Sivustoa päivitetään. Tämä on beta-versio.
 
Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Ajasta allakkaan

Helsingfors observatorium

  • 17.1.2020–29.8.2021

Yliopiston almanakkatoimiston ja Observatorion yhteistyössä tekemä näyttely kertoo ikiaikoja ihmistä askarruttaneesta ajanlaskusta ja suomalaisen almanakan kiehtovista vaiheista.

 

Vaihtuva näyttely saa historialliset puitteet Tähtitorninvuorelle vuonna 1834 valmistuneesta observatoriorakennuksesta, jossa Yliopiston almanakkatoimisto perustettiin 25 vuotta sitten. Almanakkojen laatiminen on perinteisesti ollut tähtitieteilijöiden työtä. Näyttely juhlistaa samalla vuoden 2020 kalenteriuudistusta, joka tuo almanakkaan jälleen uusia merkkipäiviä ja uusia nimiä.

Ajan kulkua on varhaisista ajoista lähtien seurattu eri kulttuureissa Auringon liikkeen, Kuun vaiheiden ja vuodenaikojen mukaan. Ennen painettuja kalentereita käytettiin muun muassa puisia riimukalentereita. Ensimmäinen suomenkielinen almanakka ilmestyi vuonna 1705. Suomalaisen kalenterin ylläpidosta vastaa Helsingin yliopisto.

Suomessa painetaan vuosittain noin 11 miljoonaa kalenteria eli kaksi kalenteria kansalaista kohden. Tarjolla on niin värikkäitä kuvakalentereita kuin erilaisia tasku-, pöytä- ja lompakkokalentereita. Valtaosa niistä sisältää tärkeiden kalenteripäivien ohella myös nimipäivätiedot. Lisäksi kalenterintekijöille on Almanakkatoimistosta saatavilla monenlaista tähtitieteellistä ja muuta aineistoa, kuten esimerkiksi tietoja tori- ja markkinapäivistä tai teemapäivistä ja tapahtumista.

Aikoinaan almanakoista on löytynyt myös esimerkiksi ennustuksia säähän ja moniin arkisiin askareisiin kuten kosimiseen ja kuppaukseen. Entä mistä viikonpäivien nimet tulevat tai miten pääsiäisen ajankohta määräytyy? Mitähän tekemistä on almanakalla kamelin kanssa? Tämä kaikki selviää vierailemalla näyttelyssä.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään luentosarja Helsingin observatoriolla:

To 16.1. klo 18.15 Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen: Tähtitieteen merkitys almanakan synnyssä (LUENTO OHI)
La 8.2. klo 13 Tähtitieteen professori Heikki Oja: Keskiajan pyhimykset almanakassa (LUENTO OHI)
La 29.2. klo 13 Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen: Karkauspäivä ja ajanlaskun historiaa (LUENTO OHI)
PERUTTU: La 14.3. Nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala: Suomalaisen kalenterin merkkipäivät ja kalenteriuudistus 2020 (LUENTO PERUTTU)
PERUTTU: La 28.3. Nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala: Suomalaiset nimipäiväkalenterit ja nimipäiväuudistus 2020 (LUENTO PERUTTU)

Luennot ovat maksuttomia, mutta niille on ilmoittauduttava etukäteen.

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Helsingfors observatorium
Kopernikuksentie 1, 00130 Helsinki

+358 (0) 2941 24244

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/6/4/0 €

Betalningssätt

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

öppet

Må  Stängd
Ti Stängd
On Stängd
Tu 12:00-20:00
Fr 12:00-16:00
Lö Stängd
Sö Stängd

Avvikande öppettider på hemsidan.

Teman

Näyttelyn tekstit kielillä

 

.