Arcana Borealis - pohjoisen naiset ja esoteerisuus
Konstmuseet Ateneum, Helsinki
- 23.10.2026–28.2.2027
Arcana Borealis – pohjoisen naiset ja esoteerisuus kertoo, miten pohjoisen taiteilijanaiset ovat 1800-luvun lopulta nykypäivään yhdistäneet taiteen ja vaihtoehtoiset henkiset virtaukset. Samalla se tuo esiin taiteilijoiden unohtuneet verkostot ja yhteistyön merkityksen niin Pohjoismaissa kuin kansainvälisesti.

Näyttely tarkastelee, miten naiset ovat etsineet taiteen kautta arkea syvempää kokemusta ja yhteyttä maailmankaikkeuteen. Esoteerisuudella viitataan usein salattuun, henkiseen tietoon. Näyttelyn keskeisiä teemoja ovat muun muassa ihmisen suhde kosmokseen ja luontoon, hengen ja materian välinen yhteys sekä kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä.
Mukana on sekä suurelle yleisölle uusia että taiteen isoja nimiä yli sadan vuoden periodilta, kuten Anna-Eva Bergman, Sonja Ferlov Mancoba, Maja Fjaestad, Hilma af Klint, Iria Leino, Outi Pieski, Laila Pullinen, Elga Sesemann ja Ellen Thesleff. Esille tulevien tekniikoiden monimuotoisuus häivyttää esimerkiksi taiteen ja käsityön välisiä rajoja.
Näyttelyn taustalla on monivuotinen kansainvälinen tutkimushanke Northern Women, Art and Esotericism, jota toteuttavat tutkijatohtori Nina Kokkinen (Donner-instituutti), Ateneumin intendentti Marja Lahelma ja Ateneumin intendentti Anu Utriainen yhdessä Ateneumin museonjohtaja Anna-Maria von Bonsdorffin kanssa. Arcana Borealis -näyttelyn kuratoivat Nina Kokkinen ja Marja Lahelma.
Museets utställningar
Museets evenemang
- Ateneum Guide: Audioguide i utställningen En Tidsfråga
14.4.2023 - 1.1.2050 - Ateneum Guide: Audioguide i utställningen Gallen-Kallela, Klimt & Wien
25.9.2025 - 1.2.2026 - Fri form -modeutställning
2.12.2025 - 1.2.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
5.12.2025 - Guidad rundtur på samlingsutställningen En tidsfråga
7.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
10.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
12.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
13.12.2025 - Öppen utställningsintro: Gallen-Kallela, Klimt & Wien
21.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
26.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
27.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
30.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
31.12.2025 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
2.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
3.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
7.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
8.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
9.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
10.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
13.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
14.1.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
14.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
15.1.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
15.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
16.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
17.1.2026 - Öppen utställningsintro: Gallen-Kallela, Klimt & Wien
18.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
20.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
21.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
22.1.2026 - Ateneum Teema: Gallen-Kallela, Klimt & Wien -luennot ja keskustelu
22.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
23.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
24.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
27.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
28.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
29.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
30.1.2026 - Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyintro
31.1.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
4.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
5.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
11.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
12.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
18.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
19.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
26.2.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
11.3.2026 - Eero Nelimarkka -näyttelyintro
14.3.2026 - 12.9.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
18.3.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
19.3.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
25.3.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
26.3.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
8.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
9.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
15.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
16.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
22.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
23.4.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
6.5.2026 - Taidepaja: Omakuva tunteella
7.5.2026
Museets förmåner
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Konstmuseet Ateneum
Kaivokatu 2, Helsinki
0294 500 401
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Konstmuseet Ateneum, Kaivokatu 2, Helsinki
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
22/20/12/0 €
Betalningssätt
Ateneumissa voi maksaa käteisellä ja pankki-/luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro, American Express, Diners Club). Lisäksi sisäänpääsylipun voi maksaa Smartumin, Edenredin, ePassin ja Eazybreakin erilaisilla kulttuurimaksutavoilla.
öppet
| Må | Stängd |
| Ti | 10:00-18:00 |
| On | 10:00-20:00 |
| Tu | 10:00-20:00 |
| Fr | 10:00-18:00 |
| Lö | 10:00-17:00 |
| Sö | 10:00-17:00 |
Särskilda öppettider: https://ateneum.fi/sv/oppettider-och-biljetter/

