Asiakaspalvelussamme on juuri nyt ruuhkaa kaikkiin viesteihin vastataan!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Omat nimet kirjoissa

Kainuun Museo, Kajaani

  • 8.6.2022–15.9.2022

Kainuun Museon galleriahuoneen kesnyttely Omat nimet kirjoissa johdattaa kvijn pihaleikkien relle.

 
Omat nimet kirjoissa -nyttelyjuliste.

Omat nimet kirjoissa -nyttely esittelee kvijille leikin ja erityisesti pihaleikkien historiaa niin Suomessa kuin Kainuussa. Leikki ksitteen mielletn ennen kaikkea tyn vastakohdaksi ja lasten toiminnaksi.

Leikki mys yhdist ja moni leikki vaatii onnistuakseen useamman osallistujan. Monet ryhmleikit, kuten hipat ja piiloset ovat olleet pitkn suosittuja. Monilla nykypivnkin leikittvill leikeill on pitkt juuret historiassa, esimerkiksi ruutuhyppely on leikitty jo 1500-luvun Euroopassa.

Vuosikymmeni suosittuja leikkej ovat olleet hippa, kahden tulen vliss, poliisi ja rosvo, twist, jalkapallo sek erilaiset kiipeily- ja voimainkoetteluleikit. Leikit ovat olleet moninaisia; leikeiss on matkittu aikuisten toimia, esitetty elimi ja pelattu erilaisia pelej.

Leluina ovat toimineet esimerkiksi luonnonmateriaalit, kuten kivet ja kvyt sek itsevalmistetut esineet, kuten ritsat, puu-jalat ja pallot. Palloja on valmistettu esimerkiksi puusta ja lehmn karvoista.

Nyttelyss esitelln perinteisi pihapelej ja -leikkej, kuten palloleikkej, kymmenen tikkua laudalla, vri ja tervapata. Usein pihapeleiss oli selket snnt, joita pelaajat noudattivat. Pihaleikit puolestaan olivat vapaampaa toimintaa. Samuli Paulaharjun tallentamana tiedetn Kainuussa lasten leikkineen muun muassa hippasilla oloa, karhua, kirppua ja erilaisia pallopelej. Lisksi leikkeihin on aina liittynyt erilaiset loruja. Esimerkiksi Kainuussa lapset ovat kyttneet ensimmisen hipan valinnassa seuraavaa lorua:

”Yksis, toksis,
toravia, krvi,
kymn, nymn,
niippuu, naappuu,
sulavata suitsaa,
valavata vaitsaa,
kirjava ksi, koukkusormi,
mene metsn,
pukkaa tst p pois.”


Leikkien historiatiedon lisksi galleriahuoneessa on nhtviss museon kokoelmista leluja. Kvijill on mys mahdollisuus pst itse leikkimn ja jakamaan omia leikkimuistojaan. Nyttely ilahduttaa ja yhdist kaiken ikisi kvijit.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Kainuun Museo
Asemakatu 4, 87100 Kajaani

044 7100 494

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Kainuun Museo, Asemakatu 4, 87100 Kajaani


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

vapaa psy

Maksutavat

kteinen, pankki- ja luottokortit

Aukioloajat

Ma 12:00-16:00
Ti 12:00-16:00
Ke 12:00-19:00
To 12:00-16:00
Pe 12:00-16:00
La Suljettu
Su 12:00-16:00

2.7.-20.8.2022 avoinna mys lauantaisin kello 12-16.

Teemat

Hakusanat

lapset, leikki, pihapelit, lelut
 

Kohdetta lähellä olevat museot