Laura Laine – Nature Morte
Suomen lasimuseo, Riihimäki
- 18.5.2024–29.9.2024
Suomen lasimuseon näyttely Laura Laine – Nature Morte tarjoaa monipuolisen katsauksen yhden Suomen tunnetuimman muotikuvittajan Laura Laineen (s. 1983) urasta erilaisin medioin.
Lasitaiteilijana Laine on saavuttanut mainetta sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Laineen taide havainnollistaa nuorta ja trendikästä kansainvälisen lasitaiteen tyylisuuntaa.
Laine on työskennellyt muun muassa Vogue Japanille ja lukuisille muille tunnetuille muodin julkaisuille ja kosmetiikan merkeille. Taiteilijana hän on ollut esillä Tokiossa, New Yorkissa, Lontoossa, San Franciscossa, Los Angelesissa ja Helsingissä.
Suomen lasimuseon näyttelyn uusien lasiveistosten ja maalausten teemana on vanitas-aihe maalaustaiteessa sekä hollantilaisen ja flaamilaisen 1700- ja 1800-lukujen asetelmamaalauksen kultakausi. Vanitas esiintyy teoksissa välillä vihjaillen ja tulkintaan haastaen, välillä voimakkaasti huomiota vaatien.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Rakastaa, ei rakasta, rakastaa -keskustelutuokio
- Taiteilijatapaaminen: Matias Karsikas ja Arni Aromaa
- Taiteilijan kanssa -keskustelusarja: Taiteilija ja lasinpuhaltaja Paula Pääkkönen
- Taiteilijan kanssa -keskustelusarja: Taiteilija ja muotoilija Helmi Remes
- Taiteilijan kanssa -keskustelusarja: Graffiti- ja lasitaiteilija EGS
- Taiteilijan kanssa -keskustelusarja: Lasinpuhaltaja ja lasitaiteilija Aada Vainio
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Suomen lasimuseo
Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki
050 500 1956
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
11/6/4/0 €
Maksutavat
Käteinen, museokortti, pankkikortit, Visa, Mastercard, Smartum kulttuurisetelit ja mobiilimaksu, E-passi, Edenred korttimaksu
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-17:00 |
To | 10:00-17:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | 10:00-17:00 |
Su | 10:00-17:00 |
tammikuu suljettu, aattopäivinä avoinna 10-16
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Muut tilat paitsi museon parvi
- Esteetön wc
- Invapysäköinti
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Lainattava pyörätuoli