Turun taidemuseo

7.6.2019–15.9.2019

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Anssi Kasitonni

Anssi Kasitonni on taiteen moniosaaja, jonka kotikutoiset lyhytelokuvat edustavat monille koko kasitonniuden ydintä.

Elokuvat valmistuvat taiteilijan Salalahden tiluksilla perinteisellä, aikaa ja kärsivällisyyttä kysyvällä tekniikalla. Kasitonni on kekseliäs käsityöläinen, ja mitä moninaisimpien materiaalien, esineiden ja ideoiden haltuunotto ja tuunaus on keskeinen osa hänen taiteellista työskentelyään. Reipas, aseistariisuva itsetekemisen meininki ja taiteen myyttisyyden ja vaikeaselkoisuuden purkaminen ovatkin nostaneet hänet niin kulttisuosioon kuin suuren yleisön tietoisuuteen.

Kasitonnin tuotannossa törmää usein 1980-luvun populaarikulttuuriin, sen estetiikkaan ja camp-henkisyyteen. Suurimpana inspiraationlähteenä toimivat taiteilijan oman lapsuuden ja nuoruuden ratkaiseviin ikävuosiin osuneet sarjat, hahmot ja ilmiöt. Kasitonnin elokuvissa nähdyt kamera-ajot, erikoistehosteet ja ajoneuvot löytävät esikuvansa kasariklassikoista mutta yhtä lailla veljen kanssa kuvatuista lapsuuden kotivideoista. Kesällä Pimiössä nähdään Kasitonnin uusimmat teokset Saladdin Castique (2018) ja Sakke (2018), jotka tarjoavat tuttuun tapaan eeppisiä aiheita sekä vauhtia ja vaaratilanteita.

Saladdin Castique (5,40 min.)
Marjastaja kävelee metsässä, löytää roskakasasta ranskalaisen salaatinkastikepullon. Pullosta ilmestyy pullon henki ja antaa miehelle kolme toivetta. Miehen toiveet ovat melko perinteisiä, mutta hän käyttää jatkuvasti törkeää kieltä. Henki kyllästyy kuuntelemaan sellaista, ja lopuksi mies saa opetuksen.

Sakke (8 min.)
Sakke on lumilautailija, joka aikoo kaverinsa kanssa kuvata leffan itsestään. Hän on myös maailman ensimmäinen radio-ohjattava snoukkaaja.

Anssi Kasitonni (s. 1978 Vilppula) on Lahden Taideinstituutista valmistunut suomalainen kuvataiteilija. Kasitonnin tuotanto sisältää muun muassa monenlaisin tekniikoin toteutettuja veistoksia ja lyhytelokuvia, joiden innoitus ja aiheet kumpuavat populaarikulttuurista ja alakulttuureista. Vuonna 2011 Kasitonnille myönnettiin Ars Fennica -palkinto ja hänen tuotantoaan on nähty usein niin kotimaisella taidekentällä kuin ulkomaisilla festivaaleilla. Taiteilijuuden rinnalla hänet tunnetaan myös kuraattorina, muusikkona, skeittarina ja lumilautailijana.

Näyttely on saanut tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

www.anssikasitonni.com

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Turun taidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku

(02) 262 7100

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

9/6/0 €

Erikoisnäyttelyiden aikana korotettu lipunhinta:
Imogen Cunnigham 7.6.-15.9.2019
liput 10/6/0 €

Emil Nolde 4.10.2019-5.1.2020
liput 12/6/0€

Maksutavat

Smartum-kulttuuriseteli, Virikeseteli, TYKY Kuntoseteli+ ja Museokortti.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-19:00
Pe 11:00-19:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

http://www.turuntaidemuseo.fi/aukioloajat_ja_liput/

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Turun linna
     
     

    Turun linna

    Yli 700 vuotta vanha linna on Suomen hienoimpia nähtävyyksiä.

     
  • Luostarinmäen käsityöläismuseo
     
     

    Luostarinmäen käsityöläismuseo

    Ainutlaatuinen yhtenäinen Turun 1827 vuoden palosta säilynyt puutaloalue, jonka 18 pieneen kortteliin on...

     
  • Turun tuomiokirkkomuseo
     
     

    Turun tuomiokirkkomuseo

    Tuomiokirkkomuseo kirkon etelälehterillä tekee sukelluksen syvälle historiaan aina 1300-luvulle saakka.

     
  • Naantalin museo
     
     

    Naantalin museo

     
  • Sibelius-museo
     
     

    Sibelius-museo

    Sibelius-museo on Suomen monipuolisin musiikkimuseo.

     
  • Museet Ett Hem
     
     

    Museet Ett Hem

    Museo on suljettu korjaustöiden takia ainakin syksyyn 2019.

     
  • Casa Haartman
     
     

    Casa Haartman

    Axel ja Hedvig Haartmanin ainutlaatuinen taiteilijakoti Naantalissa.

     
  • Wäinö Aaltosen museo
     
     

    Wäinö Aaltosen museo

    WAM toimii Turun kaupungin taidemuseona, joka esittelee vaihtuvia taidenäyttelyitä ja nimikkotaiteilijansa...

     
  • Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
     
     

    Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

    Turun vanhin puurakennus kätkee sisälleen tyylikkäästi 1700-luvun tapaan sisustettuja huoneita sekä Suomen...

     
  • Forum Marinum
     
     

    Forum Marinum

    Tästä alkaa meri! Forum Marinum, Turun sataman kupeessa, on merellisen tiedon ja toiminnan keskus....

     
  • Liedon Vanhalinna
     
     

    Liedon Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Turun Biologinen museo
     
     

    Turun Biologinen museo

     
  • Aboa Vetus & Ars Nova -museo
     
     

    Aboa Vetus & Ars Nova -museo

    Aboa Vetus & Ars Nova on Turussa toimiva historian ja nykytaiteen museo. Museon historiallinen osa esittelee...