan museo ostaa kummituskierrosten opastukset ulkopuoliselta tekijältä, joka hyödyntää draaman keinoja esimerkiksi pukeutumalla historialliseksi hahmoksi. Hanna Lommi näkee, että pieni viihteellisyys voi olla tarpeen houkuttelemaan uusia museokävijöitä.

”Jos sen avulla saa ihmiset kiinnostumaan vaikka taiteesta, sehän on vain hyvä asia. Tärkeää on kuitenkin erottaa fiktio ja fakta selvästi toisistaan.”

Museo ei ole kuitenkaan halunnut alkaa järjestää esimerkiksi Halloween-teemaisia tapahtumia, vaikka yleisö toivoo niitä.

”Halloween ei millään tavalla liity suomalaiseen kulttuuriperintöön”, Lommi perustelee.

Kauhutarinat pohjautuvat tositapahtumiin. Aikoinaan eläneet ihmiset ovat kokeneet hirveitä kohtaloita, jotka edelleen järkyttävät. Kuinka eettistä on hyödyntää tositapahtumia tarinankerronnassa?

Tuomas Hovi ajattelee, että kauhusisältöjä on helpointa hyödyntää, kun tapahtuneesta on kauan. Turun linnan 500 vuotta sitten tapahtuneiden julmuuksien osallisia ei enää ole kuulemassa.

”Puhutaan synkkyyden asteikosta. Mitä lähempänä tapahtumat ovat ajallisesti, sitä rankemmilta ne tuntuvat. Sisällissodan tapahtumapaikkoja tuotiin paljon esiin sodan 100-vuotismuistovuotena. Ilmeisesti niihin tapahtumiin alkaa olla jo tarpeeksi historiallista etäisyyttä.”

Kauhukierrokset ja kummituskävelyt ovat hyvin suosittua sisältöä. Esimerkiksi Lappeenrannassa edelliselle avoimelle kierrokselle osallistui 80 kävijää. Turun linnan kauhukierrokset myydään aina loppuun.

Mutta mikä kauhussa kiehtoo? Museoväki on varsin yksimielistä siinä, että kauhutarinat toimivat yhteisön varaventtiileinä. Sekä Turun linnassa että Helsingin kaupunginmuseossa on huomattu, että kauhukierrosten osallistujat myös kertovat mielellään omista yliluonnollisista kokemuksistaan.

”Tarinat purkavat usein kollektiivisia traumoja. Sortovuosien tapahtumat toistuvat Helsingin kummitustarinoissa usein”, Suvi-Tuuli Waltari kertoo.

Pohjimmiltaan museokauhusta haetaan samanlaisia elämyksiä kuin vaikkapa kauhuelokuvista. Pelkoa halutaan kokea ilman todellista vaaraa, eräänlaisena kuratoituna kauhukokemuksena.

”Museon kauhukierroksella ihminen voi kohdata kauheita asioita turvallisessa ympäristössä”, sanoo Susanna Lahtinen Turun museokeskuksesta.

Teksti: Elina Teerijoki
Kuvat: Suvi Elo

Juttu on alunperin julkaistu Museo-lehden numerossa 03/2020.

Museo-lehden tarjous museokorttilaisille: Museo-lehti kotiin kannettuna neljä kertaa vuodessa tarjoushintaan kestotilaus 29 € (norm. 34 €) tai määräaikaistilaus 34 € (norm. 38 €). Kaupan päälle saat Museo-lehden aiemman ilmestyneen numeron vuodelta 2020. Museokortti-edun saat syöttämällä tarjouskoodin MK2020 tilauslomakkeelle. Tarjous on voimassa 15.11.2020 asti.

Lue lisää Museokortti-edusta >
Tilaa Museo-lehti >
Museokortti, pääsylippu 300 museoon – lähde vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle >