Valmistujais-ale
 

Saamelaismuseo Siida

18.5.2018 (10:00-11:30) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Tapahtuma

Kansainvälinen museopäivä Siidassa

Toukokuun 18. päivä vietetään kansainvälistä museopäivää ja sen kunniaksi Siidan näyttelyihin on vapaa pääsy koko päivän ajan. Aamupäivällä näemme myös pienen näytteen siitä, miten hedelmällistä museon ja oppilaitoksen yhteistyö voi olla.

klo 10:00 alkaen Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opiskelija Liisa Haataja esittelee työssäoppimisjakson aikana toteuttamaansa ainutlaatuista koruprojektia. Koru on saanut innoituksensa Johan Nuorgam -näyttelyssä esillä olevasta hopeisesta komsiopallosta.

Klo 10:30-11:30 tarjoamme opastuksen ja työpajan Johan Nuorgam – saamelaisten kulttuurilähettiläs -näyttelyssä. Työpaja sopii niin duodjin ja muiden käsitöiden kuin kielen ja kulttuurinkin opiskelijoille tai niistä kiinnostuneille. Siinä perehdytään sekä Johan Nuorgamin keräämään esinekokoelmaan että hänen elämäänsä ja toimintaansa niin kielimestarina, kulttuurintuntijana kuin yhteiskunnallisena vaikuttajanakin. Työpaja on pohjoissaameksi ja/tai suomeksi ja siihen tulee ilmoittautua 16.5. mennessä osoitteeseen anni.ahlakorpi@samimuseum.fi

Iijärveläinen Johan Nuorgam (1910-1978) oli saamelaisuuden varhainen kulttuurilähettiläs. Hän oli perinteentuntija ja kielimies, jota monet tutkijat käyttivät lähteenään. Hän toimi 1930-luvulla Kansallismuseon Seurasaaren ulkomuseon oppaana, joka itsekin keräsi esineistöä. Hänestä tuli toimittaja, poliitikko ja kulttuurimies, joka 1950-luvun lopulla perusti Inarin saamelaismuseon. Siidan 20. juhlavuoden näyttelyn ytimenä on Nuorgamin 1930-luvulla keräämä harvinaislaatuinen esineistö, joka on samalla ensimmäinen Kansallismuseon Saamelaismuseolle palauttama esinekokonaisuus.

Muita Siidan vaihtuvia näyttelyitä museopäivänä ovat Siida 20 vuotta kuvaraito sekä toukokuussa avatut Multiformes – tarinallisia taidekäsitöitä Lapista sekä 11 saamelaista ajankuvaa. Kuvaraito juhlistaa Siidan 20-vuotista taivalta ja siihen on koottu unohtumattomia hetkiä vuosien varrelta. Kuvaraidon yhteydessä olevaan kirjaan jokainen voi käydä jakamassa omat hienoimmat tai muutoin ikimuistoisimmat hetkensä Siidassa!

Multiformesin tarinalliset taideteokset herättävät ajattelemaan luonnon tarjoamia opetuksia ja miten tätä tietoa voisi soveltaa ihmisten välillä matkalla kohti suvaitsevaisempaa ja moniarvoisempaa tulevaisuutta. Monimuotoisena luonto on toimiva ja ehjä kokonaisuus. Ihminen on pienen pieni osa tätä suurta palapeliä. Nykyihmisellä ei aina ole aikaa pysähtyä, miettiä ja hiljentyä. Irene Kangasniemen ja Oda-Liv Koiviston teokset haluavat muistuttaa hyvän luontosuhteen merkityksestä ja siitä, mitä kaikkea luonto voi ihmisille opettaa.

11 Saamelaista ajankuvaa-näyttely on kuvaus kahdenkymmenenseitsemän saamelaisen ja heidän ympäristönsä nykyhetkestä heidän omasta näkökulmastaan. Näyttely esittelee kuvien, videoiden ja ihmisten omien kertomusten kautta saamelaiskulttuurin monimuotoisuutta, mutta myös yhtäläisyyksiä eri ihmisten kokemusmaailmojen välillä.

Buresboahtin Siidii, tervetuloa Siidaan!

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Lapin metsämuseo
     
     

    Lapin metsämuseo

    Lapin metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo Pöykkölä
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo Pöykkölä

     
  • Palsa-museo
     
     

    Palsa-museo

    Taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kotimökki ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustassa.

     
  • Kultamuseo
     
     

    Kultamuseo

    Kullan Tarinan Talo: Lapin värikäs kultahistoria ja kansainvälinen kultaperinne saman katon alla.

     
  • Samiland
     
     

    Samiland

     
  • Särestöniemi-museo
     
     

    Särestöniemi-museo

    Särestöniemi-museo, Reidar Särestöniemen taiteilijakoti, Kittilän Kaukosessa esittelee taiteilija Reidar...

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

     
  • Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo
     
     

    Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo

    Museon perusnäyttely kulkee aikamatkana 1900-luvun alusta aina 1960-luvulle asti kertoen Kuolajärven eli...

     
  • Museo-Galleria Alariesto
     
     

    Museo-Galleria Alariesto