Keskisuomalaisuutta etsimässä
Aalto2, Jyväskylä
- 22.2.2020–
Keski-Suomen museon pysyvässä näyttelyssä ollaan keskisuomalaisuuden jäljillä aina esihistoriasta vuoteen 2000.

Näyttelystä löytyy monipuolisesti katsomista, kuunneltavaa ja tekemistä kaiken ikäisille. Näyttelyssä voi esimerkiksi ihmetellä ja ihailla muuttuvaa keskisuomalaista elämisen ympäristöä, kuunnella muistoja ja kertomuksia menneestä, piipahtaa elokuvissa, lueskella sarjakuvaa Jyväskylän perustamisvaiheista, fiilistellä savusaunan, urheilun tai räpin tunnelmia. Ja miltäpä tuntuisi kokeilla 1960-luvun tanssin taikaa jukeboxin tunnelmissa?
Lapset voivat pelata entisajan pelejä, käydä markkinoilla, hyppiä ruutua tai kokeilla, miten onnistuisi oman kalliomaalauksen teko nykytekniikalla. Entä miltä näyttääkään matka Alvar-pojan opastamana yli sadan vuoden takaiseen Jyväskylään? Löytyypä näyttelystä myös kaksi eri aikakauden isoa pienoismallia Jyväskylän kaupungista.
Museets utställningar
- Marie-José Van Hee – Auringon maalaamia koteja
25.9.2025 - 12.4.2026 - VÄRI – Keskisuomalaisen taiteen kokoelmanäyttely
24.1.2026 - 26.4.2026 - Maanmittausta ja kartoitusta Suomessa – Keski-Suomi kartalle
13.12.2025 - 10.5.2026 - Freddy Fabris: The Renaissance Series
13.6.2026 - 27.9.2026 - Rallia Jyskälässä – soraa, sankareita ja sirkusta 75 vuotta
13.6.2026 - 8.11.2026 - 13 tarinaa humaanista suunnittelusta
26.4.2026 - 27.12.2026 - Valon arkkitehtuuria. Alvar Aalto & Valaistustyö
22.11.2026 - 14.3.2027 - Keskisuomalaisuutta etsimässä
22.2.2020 - 1.1.2050 - AALTO – työ ja elämä
27.5.2023 - 1.1.2050
Museets evenemang
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Aalto2
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
+358 44 790 9827
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aalto2, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
18/15/10/4/0€
Betalningssätt
Korttimaksu ja käteinen.
Card payments and cash.
öppet
| Må | Stängd |
| Ti | 11:00-18:00 |
| On | 11:00-18:00 |
| Tu | 11:00-18:00 |
| Fr | 11:00-18:00 |
| Lö | 11:00-18:00 |
| Sö | 11:00-18:00 |
+358 44 790 9827


