Takaisin luontoon
Loimaan taidetalo, Loimaa
- 24.4.2024–28.9.2024
Teossarjan ”Takaisin luontoon” aihe käsittelee maaseudun katoavia pieniä kyliä ja yksittäisiä maatiloja ja taloja.
Monet pienet maatilat ja asumukset on ollut usean sukupolven ajan asuttuja, täynnä elämää ja nyt ne pikkuhiljaa katoavat takaisin luontoon. Vielä on nähtävissä joitakin jälkiä ja muistomerkkejä tästä entisajan elämästä, joka on nyt ikuisesti katoamassa. Joistakin asumuksista on jäljellä enää sammaloitunut kivikasa metsän keskellä.
Teossarja on myös kannanotto jo pitkään jatkuneeseen kehitykseen, jonka seurauksena maaseudun pienillä paikkakunnilla ei ole enää elämisen mahdollisuuksia, koska kaikki palvelut ja työpaikat viedään ja keskitetään suuriin asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Nämä kuvat ovat osa nykyistä suomalaista maalaismaisemaa, joka myös tulevaisuudessa näyttää yhä lisääntyvässä määrin tältä.
Kuljen metsässä koirieni kanssa joka päivä ja tämän teossarjan koko idea ja tunnelma on syntynyt siellä. Se on näkemisen ja kokemisen, unien ja muistikuvien synnyttämä kokonaisuus, mutta silti todellisuutta.
Teossarjan filosofisena ideana on myös muistutus ihmisen kuolevaisuudesta ja kaiken katoavaisuudesta.
Museon näyttelyt
Museon yhteystiedot
Loimaan taidetalo
Rantatie 2, 32200
050 470 8767
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Loimaan taidetalo, Rantatie 2, 32200
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
5/3/0€
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | Suljettu |
Ke | 11:00-17:00 |
To | 11:00-17:00 |
Pe | 11:00-17:00 |
La | 11:00-17:00 |
Su | Suljettu |
Tarkasta poikkeavat aukioloajat osoitteesta www.loimaantaidemuseo.fi