Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Forssan Luontomuseo

Wahreninkatu 4,
A-rappu,
Kehräämö (Kirjastotalo)

Lounais-Hämeen luontoa ja suojelutyötä esittelevä luontomuseo Forssassa.

 

Museon vuonna 2017 uusittu perusnäyttely tarjoilee kaksi erilaista kierrosta.

Hämeen luonto –lajistonäyttely luo kattavan katsauksen Lounais-Hämeen alueelta tavattaviin lintuihin, nisäkkäisiin, kaloihin, hyönteisiin ja muihin ryhmiin. Näyttelyssä voi tutkailla lisäksi eläinten kalloja ja erilaisia jälkiä luonnossa. Salissa voi etsiä tuttuja lajeja, koettaa tunnistaa tuntemattomaksi jääneitä yksilöitä ja ihmetellä, miten iso kettu tai vaikkapa karhu oikein oikeasti luonnossa onkaan.

Suojassa on suojelun teemanäyttely, joka herättää pohtimaan monia luontoon liittyviä kysymyksiä. Se kertoo Lounais-Hämeen alueen suojelutyön tarinan alkuajoilta nykypäivään ja kysyy, minne me olemme matkalla tulevaisuudessa. Kestävä kehitys, luontosuhde, ympäristöuhat ja luonnon moninainen merkitys nousevat esille eri tavoin pitkin näyttelyä.

Lisäksi museolla on tarjolla erilaisia vaihtuvia näyttelyitä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon näyttelyt

Museon yhteystiedot

Forssan Luontomuseo
Wahreninkatu 4, A-rappu, Kehräämö (Kirjastotalo)

044 272 9002

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon retkioppaasta

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Forssan Luontomuseo, Wahreninkatu 4, A-rappu, Kehräämö (Kirjastotalo)


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

0 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät maksukortit

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-15:00
Ke 11:00-15:00
To 11:00-15:00
Pe 11:00-15:00
La 11:00-15:00
Su 11:00-15:00

Kesäkausi 1.6.-31.8. avoinna ti-su klo 11-15. Museo suljettu juhannuksena 25.-27.6.2021

Opastus

Opastus ryhmille tilauksesta.