Valon arkkitehtuuria. Alvar Aalto & Valaistustyö
Aalto2, Jyväskylä
- 22.11.2026–14.3.2027
Vuoden pimeintä aikaa valaisevat Mehiläispesä, Enkelinsiipi sekä muut Alvar Aallon suunnittelemat klassikkovalaisimet. Valon arkkitehtuuria -näyttely kertoo Alvar Aallon ja metalliseppämestari Viljo Hirvosen yhteistyöstä, jonka myötä syntyivät lukuisat edelleen tuotannossa olevat Aallon valaisinmallit.

Osana kokonaisvaltaista arkkitehtuuriajatteluaan Alvar Aalto suunnitteli usein rakennuksiinsa myös valaisimet. Valaisinsuunnittelun tuotteliain aika oli 1950-luvulla, jolloin Aalto piirsi valaisimet lähes kaikkiin suunnittelemiinsa julkisiin rakennuksiin. Suurin osa näistä valmistettiin Valaistustyö Ky:n pienessä valaisinpajassa Helsingissä. Perheyrityksen omisti ja sitä johti taitava metalliseppä, sähköasentaja Viljo Hirvonen (1916-1975).
”Lamppu-Hirvonen”, kuten Aalto häntä nimitti, kykeni valmistamaan prototyypin usein vain alustavien luonnosten ja suunnittelijan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Monet sisätilojen valaisinmallit päätyivät myös Artekin myyntivalikoimaan ja saivat pian ulkoasuunsa viittaavia lempinimiä kuten Nauris, Juolukka tai Lentävä lautanen. Valaistustyö valmisti myös Aallon arkkitehtuuria täydentäviä metalliyksityiskohtia sekä pienesineistöä kahden vuosikymmenen ajan.
Aallon kokonaisvaltainen suunnittelufilosofia inspiroi yhä uusia sukupolvia, ja erityisesti Valaistustyön valmistamista Aalto-valaisimista on sittemmin tullut haluttuja keräilykohteita. Valon arkkitehtuuria -näyttely avaa ensimmäistä kertaa näin laajasti Aallon ja Hirvosen yhteistyötä. Näyttelyn pohjana on Valaistustyö Ky:n jäämistö, joka talletettiin Alvar Aalto -säätiölle vuonna 2009 ja on nyt olennainen osa säätiön muotoilukokoelmaa. Mittava kokonaisuus sisältää valaisinten muotteja, puolivalmiita ja valmiita valaisimia, ovien vetimiä ja Artekin myymälävalikoimiin kuuluneita pienesineitä. Lisäksi aineistoon kuuluu työkaluja, materiaaleja sekä suunnitteluun liittyviä piirustuksia ja asiakirjoja.
Museets utställningar
- Marie-José Van Hee – Auringon maalaamia koteja
- VÄRI – Keskisuomalaisen taiteen kokoelmanäyttely
- Maanmittausta ja kartoitusta Suomessa – Keski-Suomi kartalle
- Freddy Fabris: The Renaissance Series
- Rallia Jyskälässä – soraa, sankareita ja sirkusta 75 vuotta
- 13 tarinaa humaanista suunnittelusta
- Valon arkkitehtuuria. Alvar Aalto & Valaistustyö
- Keskisuomalaisuutta etsimässä
- AALTO – työ ja elämä
Museets evenemang
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Aalto2
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
+358 44 790 9827
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aalto2, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
18/15/10/4/0€
Betalningssätt
Korttimaksu ja käteinen.
Card payments and cash.
öppet
| Må | Stängd |
| Ti | 11:00-18:00 |
| On | 11:00-18:00 |
| Tu | 11:00-18:00 |
| Fr | 11:00-18:00 |
| Lö | 11:00-18:00 |
| Sö | 11:00-18:00 |
+358 44 790 9827


