Edith Karlson: Sarastus
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
- 17.4.2026–27.9.2026
Edith Karlsonin näyttelyssä kävijä kohtaa nelimetrisiä jättiläisiä, salin ylle kaareutuvan luurangon ja kohti vääjäämätöntä kohtaloaan ratsastavan armeijan. Linnut ja muut eläimet tuijottavat hiljaisina vastaan. Kaivon äärellä lepäilevät merenneidot ovat nousseet vedestä todistamaan, mitä ihminen on merelle ja maalle tehnyt.

Karlsonille tarunomaiset hahmot ovat keino käsitellä kysymyksiä, joita on järkeilemälllä vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää. Ihmisiä ja eläimiä yhdistävät vietit, sinnikäs elämänhalu ja kyky sopeutua. Näitä aiheita Karlson käsittelee teoksissaan. Myös esihistoria, fossiilit ja arkeologiset löydökset kiehtovat häntä.
Karlson käyttää materiaaleinaan muun muassa savea, betonia ja silikonia. Hänen työnsä jälki on raakaa, ja voi vaikuttaa jopa keskeneräiseltä: hän jättää saven usein lasittamatta ja veistosten pinnat rosoisiksi. Näyttelyssä on viittauksia muodonmuutokseen tai siirtymään kohti jotakin uutta. Linnut sekä nahan luomiseen kykenevä käärme toistuvat Karlsonin teoksissa.
Edith Karlson asuu ja työskentelee Tallinnassa. Hänen teoksiaan on esitetty lukuisissa näyttelyissä Virossa ja kansainvälisesti, viimeisimpinä muun muassa kulttuurikeskus Sapieha Palacessa Vilnassa (2025), Viron nykytaiteen museossa (2021), taidemuseo KUMUssa (2019–2020) ja Museum der bildenden Künste Leipzigissa (2018). Karlson edusti Viroa vuoden 2024 Venetsian biennaalissa.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Radouan Mriziga: Atlas / The Mountain
20.3.2026 - Konsertti: Hildá Länsman & Tuomas Norvio
27.3.2026 - Mini Skábmagovat
28.3.2026 - Mini Skábmagovat
29.3.2026 - Vauvojen värileikki
8.4.2026 - Vauvojen värileikki
9.4.2026 - Vauvojen värileikki
10.4.2026 - Kiasman Treffiperjantai
10.4.2026 - Vauvojen värileikki
11.4.2026 - Vauvojen värileikki
14.4.2026 - Vauvojen värileikki
15.4.2026 - Vauvojen värileikki
16.4.2026 - Vauvojen värileikki
17.4.2026 - Vauvojen värileikki
18.4.2026 - Vauvojen värileikki
21.4.2026 - SCREAM CRY EXORCISE
21.4.2026 - 28.4.2026 - Vauvojen värileikki
22.4.2026 - Vauvojen värileikki
23.4.2026 - Vauvojen värileikki
24.4.2026 - Vauvojen värileikki
25.4.2026 - Vauvojen värileikki
28.4.2026 - Vauvojen värileikki
29.4.2026 - Vauvojen värileikki
5.5.2026 - Vauvojen värileikki
6.5.2026 - Vauvojen värileikki
7.5.2026 - Kiasman Treffiperjantai
8.5.2026 - Vauvojen värileikki
8.5.2026 - Vauvojen värileikki
9.5.2026 - Vauvojen värileikki
12.5.2026 - Vauvojen värileikki
13.5.2026 - Elle Sofe Company: Vástádus eana - The Answer is Land
13.5.2026 - Vauvojen värileikki
16.5.2026 - Vauvojen värileikki
19.5.2026 - Vauvojen värileikki
20.5.2026 - Vauvojen värileikki
22.5.2026 - Vauvojen värileikki
23.5.2026 - Kiasman ilmaispäivä
5.6.2026 - Kiasman Treffiperjantai
12.6.2026 - Kiasman ilmaispäivä
3.7.2026 - Kiasman ilmaispäivä
7.8.2026 - Kiasman ilmaispäivä
4.9.2026 - Kiasman ilmaispäivä
2.10.2026 - Kiasman ilmaispäivä
6.11.2026 - Kiasman ilmaispäivä
4.12.2026
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
0294 500 501
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
23/13/0 €
Maksutavat
Pääsymaksun voi maksaa myös Museokortilla, Smartumin kulttuurisetelillä, Luottokunnan Virikesetelillä, TyKy-Kuntosetelillä tai ePassilla.
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | 10:00-20:00 |
| Ke | 10:00-18:00 |
| To | 10:00-18:00 |
| Pe | 10:00-20:00 |
| La | 10:00-17:00 |
| Su | 10:00-17:00 |
kiasma.fi

